Omaehtoisen niskalihasharjoittelun vaikutukset migreenipäänsärkyyn työikäisillä naisilla
Poikolainen, Pekka; Luomajoki, Julius; Granroth, Tiina (2010)
Poikolainen, Pekka
Luomajoki, Julius
Granroth, Tiina
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201003125600
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201003125600
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tutkittiin kaularangan syvien koukistajalihasten vahvistamisen vaikutusta migreenioireisiin työikäisillä naisilla. Migreeniä hoidetaan pääasiassa lääkehoidolla, joten tarkoituksena oli tutkia yhteyttä kaularangan syvien koukistajalihasten kestovoiman ja migreenioireiden välillä sekä etsiä näyttöä lihasvoimaharjoittelulle lääkehoidon rinnalle. Migreeni on yleinen sairaus länsimaisella väestöllä ja siitä aiheutuu niin yksilöllistä kuin yhteisöllistäkin haittaa. Kyseessä on kohtauksittainen sairaus, johon liittyy tyypillisesti voimakasta päänsärkyä ja usein myös pahoinvointia ja aistihäiriöitä. Migreeni vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja siitä aiheutuu sairauspoissaoloja, jotka vaikuttavat myös yhteiskunnallisella tasolla.
Opinnäytetyö toteutettiin empiirisenä tutkimuksena, jossa yhteistyökumppaneina olivat Vakuutusyhtiö Tapiolan ja Sampo Pankki Oyj:n työterveyshuollot. Tutkimuksen osallistujat koostuivat yhteistyökumppaneiden asiakkaista sekä opinnäytetyön tekijöiden lähipiiristä. Tutkimusmenetelmä oli pääosin kvantitatiivinen eli määrällinen. Tutkimuksen aloitti yhdeksäntoista osallistujaa, joista neljä tippui pois ennen loppumittauksia. Osallistujat arvottiin sattumanvaraisesti harjoittelu- ja kontrolliryhmään. Harjoitteluryhmä teki ohjattuja harjoitteita kahdeksan viikkoa ja molemmat ryhmät pitivät migreenipäiväkirjaa, jossa seurattiin kohtauksien toistuvuutta. Molemmille ryhmille suoritettiin samat alku- ja loppumittaukset, jotka analysoitiin intervention lopuksi. Migreenin osalta kiinnostus kohdistui lähinnä kohtausten frekvenssiin ja kivun voimakkuuteen. Näitä kartoitettiin migreenikyselylomakkeella. Yhtenä mittarina toimi kaularangan koukistajalihasten pitotesti (Cranio-cervical flexion test, CCFT), joka mittasi syvien kaularangan koukistajalihasten stabiliteettia ja voimaa. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin huomioida niskan toimintakykyä yleisesti. Siinä mittarina toimi niskan haittaindeksi (Neck Disability Index, NDI).
Tulosten perusteella voidaan päätellä harjoittelulla olleen vaikutusta migreenioireisiin. Harjoitteluryhmällä niskan haittaindeksi oli laskenut 50 % ja kontrolliryhmällä 12,5 %. Kivun subjektiivinen kokemus oli laskenut harjoitteluryhmällä merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Fleksiopitotestissä harjoitteluryhmän keskimääräinen tulos parani yhdellä portaalla kontrolliryhmän keskiarvon laskiessa hieman. Harjoitusryhmä arvioi myös migreenikohtausten toistuvuuden harvemmaksi loppu kuin alkumittauksissa, kun taas kontrolliryhmässä toistuvuus näytti nousseen. Migreenikohtausten toistuvuuden muutosta ei kuitenkaan pystytty luotettavasti arvioimaan, sillä päivittäinen migreenikohtausten seuranta toteutettiin ainoastaan intervention ajalta, mutta näiden tietojen perusteella harjoitteluryhmäläisillä oli 3,75 kohtausta osallistujaa kohden, kontrolliryhmässä vastaavan luvun ollessa 6,75. Harjoitteluryhmä oli tehnyt harjoitteita säännöllisesti ja heiltä saatu palaute oli kaiken kaikkiaan positiivista.
Opinnäytetyö toteutettiin empiirisenä tutkimuksena, jossa yhteistyökumppaneina olivat Vakuutusyhtiö Tapiolan ja Sampo Pankki Oyj:n työterveyshuollot. Tutkimuksen osallistujat koostuivat yhteistyökumppaneiden asiakkaista sekä opinnäytetyön tekijöiden lähipiiristä. Tutkimusmenetelmä oli pääosin kvantitatiivinen eli määrällinen. Tutkimuksen aloitti yhdeksäntoista osallistujaa, joista neljä tippui pois ennen loppumittauksia. Osallistujat arvottiin sattumanvaraisesti harjoittelu- ja kontrolliryhmään. Harjoitteluryhmä teki ohjattuja harjoitteita kahdeksan viikkoa ja molemmat ryhmät pitivät migreenipäiväkirjaa, jossa seurattiin kohtauksien toistuvuutta. Molemmille ryhmille suoritettiin samat alku- ja loppumittaukset, jotka analysoitiin intervention lopuksi. Migreenin osalta kiinnostus kohdistui lähinnä kohtausten frekvenssiin ja kivun voimakkuuteen. Näitä kartoitettiin migreenikyselylomakkeella. Yhtenä mittarina toimi kaularangan koukistajalihasten pitotesti (Cranio-cervical flexion test, CCFT), joka mittasi syvien kaularangan koukistajalihasten stabiliteettia ja voimaa. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin huomioida niskan toimintakykyä yleisesti. Siinä mittarina toimi niskan haittaindeksi (Neck Disability Index, NDI).
Tulosten perusteella voidaan päätellä harjoittelulla olleen vaikutusta migreenioireisiin. Harjoitteluryhmällä niskan haittaindeksi oli laskenut 50 % ja kontrolliryhmällä 12,5 %. Kivun subjektiivinen kokemus oli laskenut harjoitteluryhmällä merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Fleksiopitotestissä harjoitteluryhmän keskimääräinen tulos parani yhdellä portaalla kontrolliryhmän keskiarvon laskiessa hieman. Harjoitusryhmä arvioi myös migreenikohtausten toistuvuuden harvemmaksi loppu kuin alkumittauksissa, kun taas kontrolliryhmässä toistuvuus näytti nousseen. Migreenikohtausten toistuvuuden muutosta ei kuitenkaan pystytty luotettavasti arvioimaan, sillä päivittäinen migreenikohtausten seuranta toteutettiin ainoastaan intervention ajalta, mutta näiden tietojen perusteella harjoitteluryhmäläisillä oli 3,75 kohtausta osallistujaa kohden, kontrolliryhmässä vastaavan luvun ollessa 6,75. Harjoitteluryhmä oli tehnyt harjoitteita säännöllisesti ja heiltä saatu palaute oli kaiken kaikkiaan positiivista.