Siirry sisältöön
Kaksi ihmistä keskustelee, välissä leijuu kirjaimia, piirroskuva, oranssi pohjaväri.
Juttutyyppi  Kielitohtorin diagnoosit

Keskustelu – kun kaikki ei suju kuin tanssi

Kommunikoimme, keskustelemme ja jutustelemme koko ajan. Yleensä kommunikaatiolla on jokin tarkoitus, vaikka vain sosiaalisten suhteiden ylläpito. Vuorovaikutus tapahtuu yhdessä, merkityksiä luodaan yhdessä, mutta lopputulos ei aina ole erityisen miellyttävä. Mikä voi mennä pieleen – vai onko pieleenmeno joskus vuorovaikutuksen tavoite?

Kiinnitämme harvoin erityisempää huomiota keskusteluun, ainakaan silloin kuin kaikki näyttää toimivan. Oletamme, että keskustelukumppanimme ovat ainakin jollakin tasolla samalla aaltopituudella. Tuntuu, että samaan päämäärään pyritään. Joskus olemme tässä väärässä.

Signaalit sekaisin keskustelussa

Lähes jokainen on joskus ollut keskustelutilanteessa, jossa tuntuu olevan jotain pielessä. On ehkä vaikea määritellä, mikä tarkkaan ottaen on vialla. Vasta jälkikäteen havaitsemme, että olemme joutuneet tehokkaan manipulaation kohteeksi.

Yleinen taktiikka saattaa keskustelukumppani hämmentyneeksi on vaihdella positiivisen ja negatiivisen kommunikaatiosyötteen välillä: välillä ollaan ystävällisiä, välillä kylmäkiskoisia.

Yleinen taktiikka saattaa keskustelukumppani hämmentyneeksi on vaihdella positiivisen ja negatiivisen kommunikaatiosyötteen välillä: välillä ollaan ystävällisiä, välillä kylmäkiskoisia. Taktiikan teho perustuu ns. Zeigarnik-vaikutukseen: ihmiset ovat taipuvaisia kipeästi muistamaan kesken jääneet tai huonosti suoritetut tehtävät (MacLeod, 2020). Rutiinitavalla tai riittävän hyvin suoritettuja saavutuksia ja niistä saatavia kehuja ei niinkään muisteta.  Zeigarnik-vaikutuksen tietoinen ja systemaattinen hyödyntäminen esimerkiksi palautteen antamisessa työntekijälle olisi melko häijy strategia. Toisaalta sosiaaliset tilanteet tarjoavat oivan alustan tälle strategialle. Keskustelijat eivät aina tiedä mikä yhteinen päämäärä on tai onko sitä edes.

Exit – ikäviä keskusteluja

Norjalainen finanssimaailmaan sijoittuva sarja Exit tarjoilee kattauksen värikkäitä visuaalisia elämyksiä sekä kiehtovia keskusteluja. Tapahtumilla (ja keskusteluilla) on tiettävästi todellisuuspohja.

Exit-sarjan ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa (katsottavissa Yle Areenassa) esitetään elegantisti alkava illalliskeskustelu, joka ainakin alun perin on tarkoitettu kaikille miellyttäväksi. Osallistujina ovat uutta ja vanhaa rahaa edustava päähenkilöpari Adam ja Hermine sekä vanhaa rahaa edustava rouva, Herminen äiti. Pariskunta on lapseton, mihin Herminen äiti on syvästi pettynyt.

Kyseessä elegantisti alkava keskustelu, jossa aurinkoinen ystävällisyys muuttuu nopeasti jäätävyydeksi ja lopulta pirullisuudeksi. Välitetyt tunnetilat vaihtelevat nopealla tempolla; kaikella sanotulla ja sillä miten se sanotaan on viestinnällinen tavoite. Lopun coup de grace -repliikki päättää interaktion täydelliseen tuhoon. Miljöö on tyylikäs, ruoka ja juoma erinomaisia ja pukeutuminen hillityn kallista. Keskustelussa kaikki menee mönkään –  ja silti (tai siksi) keskustelun tavoite, toisen henkisen tasapainon horjuttaminen, on saavutettu. Tällaiset keskustelut eivät liene aivan yleisiä mutta eivät kovin harvinaisiakaan. Jokainen muistaa ainakin yhden sellaisen oman kommunikaatiohistoriansa varrelta.

Jälkihuomautus

Signaalien sekoittaminen kommunikaatiossa ei suinkaan aina edellytä vihamielisyyttä puhujien välillä. Sekoittumista tapahtuu, koska keskustelu on yleensä ennakoimatonta, hetkessä tapahtuvaa ja keskustelun merkitys syntyy (tai on syntymättä) osallistujien tulkinnoissa. Kotitehtävänä lukija havainnoikoon, kuinka suuri arkipäivän keskusteluista sisältää Zeigarnik-vaikutuksen piirteitä. Muistammeko keskustelusta juuri sen, mitä olisimme halunneet sanoa ja mikä jäi sanomatta – tai sen, mikä toi esiin omat puutteemme? Luommeko mielissämme keskustelun uudestaan – siten kuin ”sen olisi pitänyt mennä”?

Lähteet

MacLeod, C.M. (2020). Zeigarnik and von Restorff: The memory effects and the stories behind them. Memory and Cognition. 6/4, 2020.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236133