Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden merkitys työpaikalla toteutetussa niskan 12 viikon dynaamisessa, progressiivisessa voimaharjoittelussa
Stoor, Matti; Sorvali, Juho (2009)
Stoor, Matti
Sorvali, Juho
Laurea-ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200902061389
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200902061389
Tiivistelmä
Yksi yleisimmistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista varsinkin istumatyötä tekevillä henkilöillä ovat niska - hartiaseudun vaivat. Niskan spesifin voimaharjoittelun on useissa tutkimuksissa todettu merkittävästi kasvattavan niskan voimantuottoa sekä vähentävän niska-hartiaseudun vaivoja. Matalatehoisella työpaikkaharjoittelulla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia koettuun vointiin ja sen on todettu vähentävän tuki- ja liikuntaelinten oireita.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, onnistuuko niskan spesifin progressiivisen voimaharjoittelun toteuttaminen työpaikalla, koehenkilöiden toteuttaessa harjoittelua pääosin itsenäisesti. Tutkimme myös vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden yhteyttä harjoittelun määrään sekä niskan isometriseen voimantuottoon. Niskan isometristä voimantuottoa mitattiin alku- ja loppumittauksissa Rehax-dynamometrillä. Vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta mittasimme kyselylomakkeella sekä Polar-kuntotestillä.
Tutkimukseen valittiin toimistotyötä tekeviä naisia, joilla ei viimeisen puolen vuoden aikana ollut esiintynyt merkittäviä niskakipuja. Tutkimukseen ilmoittautuneista 33 vapaaehtoisesta 32 täytti kriteerit. Alkumittausten jälkeen heidät satunnaistettiin 17 henkilön harjoitusryhmään ja 15 henkilön kontrolliryhmään. Harjoitusryhmäläiset ohjattiin toteuttamaan niskan progressiivista, dynaamista voimaharjoittelua 12 viikon ajan, kolme kertaa viikossa. Harjoittelu tapahtui kokeilukäytössä olevalla HUR:n paineilmalaitteella fleksio- ja ekstensiosuuntiin. Harjoitteluryhmäläisistä kuusi keskeytti harjoittelun eikä osallistunut loppumittauksiin.
Harjoitteluryhmäläisten esktensiosuuntainen voima kasvoi tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan fleksiosuuntainen voima ei kasvanut juuri ollenkaan. Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella ja niskan isometrisellä voimantuotolla ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella ja harjoituskertojen määrällä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Tulokset antavat viitteitä siitä, että niskan spesifiä voimaharjoittelua voidaan toteuttaa työpaikalla, mutta ohjauksessa on tarkemmin kiinnitettävä huomiota henkilöihin, jotka eivät omaksu oikeanlaista harjoittelutapaa, eivätkä ole motivoituneita harjoitteluun. Tulosten perusteella vapaa-ajallaan fyysisesti aktiiviset henkilöt sitoutuvat työpaikkaharjoitteluun inaktiivisia paremmin. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia keinoja, joilla myös vapaa-ajallaan vähän liikkuvat ja harjoitteluun huonosti sitoutuvat henkilöt saadaan motivoitumaan harjoitteluun.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, onnistuuko niskan spesifin progressiivisen voimaharjoittelun toteuttaminen työpaikalla, koehenkilöiden toteuttaessa harjoittelua pääosin itsenäisesti. Tutkimme myös vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden yhteyttä harjoittelun määrään sekä niskan isometriseen voimantuottoon. Niskan isometristä voimantuottoa mitattiin alku- ja loppumittauksissa Rehax-dynamometrillä. Vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta mittasimme kyselylomakkeella sekä Polar-kuntotestillä.
Tutkimukseen valittiin toimistotyötä tekeviä naisia, joilla ei viimeisen puolen vuoden aikana ollut esiintynyt merkittäviä niskakipuja. Tutkimukseen ilmoittautuneista 33 vapaaehtoisesta 32 täytti kriteerit. Alkumittausten jälkeen heidät satunnaistettiin 17 henkilön harjoitusryhmään ja 15 henkilön kontrolliryhmään. Harjoitusryhmäläiset ohjattiin toteuttamaan niskan progressiivista, dynaamista voimaharjoittelua 12 viikon ajan, kolme kertaa viikossa. Harjoittelu tapahtui kokeilukäytössä olevalla HUR:n paineilmalaitteella fleksio- ja ekstensiosuuntiin. Harjoitteluryhmäläisistä kuusi keskeytti harjoittelun eikä osallistunut loppumittauksiin.
Harjoitteluryhmäläisten esktensiosuuntainen voima kasvoi tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan fleksiosuuntainen voima ei kasvanut juuri ollenkaan. Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella ja niskan isometrisellä voimantuotolla ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella ja harjoituskertojen määrällä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Tulokset antavat viitteitä siitä, että niskan spesifiä voimaharjoittelua voidaan toteuttaa työpaikalla, mutta ohjauksessa on tarkemmin kiinnitettävä huomiota henkilöihin, jotka eivät omaksu oikeanlaista harjoittelutapaa, eivätkä ole motivoituneita harjoitteluun. Tulosten perusteella vapaa-ajallaan fyysisesti aktiiviset henkilöt sitoutuvat työpaikkaharjoitteluun inaktiivisia paremmin. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia keinoja, joilla myös vapaa-ajallaan vähän liikkuvat ja harjoitteluun huonosti sitoutuvat henkilöt saadaan motivoitumaan harjoitteluun.