Vinkkejä asiantuntijaviestintään

TEKSTI | Anna Sjöholm ja Sirpa Rutanen
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022122273384

Kirjoitimme artikkelissamme Arvojen merkitys ja viestinnän aitous korostuvat osaajista kilpailtaessa kuinka merkittävä rooli organisaation työntekijöiden viestinnällä on työnantajakuvaa rakennettaessa. Jokainen työntekijä on oman organisaationsa työntekijälähettiläs, ja aktiivinen omasta työstä viestiminen nähdäänkin tärkeänä osana asiantuntijatyötä. Viestimällä omasta työstä sille saa myös näkyvyyttä ja samalla laajentuvat verkostot.

Omasta työstä viestiminen voi etenkin aluksi tuntua haastavalta. Mikä työssäni on niin merkittävää, että siitä olisi hyvä viestiä myös muille, mikä olisi paras kanava viestimiseen, entä mistä löytää aika postauksen tekemiseen? Kun omasta työstä viestimisen esimerkiksi LinkedInissä ottaa säännölliseksi tavaksi, hoituu postauksen tekeminen lopulta nopeasti ja pienellä vaivalla. Voit aloittaa ensin tykkäyksistä ja toisten sisältöjen kommentoinnista, siirtymällä sitten pikkuhiljaa omiin keskustelunavauksiin ja omien sisältöjen luomiseen.

Ajankohtaisuus on kultaa, eli hyvä tapa on viestiä asiasta heti sen tapahtuessa. Sopivan kanavan pohtimisen sijaan voit keksittyä juuri sinulle mieluisaan ja helppokäyttöiseen tapaan tai alustaan on se sitten Twitter, LinkedIn, oma blogisivusto, podcast tai erilaisten julkaisujen kirjoittaminen. Seuraavaksi olemme koonneet muutamia vinkkejä omasta työstä ja asiantuntijuudesta viestimiseen.

Jukka Saksi toteaa uskovansa asiantuntijuuden esille tuomisessa systemaattiseen, avoimeen ja rajattuun toimintaan. Hän listaa blogissaan 22 vinkkiä asiantuntijanäkyvyyteen mediassa. Näistä haluaisimme nostaa erityisesti esille seuraavat neljä kohtaa, jotka vievät asiantuntijaviestintääsi eteenpäin:  

  1. Säännöllinen ajatusten, mielipiteiden ja näkemysten postaaminen Twitterissä ja Linkedinissä, moni toimittaja seuraa itselleen tärkeiden teemojen keskustelua somessa. 
  2. Rakentava ja ratkaisukeskeinen viestintätapa kaikissa tilanteissa. 
  3. Jaan läpi menneitä mediajulkaisuja somessa, voin linkata toimittajan mukaan Twitterissä ja Linkedinissä. 
  4. Lisään kiinnostavimmat juttulinkit CV:n, jolloin ne vahvistavat asiantuntijaprofiiliani.  

Ainekset toimivaan somepostaukseen

Usein pohditaan minkä tyyppinen sisältö toimii ja miten omalle postaukselle saa näkyvyyttä.   

Jukka Saksi ja Pauli Waroma, 2022 ovat koonneet sisällöntuotannon ohjenuoraksi hyvän postauksen DNA:n toimivien sisältöjen rakentamiseksi.

Hyvän somepostauksen DNA koostuu seuraavista aineksista:  

  • Ajankohtainen aihe – yksi asia kerrallaan 
  • Luo kiinnostava aloitus / otsikko 
  • Jaa hyödyllistä tietoa, inspiraatiota, vinkkejä  
  • Linkitä muita mukaan, jos luontevaa 
  • Call to action – kehoita toimimaan 
  • Ole oma itsesi 
  • #Hashtagit mukaan 
  • Viesti omien ja yrityksesi arvojen mukaan 
  • Ole kritiikissä rakentava 
  • Pyri helposti luettavaan tekstiin 
  • Pyydä sparrausta kollegaltasi 

Omakohtaisina oppeina voisimme todeta ainakin seuraavat kolme vinkkiä asiantuntijaviestintään.  Aitous ja vahva asiantuntijuus vievät pitkälle. Kertomalla rohkeasti omakohtaisen tarinan tai esimerkin, herätät mielenkiintoa ja monen voi olla helppoa samaistua tilanteeseen. Sympaattisuus kantaa. Positiivinen, rakentava ja helposti lähestyttävä kirjoitustyyli puhuttelevat. 

Aiheeseen liittyvää