Liikummeko tarpeeksi?

Kuinka paljon on hyvä määrä liikuntaa päivässä, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa? Mikä on liikunnan merkitys hyvinvoinnilleni? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita meidän kaikkien tulee varmasti mietittyä välillä. Viimeistään näitä kysymyksiä tulee mietittyä, kun eteen saamme uusia suosituksia ja ohjeita liikkumisesta ja sen hyvinvointia edistävästä vaikutuksesta. Kurkistetaan tässä artikkelissa hieman liikuntasuositusten maailmaan.

TEKSTI | Sanna Saikkonen
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023021026719

Mikä on liikuntasuosituksen merkitys? Se kertoo meille mm. terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikkumisen määrästä. Aiemmin tämä liikuntasuositus tunnettiin nimellä liikuntapiirakka. Liikuntasuosituksia voidaan antaa erilaisille väestöryhmille esim. ikäryhmittäin ja työnkuvan mukaan. (UKK 2023)

Uusin aikuisten liikuntasuositus huomioi entistä paremmin liikkumisen eri muodot kevyestä raskaaseen liikuntaan. Tutkimuksissa on todettu kevyemmänkin liikunnan antavan merkittäviä terveyshyötyjä esim. vähän liikkuville. Kevyt liikkuminen vilkastuttaa mm. verenkiertoa ja elvyttää nivelten ja lihasten toimintaa. Tästä syystä onkin hyvä tauottaa paikalla oloa päivittäin. Lisäksi uusin liikuntasuositus huomioi myös nukkumisen merkityksen hyvinvoinnille. Unella on oma tärkeä merkityksensä palautumisen kannalta. (UKK 2023) Tarvitsemmekin siis 8h unta, 8h tauotettua työtä ja 8h mielekästä vapaa-ajan toimintaa ylläpitääksemme ja lisätäksemme hyvinvointia.

Liikuntasuosituksessa on viisi kohtaa, jotka tulisi meidän kaikkien huomioida. Ensimmäinen on riittävästä ja palauttavasta unesta huolehtiminen. Toinen osa on tuoda taukoja paikalla oloon päivittäin ja aina kun voit. Kolmas kohta kannustaa kevyeen liikkumiseen aina kun voit. Viikoittaisia suosituksia varsinaiselle urheilulle ja liikkumiselle on kaksi.  Toinen niistä ja neljäs kohta suosituksessa motivoi meitä liikkumaan rasittavasti 1t 15 min viikoittain tai reippaasti 2t 30min. Näistä liikuntamuotoja ovat esim. uiminen, tanssiminen, pallopelien pelaaminen, juokseminen. Viides liikuntasuosituksen kohta kannustaa meitä liikkumaan lihaskuntoa ja liikehallintaa ylläpitäen 2 kertaa viikossa. Lihaskuntoa voi ylläpitää vaikkapa kuntosalilla ja lisätä liikehallintaa esim. kulkemalla lähimetsän poluilla ja maastossa. (UKK. 2023)

Luuliikuntasuosituksia on taas tehty yhteistyössä Suomen Luustoliiton ja UKK-instituutin kesken. Näitä suorituksia on tehty kaikille ikäryhmille. Tavoitteena on luukunnon vahvistaminen ja lihaskunnon lisääminen.  Aikuisia tämä suositus kannustaa lisäämään vauhtia ja voimaa, hyppimään ja tekemään suunnanmuutoksia liikkuessa. Tällaisia lajeja ovat mm. maila- ja pallopelit, tanssi, kuntosaliharjoittelu. (UKK.2023b.)

STM taas on 2015 julkaissut suosituksen Istu vähemmän – voi paremmin. Tämä suositus kannustaa vähentämään paikalla oloa ja runsasta istumista. Nämäkin suositukset on kohdistettu eri ikäryhmille tai työryhmille esim. oppilaitoksille ja sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksille sekä kuntasektorille. Suositukset perustuvat uusimpaan tutkittuun tietoon niin meillä kuin maailmalla. (UKK. 2023c)

Työterveyslaitos kannustaa miettimään liikuntaa osana hyvää työpäivää. Työssä vietetään vuosittain 1600 tuntia. Työpaikalla liikkumisen todetaan edistävän hyvinvointia työntekijän arjessa. Työterveyslaitos antaa erilaisia vinkkejä työpaikkojen mahdollisuuksiin tukea liikkumista. Erityisen merkityksellistä liikkumisen lisäämiseen todetaan olevan myönteisen ilmapiirillä työssä ja liikuntaan kannustamisella työpaikoilla. Asenne ratkaisee! (TTL.2023) Liikutko suositusten mukaan? Voit tutustua liikuntasuosituksiin alla olevien lähteiden avulla, jos kiinnostuksesi tutkia liikkumistasi lisääntyi.

Lähteet
  • Lähteet. UKK-instituutti.2023. Aikuisten liikkumisen suositus. Viitattu 8.2.23. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/aikuisten-liikkumisen-suositus/

  • UKK-instituutti b.2023. Luuliikuntasuositukset eri ryhmille. Viitattu 8.2.23. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/luuliikuntasuositukset-eri-ryhmille/

  • UKK-instituutti c.2023. Suositukset istumisen vähentämiseen. Viitattu 8.2.23. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/suositukset-istumisen-vahentamiseen/

  • TTL. 2023. Liikkuminen ja liikunta osana hyvää päivää. Viitattu 8.2.23. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/liike-ja-mieli/liikkuminen-ja-liikunta-osana-hyvaa-tyopaivaa

Aiheeseen liittyvää