Suomen asevelvollisuus ennen, nyt ja tulevaisuudessa verrattuna Ruotsin järjestelmään
Rehnberg, Katarina (2009)
Rehnberg, Katarina
Laurea-ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905233114
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905233114
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä on perehdytty Suomen asevelvollisuusjärjestelmän syntyyn ja kehitykseen verrattuna Ruotsin vastaavaan järjestelmään. Suomen osalta on tutkittu, miten olemme päätyneet yleiseen asevelvollisuuteen ja miksi järjestelmä on meille edelleen niin tärkeä. Työn aikana kävi ilmi, että historialliset tapahtumat ja maantieteellinen sijaintimme ovat niitä tosiasioita, jotka etupäässä ovat vaikuttaneet maanpuolustusrakenteeseemme.
Suomenmaata koskeva ensimmäinen asevelvollisuuslaki säädettiin Venäjän suurvallan aikaan vuonna 1878, jolloin suomalaiset velvoitettiin puolustamaan omaa isänmaataan, eli ei silti Venäjän valtakuntaa.
Itsenäistyttyämme 6. joulukuuta 1917 Suomen valtion oli muodostettava oma uskottava armeija. Puolustusjärjestelmänä yleinen asevelvollisuus oli jo Venäjän vallan aikaan otettu käyttöön, joten tältä pohjalta itsenäisen Suomen ensimmäinen asevelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1922. Perustana siihen toimi vuoden 1878 vahvistettu asevelvollisuuslaki. Maamme asevelvollisuuslakia on sittemmin vuosien varrella muokattu, pääosin Ruotsin esimerkkiä seuraten; muun muassa aseeton palvelus on otettu käyttöön, siviilipalvelus on kehitetty vaihtoehdoksi perinteiselle asevelvollisuudelle ja naisille on myönnetty oikeus suorittaa vapaaehtoinen asevelvollisuus. Viime aikoina on pohdinnassa ollut kokonaan uusi puolustusjärjestelmä yleisen asevelvollisuuden tilalle. Tärkeimpänä vaatimuksena tämän suhteen tulee olemaan se, että järjestelmä takaa riittävän suuria sotajoukkoja maanpuolustuksen tarpeisiin. Yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona voisi ehkä olla joskus jo esiin vilahdellut ehdotus siirtymisestä valikoivaan asevelvollisuuteen.
Pääsuuntaisesti on tässä työssä päädytty siihen tulokseen, että yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä sopii jatkossakin Suomen oloihin parhaiten, huomioonottaen sen kustannustehokkuuden ja tasa-arvoisuuden. Yleisellä asevelvollisuudella on kansan keskuudessa edelleen laaja kannatus ja maan geopoliittinen sijainti vaatii järjestelmää, joka on riittävän tehokas torjuakseen mahdollisia ulkopuolisia uhkia.
Ensisijaisina lähteinä työssä on käytetty puolustuspoliittista kirjoitelmaa sekä Suomen että Ruotsin nykyisistä asevelvollisuusjärjestelmistä ja tulevaisuuden haasteista. Lisäksi on tutkittu eri aiheeseen liittyviä aikakausijulkaisuja.
Suomenmaata koskeva ensimmäinen asevelvollisuuslaki säädettiin Venäjän suurvallan aikaan vuonna 1878, jolloin suomalaiset velvoitettiin puolustamaan omaa isänmaataan, eli ei silti Venäjän valtakuntaa.
Itsenäistyttyämme 6. joulukuuta 1917 Suomen valtion oli muodostettava oma uskottava armeija. Puolustusjärjestelmänä yleinen asevelvollisuus oli jo Venäjän vallan aikaan otettu käyttöön, joten tältä pohjalta itsenäisen Suomen ensimmäinen asevelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1922. Perustana siihen toimi vuoden 1878 vahvistettu asevelvollisuuslaki. Maamme asevelvollisuuslakia on sittemmin vuosien varrella muokattu, pääosin Ruotsin esimerkkiä seuraten; muun muassa aseeton palvelus on otettu käyttöön, siviilipalvelus on kehitetty vaihtoehdoksi perinteiselle asevelvollisuudelle ja naisille on myönnetty oikeus suorittaa vapaaehtoinen asevelvollisuus. Viime aikoina on pohdinnassa ollut kokonaan uusi puolustusjärjestelmä yleisen asevelvollisuuden tilalle. Tärkeimpänä vaatimuksena tämän suhteen tulee olemaan se, että järjestelmä takaa riittävän suuria sotajoukkoja maanpuolustuksen tarpeisiin. Yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona voisi ehkä olla joskus jo esiin vilahdellut ehdotus siirtymisestä valikoivaan asevelvollisuuteen.
Pääsuuntaisesti on tässä työssä päädytty siihen tulokseen, että yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä sopii jatkossakin Suomen oloihin parhaiten, huomioonottaen sen kustannustehokkuuden ja tasa-arvoisuuden. Yleisellä asevelvollisuudella on kansan keskuudessa edelleen laaja kannatus ja maan geopoliittinen sijainti vaatii järjestelmää, joka on riittävän tehokas torjuakseen mahdollisia ulkopuolisia uhkia.
Ensisijaisina lähteinä työssä on käytetty puolustuspoliittista kirjoitelmaa sekä Suomen että Ruotsin nykyisistä asevelvollisuusjärjestelmistä ja tulevaisuuden haasteista. Lisäksi on tutkittu eri aiheeseen liittyviä aikakausijulkaisuja.