Lean startup ja palvelumuotoilu hyvinvointipalvelujen kehittämisessä

Teksti | Miia Seppänen , Heidi Stenberg , Juha Leskinen

Dallaten – asiakaslähtöisempää liiketoimintaa ikääntyneiden liikunta- ja hyvinvointipalveluihin -hanke on tarjonnut uusimaalaisille mikro- ja pienyrityksille mahdollisuuden innovaatioiden kehittämistyöhön osallistavin yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun menetelmin.

kuvituskuva.
Yrittäjät ja hankekumppanit palvelumuotoilutyöpajassa. Kuva: Heidi Stenberg

Tänä päivänä palvelujen kehittämisessä korostuu asiakas- ja käyttäjälähtöisyys. Asiakkaan tarpeisiin tähtääviä kehittämismenetelmiä tai -malleja ovat esimerkiksi Lean startup ja palvelumuotoilu.  Vaikka molemmat menetelmät pitävät asiakkaan keskiössä, lähtevät ne kehityspolulla usein liikkeelle hieman eri lähtökohdista. Lean startup-prosessin alussa on yleensä jo tiedossa, mitä palvelua lähdetään kehittämään, kun taas palvelumuotoiluprosessissa lähdetään ensin kartoittamaan ongelma-avaruutta eli tutkimaan, millaisia haasteita asiakkaiden arkeen liittyy.

Asiakaskeskeisyyden lisäksi molemmat perustuvat yhteiskehittämisen periaatteisiin ja menetelmiin eli asiakkaita ja tärkeimpiä sidosryhmiä osallistetaan eri kehitysvaiheissa.  Lisäksi toimintaa kuvaa vahvasti iteratiivisuus – esimerkiksi palveluun tehtyjä pieniäkin parannuksia voidaan testata matkan varrella useaan kertaan ennen kuin lopullinen versio palvelusta lanseerataan. Jos jokin toiminnallisuus tai ominaisuus ei toimi tai ei vastaa asiakkaan tarpeita, voidaan sitä muuttaa ja kehittää prosessin aikana.

Lean Startup ja palvelumuotoilu – ketterien kehitysmenetelmien synergia

Hankkeessa toteutettiin kumppaniyrityksille koulutuswebinaarien sarja, jossa osallistujat perehtyivät tutkimustuloksiin koskien senioreita liikunta- ja hyvinvointipalveluiden asiakasryhmänä. Lisäksi päämääränä oli perehdyttää yrittäjät Lean startup -menetelmän mahdollisuuksiin yrityksen liiketoiminnan ja innovaatioprosessin kehittämisessä. Webinaarien teemoina olivat muun muassa asiakas ja asiakkaan ongelma, kilpailijat, kysynnän luominen ja markkina.  Jokainen yrittäjät teki nykytila-analyysin, johon he kirjasivat yritystoimintansa taustojen lisäksi esimerkiksi markkinatilannetta ja tulevaisuuden haasteita kuvaavia ajatuksiaan.

Lean startupin lisäksi haluttiin hyödyntää palvelumuotoilua osana kehittämistä ja laajentaa yrittäjien osaamista muotoiluajattelun parissa. Syksyllä 2022 järjestettiin kolme tilaisuutta, joissa käsiteltiin muotoiluajattelun perusasioita sekä opastettiin muutamien palvelumuotoilun perusmenetelmien käyttöön. Kahdessa tapaamisessa oli yrittäjien lisäksi paikalla myös hyvinvointipalvelujen käyttäjiä eli senioreita.

Tilaisuuksissa yrittäjät pääsivät kokeilemaan käytännössä muun muassa empatiakarttaa, joka on erinomainen työkalu eri vaiheissa kehitysprosessia, kun hankitaan asiakasymmärrystä tai kerätään palautetta palvelusta. Lisäksi heille avattiin palvelupolun käyttömahdollisuuksia ja hyötyjä palvelukehityksen eri vaiheissa. Lopuksi yrittäjät pääsivät testaamaan omaa palveluaan hyödyntäen prototypoinnin menetelmiä kuten testimainosta, palvelupolkua ja verkkosivujen rautalankamalleja.

kuvituskuva.
Marraskuun vaikuttajaryhmätapaamisessa hyvinvointialan yrittäjät testasivat palveluaan kohderyhmänsä edustajilla. Kuva: Heidi Stenberg

Yrittäjät ja seniorit pitivät palvelumuotoilutyöpajoja hyödyllisinä ja mielenkiintoisina

Syksyn tilaisuuksista kysyttiin palautetta viisiportaisella asteikolla. Osa kyselyistä toteutettiin siten, että asteikko oli numeerinen, osa siten, että asteikko pohjasi tyytyväisyyttä ilmaiseviin hymynaamoihin. Kyseiset vastaukset käsiteltiin siten, että viitonen (5) merkitsi korkeinta arvosanaa, joka oli mahdollista antaa. Yleisesti ottaen annettu palaute oli myönteistä.

Yrittäjien antamat numeraaliset arviot palvelumuotoilutyöpajasta sijoittuivat asteikolle 4,5–4,8. Avointen vastausten perusteella arvioituna, he pitivät palvelupolkutyökaluun tutustumista hyödyllisenä ja kokivat tilaisuuden kaiken kaikkiaan hyödylliseksi oman palvelunsa kehittämisen tukena.

Seniorit kertoivat avoimissa palautteissa kokeneensa tilaisuudet yrittäjien kanssa mielenkiintoisina ja ajatuksia herättävinä. Tyytyväisyys tapahtumiin näkyi myös numeraalisissa arvioinneissa, jotka molemmissa tapahtumissa sijoittuivat asteikolle 4,1–4,8.  Yrittäjille esitetyissä kysymyksissä vastausten keskiarvo sijoittui välille 3,6–4,8.

Avointen vastausten perusteella senioreiden mielipiteiden kuulemista pidettiin hyödyllisenä, mutta senioreiden kanssa käytävään, oman yrityksen toimintaa koskevaan keskusteluun olisi toivottu tapahtumissa enemmän aikaa. Yrittäjiä kannustettiin jatkamaan omatoimisesti yhteiskehittelyä ja omien ideoiden ja palveluiden testausta senioreiden kanssa Lean startup – menetelmän mukaisesti.

Yhteenveto

Dallaten -hankkeessa on tullut vahvasti esiin se, että yritykset kaipaavat toiminnassaan verkostoitumista ja vertaistukea. Myös asiakkaiden kuunteleminen ja heidän kanssaan palveluiden yhteiskehittäminen kiinnostaa. Lean startup ja palvelumuotoilun menetelmät sopivat hyvin yhteen, sillä molemmat edellyttävät kokeilukulttuurin omaksumista sekä asiakkaiden mukaan ottamista. Sen ovat todenneet myös Dallaten-hankkeessa näitä menetelmiä yhdistäneet yrittäjätkin.

Kirjoittajakuvakset:

Miia Seppänen (MMM, palvelumuotoilija, lehtori) toimii Dallaten –hankkeessa palvelumuotoiluasiantuntijana: Lisäksi hän on mukana muissa TKI-hankkeissa Laurea-ammattikorkeakoulussa sekä tekee väitöskirjaa palvelumuotoilusta ja empatiasta Helsingin yliopistossa.

Heidi Stenberg (KM, lehtori, tuotekehittäjä EAT, Th) toimii Dallaten -hankkeen projektipäällikkönä. Lisäksi hän toimii johtamisen ja yrittäjyyden lehtorina sekä asiakkuusvastaavana Metropolia ammattikorkeakoulussa.

Juha Leskinen (Tradenomi, AMK, asiantuntija ja valmentaja) – Dallaten -hankkeessa asiakasvastaava, asiantuntija ja Lean StartUp-valmentaja. Asiakkuuksien, myynnin ja markkinoinnin, sekä pk-yritysten liiketoiminnan kehittäjä.

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023040334850

Jaa sivu