Siirry sisältöön
Avaimia violetilla pohjalla, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Oppimispeli imaisi mukaansa opettajavaihdossa

Pelillisyyttä hyödynnetään tänä päivänä myös kliinisen hoitotyön opetuksessa. Opettajavaihto valaisi oppimispelien hyödyntämistä ja innosti myös opettajaa.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa (KAMK) on jo muutaman vuoden ajan käytetty pakopelejä hoitotyön opetuksessa. Opettajavaihdossa myös Diakin opettaja pääsi tutustumaan pelillisyyteen kliinisen hoitotyön opetuksessa. Kokeilussa ohjattiin sepsiksen luokkahuonepeliä ja seurattiin opiskelijaryhmien uppoutumista haasteellisiin hoitotyön pulmiin.

Hoitotyön syventävissä opinnoissa opiskellaan vaativaa sepsispotilaan hoitoa. Menetelmänä oppimispeli oli mukaansatempaava ja kaikki opiskelijat osallistuivat aktiivisesti. Opiskelijoilla oli etukäteen pelaamiseen valmistavia tehtäviä ja opetusta luokassa ennen pelin alkamista. Osa ryhmästä osallistui etänä ja he pelasivat saman pelin digitaalista versiota oppimisalustalla. Sekä luokassa että etäyhteyksin osallistuvat olivat innokkaita ja odottivat pelin käynnistymistä. Samoin me opettajat.

Tavoitteena oppiminen

Oppimispeleissä on samoja elementtejä kuin pakopeleissä ja tavoitteena on aina oppiminen. Opiskelijoita perehdytetään ennen peliä käymällä läpi pelaamisen tarkoitus ja oppimisen tavoitteet. Oppimistavoitteen mukaan käytetään pelissä oppimista tukevia vihjeitä, tai pelin ohjaaja voi antaa lisävinkkejä. Opiskelijat perehdytetään pelaamiseen myös välineiden ja toiminnan osalta; miten saadaan fyysisiä lukkoja auki tai miten digitaalisessa pelissä saadut koodit syötetään oikeaan paikkaan. Molempien lukot antavat avautuessaan seuraavan ratkaistavan pulman ja näin peli etenee.

Oppimispeleissä on samoja elementtejä kuin pakopeleissä ja tavoitteena on aina oppiminen.

Opiskelijat pelaavat noin 3–5 osallistujan kokoisissa pienryhmissä ja heitä ohjeistetaan ajattelemaan ääneen ja kuuntelemaan toistensa ajatuksia. Yhteinen työstäminen ja ryhmän kaikkien jäsenten osaaminen edesauttavat etenemistä. Kilpailuasetelma saadaan aikaan, kun yhtä aikaa on useampi ryhmä pelaamassa ja heidän peliaikansa on rajattu, esimerkiksi 45 minuuttiin.

Opettajalla moninainen rooli

Opettajan työ pelin suhteen painottuu pelin suunnitteluun ja rakentamiseen, toiminnan testaamiseen sekä fyysisen pelin välineiden hankkimiseen ja käytön testaamiseen. Lisäksi opettaja rakentaa oppimisalustalla olevan pelin alustan testi- ja tenttityökaluilla, opettaa pelin sisällön ennen peliä, perehdyttää opiskelijat pelaamiseen sekä ohjaa opiskelijoita pelin aikana. Pelin jälkeen käydään myös reflektiivinen keskustelu, jossa opiskelijat kertovat tunnelmiaan pelaamisesta, oppimistaan asioista ja tarvittaessa käydään läpi epäselviksi jääneitä asioista.

Oppimispeli tukee oppimista ja tiimityötä

Usean opiskeluryhmän palautteen perusteella peli toimii hyvin kaikissa muodoissaan ja tukee sekä aiheen opiskelua että tiimityön ja päätöksenteon oppimista. Pelatessa on mahdollista saavuttaa flow-tila ja uppoutua ongelman ratkaisuun niin, että erään opiskelijan sanoin ”tuntuu, kuin olisi ratkaisemassa työkavereiden kanssa oikean potilaan ongelmia”. Tämä lienee paras palaute, minkä pelistä voi saada.

Korona-aikana hybridiopetuksesta on tullut varsin normaali käytäntö ja opiskelijoille oli lähes itsestään selvää, että joku ryhmästä osallistuu opetukseen etänä. Tämän mahdollistavat joustavat hybridiopetustilat hyvine kamera- ja ääniyhteyksineen. Opettajana oli kehittävä kokemus pysähtyä keskustelemaan aiheesta opevierailijan kanssa.

Opiskelijat toivovat lisää pelaamista hoitotyön opetukseen.

Kahden ammattikorkeakoulun opettajille kokeilu oli  mainio kokemus ketterästä tiimiopettajuudesta: jaoimme tehtäviä ja ajatuksiamme sen kummemmin suunnittelematta. Myös opiskelijoille oli hieno kokemus päästä tutustumaan toisen ammattikorkeakoulun opettajaan ja saada näin hieman erilaista näkökulmaa omaan arkeen.

Pelaaminen imaisee sekä opiskelijat että opettajat mukaansa ja aika kuluu nopeasti. Reflektiokeskustelussa opiskelijat kertovat tiiviistä keskittymisestä, tiedon muistelemisesta, ennakkotehtävien merkityksestä pelin onnistumiselle ja pelaamisen ilosta. Opiskelijat toivovat lisää pelaamista hoitotyön opetukseen. Opettajan näkökulmasta opiskelijoiden ryhmät tiivistyvät: opiskelijat ovat toimivat tiiviisti oman ryhmänsä kanssa ja ratkaisevat tehtäviä aidosti kuuntelemalla kaikkien näkemyksiä ja osaamista. Yhteistoiminnallinen oppiminen, tiedon yhteinen rakentaminen näkyvät toiminnassa koko ajan.

Pelatessa voidaan harjoitella hoitotyössä tärkeitä taitoja, kuten tiimitoimintaa, päättelyä ja päätöksentekoa tiukassa aikapaineessa. Samalla oppiminen on mukavaa ja opettajakin oppii uusia asioita.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301021061