Sosionomiopiskelijat järjestämässä virkistystoimintaa

Kiireetön ja lämmin vastaanotto kuvasivat päivä- ja työtoiminta palvelukeskus Majakan tunnelmaa, kun VAMKin sosionomiopiskelijat saapuivat tutustumaan vammaispalveluihin maaliskuussa 2023. Tänä keväänä vammaistyön syventävän opintojakson toteutus haluttiin koronavuosien jälkeen jälleen tehdä työelämälähtöisesti ja osallisuutta tukevaksi. Koronavuodet olivat muisto vain, kun opiskelijat pääsivät ilahduttamaan työtoiminnan asiakkaita ja kartuttamaan omaa osaamisportfoliotaan suurella sydämellä.

TEKSTI | Tiina Järvelä KUVAT | Tiina Järvelä
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023051544385

Opintojakson tavoitteena oli tehdä ”jotain hauskaa ja jotain erilaista”, joka näkyy ja tuntuu konkreettisina tekoina asiakkaiden arjessa. Yhteistyö oli mieluista sekä opiskelijoille että asiakkaille. Suunnitelmissa oli pelaamista, tunnepullojen tekemistä, sana-arvausta musiikin tahdissa, tuolijumppaa, luontopolkua ja aarteenetsintää. Opintojakson suunnittelun ja toteutuksen taustalla oli vammaispalvelulain uudistus (675/2023), jolla kumottiin laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Teoriatunneilla opiskelijat perehtyivät ensin muun muassa lainvalmisteluun, osallisuuden käsitteeseen sekä yhdenvertaisuuteen. Suurena apuna oli THL:n vammaispalvelujen käsikirja, joka toimii vammaispalvelujen työntekijöiden työvälineenä. (THL, 2023) Lisäksi osalla opiskelijoista oli jo aiempaa työkokemusta vammaispalveluista, joten heidänkin kokemuksensa ja tietämyksensä valjastettiin kaikkien käyttöön opintojakson edetessä.

Virkistystoiminnan suunnittelu ja käytännön toteutus lisäävät opiskelijoiden yhteishenkeä

Ennen käytännön toteutusta opiskelijat kävivät tutustumassa päivä- ja työtoiminta palvelukeskus Majakkaan (Pohjanmaan hyvinvointialue) ja orientoituvat sen tiloihin ja tutustuivat asiakkaisiin. Johtava ohjaaja, Pauliina Taipalus, piti opastuskierroksen Majakan tiloissa,  hän toimi myös yhteyshenkilönä virkistystoimintaan liittyen. Palosaarella sijaitseva Majakka/ Fyren tarjoaa kaksikielistä päivä- ja työtoimintaa, jolla tarkoitetaan mielekästä tekemistä erityistä tukea tarvitseville, kehitysvammaisille ja autismikirjon aikuisille. Majakassa asiakkaiden on mahdollista tehdä käsitöitä, leipoa, soittaa bändissä, olla mukana mediaryhmässä, videoida ja tehdä arjen askareita kuten pyykätä ja siivota. Toiminta on monipuolista, ja asiakkaiden tekemiä tuotteita voi myös ostaa Majakasta. Asiakkaiden toimintakykyä ylläpidetään ja edistetään tarjoamalla heille erilaisia, yksilöllisesti suunniteltuja työtehtäviä jokaisen taidot ja mieltymykset huomioiden.

Merkittävä osa Majakan toimintaa on se, että se tarjoaa turvallisen ympäristön sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja niiden suunnitelmalliseen toteuttamiseen. Tämä olikin yhtenä tavoitteena, kun vammaistyön syventävän opintojakson sosionomiopiskelijat suunnittelivat toimintaa Majakkaan. Opastuskierroksen ja alkuorientaation jälkeen, opiskelijat saivat suunnitella pienryhmissä virkistystoimintaa useammalle eri toteutuskerralle. Opiskelijat ottivat haasteen vastaan ja lähtivät ideoimaan toimintaa, jossa jokainen asiakas huomioidaan yksilöllisesti ja jokaiselle annetaan yhdenvertainen mahdollisuus osallistua toimintaan. Omat vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet yhdistettyinä asiakkaiden osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen olivat toiminnan keskiössä. Konkreettinen virkistystoiminnan toteutus järjestettiin osana asiakkaiden normaalia toiminta-aikaa aamupäivisin. 

”Ääni se raikaa aina Klaukkalaan asti!”

Opettajana pidin ohjenuorana sitä, että toiminnan suunnittelu, toteutus ja arviointi noudattivat korkeakouluopetuksen tärkeitä elementtejä”. Jokaiselle ohjauskerralle opiskelijat laativat toimintasuunnitelmat etukäteen ja saapuivat valmistelemaan tiloja ennen kuin asiakkaat tulivat paikalle. Opiskelijat järjestivät toimintapisteet valmiiksi ja työtoiminnan ohjaajat saattoivat halukkaat asiakkaat toimintaan mukaan. Kun ryhmä oli saatu kasaan, siirtyi ohjaus opiskelijoille ja ohjattu virkistystoiminta saattoi alkaa. Majakan henkilökunta ja opintojakson vastuuopettaja olivat mukana seuraamassa ja tarvittaessa apuna ohjauksessa. Musiikki ja nauru raikasivat Majakan tiloissa toiminnan aikana, ja taisipa osa ottaa muutaman tanssiaskeleenkin, kun levyraatia pidettiin. Opiskelijat saivat välitöntä palautetta toimintansa onnistumisesta. Eräskin nuorimies kommentoi ulkona aarteenetsinnässä opiskelijalle, että ”sinun äänesi se raikaa aina Klaukkalaan asti!” Huumorilla ja yhteispelillä kaikki aarteet lopulta löydettiin.

Alkusysäyksenä tälle konkreettiselle virkistystoiminnan järjestämiselle oli uuden vammaispalvelulain määrittely palveluiden toteuttamisesta. Palveluiden toteuttaminen merkitsee mm. oikeutta

  • olla mukana yhdessä aktiivisesti suunnittelemassa ja toteuttamassa
  • oikeutta ilmaista itseään ja tulla kuulluksi
  • oikeutta vaikuttaa prosessissa.

Sosionomit ovat tulevia sosiaalialan asiantuntijoita, jotka ovat tuottamassa hyvinvointia eri asiakasryhmille. Vaasan seudulla sosionomit työllistyvät hyvin vammaispalveluihin ja heidän osaamistaan arvostetaan kentällä. Kun opiskelijat saavat jo opiskeluaikana kokemusta vammaisten henkilöiden osallisuuden tukemisesta, on rohkeutta ja ymmärrystä hakeutua vammaispalveluihin töihin. Arjessa kohtaaminen ja yhdessä toimiminen ovat parasta vammaispalvelulain mukaista toimintaa. Tämä uusi laki tulee voimaan 1.10.2023, ja ylpeänä voin esitellä nämä tulevat sosiaalialan asiantuntijat, joilla on jo kokemusta palveluiden järjestämisestä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lämmin kiitos opiskelijoille, Majakan henkilökunnalle ja asiakkaille virkistävästä yhteistyöstä!

Lähteet
  • Laki 380/1987. Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Viitattu 9.5.2023. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870380

  • Laki 675/2023. Vammaispalvelulaki. Viitattu 9.5.2023. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2023/20230675

  • Pohjanmaan hyvinvointialue. Vammaispalvelut. Viitattu 9.5.2023. https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/palvelumme/sosiaalipalvelut/vammaispalvelut/

  • THL, 2023. Vammaispalvelujen käsikirja. Viitattu 9.5.2023. https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja

Aiheeseen liittyvää