Theseus käyttökatko ma 22.4. klo 12 alkaen. Katko jatkuu 22.4. klo 15 asti ja on koko Theseuksen laajuinen. Lisäksi töiden käsittely ja syöttö on estetty ti 23.4. ainakin klo 12 asti.
Theseus service break from Mon 22.4. at 12:00. The break will last until 15:00 on Mon 22.4. and is Theseus-wide. In addition, processing and uploading of work will be blocked until at least 12:00 on Tue 23.4.
Kutsumaton vieras ja toinen kuolema : Kun syöpä kohtasi ihmisen ja ihminen syövän
Ojalahti, Pia (2010)
Ojalahti, Pia
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010052510515
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010052510515
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan syöpää yksilökokemuksena ja kulttuurisella tavalla. Tutkimus perustuu kvalitatiivisiin ja hermeneuttisiin tutkimusmenetelmiin. Kun ihminen kohtaa sairauden, joka uhkaa hänen fyysistä ja psyykkistä olemassaoloa, identiteettiä ja turvallisuutta, hän kohtaa traumaattisen kriisin. Voimakkaan traumatisoivan tapahtuman seurauksena ihminen saattaa muuttaa maailmankuvasta ja elämisen luonteessa. Tutkimuskysymys tässä tutkimuksessa on: ”Kuinka sairaus muutti elämää?” sekä apukysymyksenä on: ”Kuinka persoonallisuus ja käsitys uskosta Jumalaan muuttuivat?”
Tutkimuksesta käy ilmi sairastuneen aikomuksia, kokemuksia, arvostuksia, elämyksiä, merkityksiä, tietoisuutta, toimintaprosesseja ja –malleja. Tutkimuskohteena on yksi ihminen ja hänen kokemuksensa kuuden vuoden tapahtumaketjusta, jossa vuorottelevat ajatukset kahdesta eri sairastumisen tapahtumasta. Tapahtumien kuvaaminen ja ymmärtäminen on tässä tutkimuksessa hyvin tärkeään.
Tutkittava on tuottanut suuren määrän aineistoa teksteinä, dokumentteina, haastattelun muodossa, johon liittyy myös osallistuva havainnointi. Hän on kuvannut sairastumisensa prosessia hyvinkin seikkaperäisesti päiväkirjan muodossa, joista tähän tutkimukseen on otettu joitakin otoksia sairastumisen ja toipumisen eri aikakausilta. Kaikki nämä aineistot edustavat laatua ja siksi tutkimuksesta on tehty kvalitatiivinen ja hermeneuttinen.
Tutkimuksessa on sairastuneen päiväkirjaotoksia, jotka ovat valittu siten, että niissä näkyvät hyvin traumaattisen kriisin läpikäymisen vaiheet. Elämän rajallisuuden ja samalla oman haavoittuvuuden hyväksyminen on ihmisen ydinosaamisprosesseja. Modernit ihmiset ja instituutiot osaavat muuttua, mutta me tunnemme muutoksesta lähinnä jatkuvan kasvumallin. Kysymme alinomaa, miten voisimme olla enemmän, tehdä enemmän ja saada itsellemme enemmän.
Sisäisesti aito muutos on kuitenkin yhä uudelleen epävarmuuden rajan ylittämistä ja suostumista luopumiseen.
Ihminen tarvitsee kykyä toivoa, hyvän odottamista ja kykyä liittää itsensä omaan tulevaisuuteen. Jollei ole toivoa, huomiselta putoaa pois kaikki mieli ja tarkoitus. Sairastuneen elämä ei välttämättä ole muutu paljoakaan aikaisempaan verrattuna, mutta sairastumisen kokemus tekee siitä rikkaampaa ja antaa muunlaisen kuvan elämästä.
Tutkimuksesta käy ilmi sairastuneen aikomuksia, kokemuksia, arvostuksia, elämyksiä, merkityksiä, tietoisuutta, toimintaprosesseja ja –malleja. Tutkimuskohteena on yksi ihminen ja hänen kokemuksensa kuuden vuoden tapahtumaketjusta, jossa vuorottelevat ajatukset kahdesta eri sairastumisen tapahtumasta. Tapahtumien kuvaaminen ja ymmärtäminen on tässä tutkimuksessa hyvin tärkeään.
Tutkittava on tuottanut suuren määrän aineistoa teksteinä, dokumentteina, haastattelun muodossa, johon liittyy myös osallistuva havainnointi. Hän on kuvannut sairastumisensa prosessia hyvinkin seikkaperäisesti päiväkirjan muodossa, joista tähän tutkimukseen on otettu joitakin otoksia sairastumisen ja toipumisen eri aikakausilta. Kaikki nämä aineistot edustavat laatua ja siksi tutkimuksesta on tehty kvalitatiivinen ja hermeneuttinen.
Tutkimuksessa on sairastuneen päiväkirjaotoksia, jotka ovat valittu siten, että niissä näkyvät hyvin traumaattisen kriisin läpikäymisen vaiheet. Elämän rajallisuuden ja samalla oman haavoittuvuuden hyväksyminen on ihmisen ydinosaamisprosesseja. Modernit ihmiset ja instituutiot osaavat muuttua, mutta me tunnemme muutoksesta lähinnä jatkuvan kasvumallin. Kysymme alinomaa, miten voisimme olla enemmän, tehdä enemmän ja saada itsellemme enemmän.
Sisäisesti aito muutos on kuitenkin yhä uudelleen epävarmuuden rajan ylittämistä ja suostumista luopumiseen.
Ihminen tarvitsee kykyä toivoa, hyvän odottamista ja kykyä liittää itsensä omaan tulevaisuuteen. Jollei ole toivoa, huomiselta putoaa pois kaikki mieli ja tarkoitus. Sairastuneen elämä ei välttämättä ole muutu paljoakaan aikaisempaan verrattuna, mutta sairastumisen kokemus tekee siitä rikkaampaa ja antaa muunlaisen kuvan elämästä.