Vinkkilista uudelle opettajalle!

TEKSTI | Teemu Myllylä
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022110764690

Olen aloitteleva opettaja ja työkokemusta alalta on tällä hetkellä noin 2 vuotta. Opettajan opintoni suoritin loppuun Jyväskylän ammattikorkeakoulussa juuri ennen kesää, tämä on siis ensimmäinen lukuvuoteni pätevänä opettajana, pätevänä ainakin paperilla. Toimin lehtorina Ammattikorkeakoulussa, joten osa vinkkilistan asioista saattaa olla sellaisia, jotka sopivat parhaiten tuohon ympäristöön. Mutta ollaan nyt realistisia, ei kukaan lue tätä kuullakseen siitä kuka minä olen. Tässä siis vinkkejä siihen, mitä itse haluaisin kertoa opettajaksi pyrkivälle tai näitä töitä aloittelevalle.

Pyydä apua ja ohjeita ja ole valmis oppimaan uutta

Olin itse onnekas päästessäni aloittamaan sellaisessa yhteisössä, jossa muutama kollega vastasi aina kysymyksiini, liittyivät ne sitten opetukseen, ohjelmiin tai kurssisuunnitteluun. Kukaan tätä apua ei kuitenkaan minulle varsinaisesti tarjonnut, vaan kaikki perustui omaan aktiivisuuteeni. Onkin tärkeää ottaa itse vastuu siitä, että saat tarvittavat tiedot ja ymmärryksen organisaation osana toimimisesta. Opettajan työ on hyvin itsenäistä ja oma-aloitteisuuteen on hyvä oppia heti alusta asti. Mikäli haluat jotain saavuttaa, ole itse se, joka tekee aloitteen. Pyydä siis apua ja ohjeita sekä ole jatkuvasti valmis oppimaan uutta ja kehittämään omaa osaamistasi osana työyhteisöäsi. Tämä luo sinulle hyvät edellytykset sekä työyhteisöön integroitumiseen että opettajan työssä menestymiseen. Kuten sanoin, opettajan työ on itsenäistä, mutta sen ei tarvitse olla yksinäistä.  

Suunnittele, mutta ole joustava

Kurssien suunnittelua painotetaan hienosti opeopintojen aikana ja se onkin tietysti yksi tärkeimmistä asioista opettajan työn helpottamiseksi. Osa meistä ammattikorkeassa aloittelevista opettajista aloittaa kuitenkin työt ennen kuin opeopinnot ovat suoritettuna. Omassa ajankäytön suunnittelussa onkin hyvä huomioida se, että usein opettajan työhön kuuluu paljon muutakin, kuin oppitunnit tai kurssikokonaisuuksien toteuttaminen. Aikaa vievät muun muassa ryhmän ja yksilön ohjaaminen, yhteistyö kollegojen ja yritysten kanssa, hanketyö, kurssin tehtävien tarkistaminen ja mahdollinen opinnäytetöiden ohjaaminen. Resurssit lasketaan kyllä jokaiselle toiminnolle, mutta ainakin alussa haaskaat aikaa näiden tehtävien parissa huomattavasti enemmän, kuin mitä sinulle tehtävien hoitamiseen varataan.

Sen vuoksi pelkän kurssisuunnittelun lisäksi suosittelenkin miettimään ne asiat, joihin itse haluat aikaasi eniten käyttää ja suunnittelemaan koko opettajan arkesi vastaamaan tätä, mikäli mahdollista. Varaa siis lukujärjestyksiin aikaa tarkastustyölle ja opiskelijatapaamisille, jotta ne eivät täytä päivän ainoita vapaita hetkiäsi, kuten esimerkiksi itselläni kävi kahtena ensimmäisenä vuonna. Pidin usein opiskelijatapaamiset lounasaikaan ja tarkastin tehtävät illalla.  Usein, ei kuitenkaan aina, pystyt itse vaikuttamaan aikataulutukseen, joten ota jälleen aloite itsellesi ja suunnittele päivistä juuri sinulle mieleisiä. Ja keskity niihin opettajuuden elementteihin, jotka tuottavat itsellesi eniten iloa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että opettajan työ on osa arkeasi, mutta aikaa tulee jäädä myös muulle elämälle.

Aloita tutusta, uskalla perehtyä tuntemattomaan

Kun sitten pääset suunnittelemaan kursseja, rakenna kurssit opetussuunnitelmien rajoissa niin, että aloitat tutuimmasta aiheesta, varsinkin aivan ensimmäisillä luennoilla ja sen jälkeen siirryt aiheisiin, jotka eivät välttämättä ole itsellesi yhtä tuttuja. Tietty jännitys on normaalia ja itse jännitän edelleen syksyn ensimmäistä tuntia, joten älä huoli! Mikäli kuitenkin aloitat itsellesi tutuimmista aiheista ja toimintatavoista, saat koko kurssille hyvän startin ja usein opiskelijat lähtevät myös helpommin mukaan, kun huomaavat, että tiedät mistä puhut ja käytät itsesi näköisiä metodeja. Ja vaikka et aina tietäisikään jokaista asiaa, eivät opiskelijat sitä tiedä, jos siis unohdat mainita tärkeäksi luulemasi asian ensimmäisellä tunnilla tai vedät ryhmäkeskustelun hieman vihkoon, niin ei se niin vakavaa ole, palaa aiheisiin tai hyvään keskusteluun, kun sille tulee uusi mahdollisuus. Anna itsellesikin mahdollisuus kehittyä ja kasvaa opettajaksi, ei kukaan tähän työhön ole syntynyt.

Kysy ja keskustele, älä vain luennoi!

Ehkä tärkeimpänä huomiona omasta opetuksestani voin sanoa sen, että älä pelkästään luennoi (!), vaan muista ottaa opiskelijat mukaan tunneille eri menetelmillä. Älä myöskään luota, että tämä tapahtuu itsestään vaan suunnittele erilaisia osallistamistapoja mukaan materiaaliisi kurssin eri vaiheissa. Aina tämän ei tarvitse olla tähtitiedettä tai edes sen syvällisempää pedagogiikkaa, vaan varsinkin ensimmäisillä oppitunneilla ja kurssien aluissa kysyminen, kuuntelu ja keskustelut voivat auttaa opiskelijoita lähemmäs aihetta. Omalta kohdaltani huomasin, että mikäli en erikseen suunnitellut aikaa esimerkiksi tunnilla tapahtuvalle keskustelulle jännitys ja keskittyminen materiaalin läpisaamiseen saattoivat aiheuttaa sen, että en välttämättä muistanut aktivoida ryhmääni mitenkään, kunnes olin päässyt materiaalini loppuun.

Oman kokemukseni mukaan opiskelijat ovat erittäin interaktiivisia ja osallistuvat erilaisiin aktiviteetteihin mielellään. Joskus ryhmien ja kurssien vaihtuessa saattaa tuntua haastavalta, että omat hyväksi testatut menetelmät eivät toimikkaan uuden ryhmän tai kurssin kohdalla. Tällöin pitää muistaa ja varsinkin uskaltaa kokeilla rohkeasti uusia metodeja. Kunhan testaat ja kokeilet uutta, löydät varmasti eri ryhmille sopivat työkalut tulet varmasti yllättymään siitä, kuinka aktiivisia opiskelijat lopulta itse haluavat olla. Samalla kerrytät itsellesi hyvää kokemusta siitä, mitkä metodit tuntuvat itsellesi omimmilta ja miten voit niitä tehokkaasti työssäsi hyödyntää. Aktivoivia elementtejä suunnitellessa muista myös se, että avoimet kysymykset eivät usein toimi ryhmän ainoana aktivointimenetelmänä (varsinkaan jos opetus on Virtuaalista), vaan erilainen pienryhmätyöskentely ja ryhmäkeskustelut helpottavat usein avaamaan kielenkantoja ja johdatellevat opiskelijat aiheeseen. Samalla keskusteluun tuodaankin ryhmän ajatuksia, eikä kenenkään tarvitse ottaa kokonaan vastuuta viestin sisällöstä, jos tuo on esimerkiksi sellainen asia, joka jännittää ryhmäsi opiskelijoita.

Tuntematon tutuksi

Oman opettajan urani alussa sain myös erittäin tärkeänä pitämäni vinkin eräältä kollegaltani. Hän muistutti, että usein aiheet, varsinkin kurssien alussa, ovat tuntemattomia oppilaille. Ensimmäiset keskustelut voivat siis olla varsin yleisistä aiheista. Ei haittaa kysyä esimerkiksi viikonlopun kuulumisia tai aloittaa keskustelua muusta opiskelijoiden arkeen liittyvästä asiasta. Tämä auttaa opiskelijoita tulemaan tutuksi luokassa ja toisilleen puhumiseen ja on todella tärkeää varsinkin vieraalla kielellä pidettävien kurssien osalta. Hyvänä puolena tässä on se, että esimerkiksi omalla, liiketalouden alalla, oikeastaan jokaisen keskustelun voi sitoa myös esiteltäviin aiheisiin. Esimerkiksi viikonlopun opiskelijatapahtumaa kerratessa voikin miettiä, mitä kaikkea on vaadittu, että paikalle on saatu yleisöä, bändi, äänentoisto, tarjoilut tai miten tapahtuman maksuliikenne on hoidettu. Esimerkiksi jo tuon kokonaisuuden järjestämiseksi on huomioitava esimerkiksi logistiikan eri virrat kuten tieto, materiaalit ja raha. Lisäksi hyvin suunnitellussa tapahtumassa otetaan huomioon myös kierrätys, joten näin myös paluuvirtoja pitää miettiä.  Tällä tavalla esimerkiksi logistiikka aiheena saadaankin yhtäkkiä opiskelijoille tutuksi, vaikka se alkuun olisikin saattanut tuntua heille hyvin vieraalta.

Valmistaudu palautteeseen!

Itselleni yksi haastavimmista asioista opettajan työhön siirtyessä oli palaute ja varsinkin saadun palautteen käsitteleminen. Usein jäin miettimään yksittäistä negatiivista palautetta, vaikka kurssista saatu palaute olisikin ollut pääasiallisesti positiivista. Suosittelen siis uutta opettajaa varautumaan siihen, että palaute voi olla hyvinkin suoraa. Itse lähtisin kuitenkin välttämään sitä, että suoritat koko kurssin omalla tyylilläsi ja odotat kurssin loppupalautetta. Tällöin edessä saattaa nimittäin olla melkoisia yllätyksiä, jotka saattavat vaikuttaa siihen, miten näet itsesi opettajana.

Oma lähtökohtani on se, että kysyn opiskelijoiden mielipidettä muutaman yhteisen tunnin jälkeen ja muutan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan materiaaleja vastaamaan paremmin heidän tapaansa oppia. Kerään usein myös palautetta erilaisien suurempien tai muuten erilaisten tapahtumien osalta, kuten kurssitehtävistä, vierailijoista, materiaalista ja muusta vastaavasta. Tämä antaa opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa omaan kokemukseensa ja minulle ajatuksia siihen millaisia kokonaisuuksia pyrin ryhmälle tarjoamaan ja miten voisin omaa opetustani tai materiaalejani kehittää. Oikeastaan ainoana haasteena tähän on tietenkin aika, sillä kurssien muokkaaminen vaatii paljon aikaa ja työtä. Itse kuitenkin koen, että mieluummin pidän opiskelijoille sellaisia kursseja, joilla he oikeasti oppivat, kuin vedän kurssit omien mieltymysteni mukaan tuhlaten mahdollisesti kaikkien osallistujien aikaa. Rehellisyyden nimissä, tämä on edelleen asia, jota haluaisin pystyä tekemään enemmän.

Sekä palautteen antamiseen

Lisäksi olen huomannut, että kurssitehtävistä annettava palaute on erittäin tärkeää. Ja nimenomaan se, miten annat palautteen. Itse olen pyrkinyt siihen, että annan palautteen kasvotusten esimerkiksi ryhmätehtävien esitysten jälkeen. Näin opiskelijalle tarjoutuu myös mahdollisuus oppia ja syventää osaamistaan kysymyksin keskustelun aikana. Ja samalla varmistan sen, että kaikki antamani palaute on aitoa ja pystyn tarvittaessa perustelemaan sen opiskelijalle. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ajankäytöllisistä syistä. Yleensä opiskelijat kuitenkin arvostavat rakentavaa palautetta ja varsinkin palautekeskusteluja, joissa he pystyvät kysymään lisää eli oppimaan, annetun palautteen pohjalta.

Palautteen antamisessa ja varsinkin objektiivisessa palautteessa on myös erittäin tärkeää se, että tiedät millä perusteella tulet palautetta antamaan. Jos kyse on esimerkiksi tehtävästä, laadi selkeät arvosteluasteikot ja pidä huoli, että noudatat niitä kaikkien arvosteltavien kohdalla. Näin vältyt antamasta palautetta esimerkiksi omien henkilöön perustuvien kokemusten perusteella ja pidät varmasti saman vaatimustason jokaisen kohdalla.

Opiskelijat eivät ole tilassa sinua varten, vaan sinä olet siellä opiskelijoita varten.

Muista myös, että et ole opettaja sen takia, että saat vihdoin kertoa tietämistäsi asioista joukolle nuoria vaan sen vuoksi, että sinulla on jotain sellaista tietoa, joka voi mahdollisesti kiinnostaa luokassa olevia opiskelijoita. Sinä olet siis luokassa oppilaitasi varten, he eivät ole luokassa sinua varten. Muista siis erilaiset oppijat ja pyri tuottamaan jokaiselle oppijalle sellainen kokemus, joka vastaa heidän oppimistyyliään. Kukaan meistä ei voi ennustaa ryhmää tai heidän preferenssejään, mutta jokainen pystyy kysymällä saamaan selville sen, miten juuri tämä ryhmä ja sen yksilöt oppivat. Siitähän tässä koko hommassa kuitenkin on pohjimmiltaan kysymys, opettamisesta.

Käytännön vinkit

Lopuksi muutama käytännön vinkki, jotka toivoisin itse saaneeni ennen ensimmäisen syksyn totaalista äänen menetystä. Luokassa on hyvä artikuloida selkeästi, mutta siellä ei tarvitse huutaa. Todennäköisesti kaikissa tiloissa, jonne opettamaan menet, on joku opettanut myös aiemmin näin ollen, jos tila on sellainen, että siellä ei normaali puheääni kuulu, tilassa on todennäköisesti mikki. Ja vaikka kyseessä olisi normaalikin luokka, muista ettei sinun tarvitse jumittaa luokan edessä pöydän takana ja pyrkiä sieltä täyttämään luokka äänelläsi, vaan puhu ihan normaalisti. Suurimmassa osassa luokkahuoneita se riittää varsin hyvin ja jos ei riitä voit aina liikkua luokassa ja saada sillä tavalla äänesi kuuluviin.

Ja viimeiseksi, muista Vesi! Pidä aina vettä mukanasi luokkahuoneissa ja muista juoda sitä tasaisesti läpi luennon. Näin et menetä ääntäsi ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Jos pääsit tänne asti, niin toivottavasti löysit tekstistä jotain hyödyllistä, opit kenties jotain uutta.

Mukavaa matkaa ikuisella opintiellä! 

Aiheeseen liittyvää