Tässä artikkelissa esittelemme muutoslaboratoriossa tapahtuvaa muutosprosessin kehittymistä ja siinä käytettyjä välineitä. Muutoslaboratoriomenetelmään perustuvissa digituen yhteisöpajoissa mallinnettiin uusia käytäntöjä haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien digitaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. DigiOn- ja VoimaProfi-hankkeiden kutsumina niihin osallistui digituen parissa toimivia yhteisöjä ja digituen järjestämisen yhteiskehittämisestä kiinnostuneita toimijoita.

Muutoslaboratoriossa on kyse korvaavien ratkaisujen kehittämisestä vallitseviin ajattelutapoihin ja käytäntöihin. Tuloksena on uusi ratkaisu, jota kokeillaan käytännössä. Siihen päästään keskeisten kehityshaasteiden yhteisellä analyysillä ja uuden kehityssuunnan visioinnilla. Osallistujien keskustelu muutoslaboratorioprosessin aikana muuttaa yksilöiden työskentelyn yhdessä kehittäväksi ryhmäksi kohti yhteistä toimintaa. Tämä käynnistää kehitysprosessin, joka jatkuu muutoskokeiluiden jälkeenkin (Virkkunen, Ahonen & Lintula 2008).

Muutoslaboratorio on interventiomenetelmä, jossa osallistujat pohtivat ja ratkaisevat toiminnassa ilmenneitä ristiriitoja. Se tukee osallistujien oppimista ja toimijuuden kehittymistä (Engeström 2007; Virkkunen & Newnham 2013). Interventio tarkoittaa väliintuloa tai puuttumista, joka on ohjaajan tärkeä tehtävä. Hän herättelee ja ylläpitää kollektiivista ekspansiivisen oppimisen prosessia, joka koostuu hyvin suunnitelluista tehtävistä, ohjeista ja oppimisteoista. Oppijoita tuetaan ratkaisemiseen ristiriitoja välineiden, esimerkiksi toimintajärjestelmän mallin avulla.

Oppiminen ymmärretään osallistumisena muutokseen, joka ilmenee sosiaalisessa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa (Vygotsky 1978). Oppimistoiminnassa on kuusi vaihetta. Työskentely alkaa muutoksen tarpeen tiedostamisella ja keskeisten ristiriitojen erittelyllä. Jännitteiden ja haasteiden huomaaminen sitouttaa osallistujat kehittämiseen. Uuden toimintamallin kehittämisessä kokeillaan uusia välineitä ja toimintatapoja ja valmistaudutaan seuraaviin askeliin kirjaamalla uudet periaatteet, säännöt ja käytänteet (kuva 1).

Muutoslaboratorio® menetelmä perustuu kehittävän työntutkimuksen metodologiaan (Engeström 1995). Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen tutkijaryhmä kehitti osallistavan kehittämisen menetelmän, jossa työyhteisön jäsenet yhdessä tarkastelivat toiminnassa esiintyneiden mahdottomien tilanteiden syitä. Muutoslaboratoriota on käytetty monenlaisissa työorganisaatioissa muun muassa koululaitoksissa ja sairaaloissa, mutta myös yhteiskunnan viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa (köyhyys, ilmastonmuutos, pandemiat) ja nykyisin erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien yhteiskunnallisen, taloudellisen ja poliittisen osallisuuden vahvistamiseksi.

Yhteisöpajat yhteisen kehittämisen välineenä

Digituen yhteisöpajoissa toteutettiin kehittämisprosessi, jossa digituen kehittyviä muotoja tarkasteltiin osana osallistuvien yhteisöjen toimintaa ja perustehtävää. Käytännön interventiona toimi muutoslaboratoriomenetelmään perustuvat viisi yhteisöpajaa ja kokeilujakso (kts. myös Lund 2021). Kehittämisprosessin avulla tuotettiin uutta tietoa haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien digituen järjestämisestä, järjestäjien rooleista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen tieteellinen kontribuutio liittyy yhteiskunnallisissa liikkeissä tapahtuvaan oppimiseen ja muutoslaboratorion soveltamiseen kokemusasiantuntijoiden, kuntien ja järjestöjen kanssa. Tutkimus edistää myös neljännen sukupolven toiminnan teoriaa, jossa monet eri tasot kohtaavat (kansallinen, kaupunkien, järjestöjen ja ruohonjuuritaso) ja ratkovat yhdessä toiminnan esteenä olevia jännitteitä ja ongelmia (Engeström & Sannino 2020). Tarkastelun kohteena tässä kirjoituksessa on yhteisöpajojen järjestämiseen liittyvät näkökohdat ja vaiheittaisen kehittämisen metodologia (kuva 2).

Yhteisöpajoissa pyrittiin mahdollistamaan ja kehittämään Espoossa ja Uudellamaalla digitukeen liittyvien erilaisten osallistujien ja organisaatioiden toimintaa (kts. osallistujat tarkemmin Rantala, Marttila & Lund 2022). Kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria mahdollistaa toiminnan kehittymisen ymmärtämisen teoreettisten välineiden avulla. Toiminta ymmärretään monimutkaisena systeemisenä ilmiönä, joka ilmenee sosiaalisissa tilanteissa. Toiminnassa tekijöiden teoilla on tavoite, ja toiminta suuntautuu johonkin kohteeseen kulttuuristen välineiden avulla (kuva 3). Tärkeinä nähdään säännöt, yhteisö ja työnjako (Engeström 1987/2015, 2007).

Yhteisöpajoissa oppiminen tapahtuu ristiriitojen ratkaisemisen avulla

Oppiminen tarkoittaa toimintajärjestelmien edellä mainittujen osatekijöiden liikehdinnän seurauksena syntyneiden ristiriitojen käsittelyä ekspansiivisten oppimistekojen avulla. Ristiriidoilla ei tarkoiteta arkipäivän ongelmia vaan erilaisten tavoitteiden, suhteiden ja etujen välisiä ristiriitoja toimintajärjestelmissä. Toiminnan sisäiset ristiriidat nousevat muuttuneesta kohteesta ja ratkaisuna toimii uusi toimintamalli. Ristiriitojen tunnistamiseksi tarvitaan historiallista erittelyä kohteena olevasta toiminnasta ja ne ilmenevät ihmisten välisissä keskusteluissa eri muodoissa esimerkiksi dilemmoina, konflikteina, kriittisinä konflikteina ja kaksoissidoksina (Engeström & Sannino 2011).

Esimerkki keskeisestä ristiriidasta digituen järjestämisessä liittyy digituen antamiseen ja saamiseen: sitä annetaan monessa paikassa, mutta silti osa kansalaisista jää ilman digitukea.

Ekspansiivisilla oppimisteoilla tarkoitetaan vallitsevan käytännön kyseenalaistamista, käytännön analysointia, uuden ratkaisun mallintamista, uuden mallin tutkimista, mallin käyttöönottoa, prosessin reflektointia ja uuden käytännön vakiinnuttamista (Engeström, Rantavuori & Kerosuo 2013). Ekspansiivisessa oppimisessa on kyse oppimistoiminnan kehittymisestä, jossa kehittymisprosessi ilmenee oppimistekojen peräkkäisinä sarjoina, joilla on oma järjestys ja oppimisteosta toiseen siirtymisen tapa/järjestelmä (Davydov 2008). Uusia käytäntöjä luodaan toimintajärjestelmässä ilmenneen lähikehityksen vyöhykkeen avulla, jolloin oppimisen kohde laajenee ajallisesti ja paikallisesti.

Ekspansiiviseen oppimiseen liittyy myös osallistujien toimijuuden kehittyminen paitsi oppimistekojen avulla, myös muutostekojen avulla yksilön ilmaisemista tarpeista ja aikeista yhteisölliseen toimintaan. Muutostoimijuus ilmenee kuuden muutosteon avulla, jotka ovat muutoksen vastustaminen, nykyisen toiminnan kritisoiminen, uusien mahdollisuuksien analysoiminen, uusin mahdollisuuksien visiointi, käytännön toimintaan sitoutuminen ja yhteiseen toimintaan ryhtyminen (Engeström 2011, Haapasaari, Engeström & Kerosuo 2016, Sannino 2008). Toimijuutta voidaan tutkia kollektiivisena toimijuutena (Freire 1970), suhteisiin perustuvana toimijuutena (Edwards 2005) ja muutostoimijuutena (Haapasaari et al. 2016). Tässä kehittämis- ja tutkimushankkeessa tutkitaan pääasiallisesti muutostoimijuutta, mutta toimijuuksien erottaminen on vaikeaa ja muutkin toimijuustyypit ovat ilmeisiä (kts. Lund & Juujärvi 2018, Lund & Kerosuo 2019, Lund 2021). Muutostoimijuus tarkoittaa oppimisen tuloksena syntyvää ristiriitojen ratkaisemista yhdessä ja muutoksen aloittamista kohti uusia mahdollisuuksia.

Kaksoisärsytyksellä aktivoidaan oppimista

Toiminnan teorian vahvuus on yksilön toiminnan muuttuminen yhteisölliseksi toiminnaksi toiminnan muutosprosessin avulla. Osallistujat ovat koko ajan mukana toiminnan suunnittelusta sen toteutukseen. Heidät saadaan kiinnostumaan toiminnassa ilmenneisiin jännitteisiin ja ongelmiin kaksoisärsytyksen periaatteen avulla, jossa ohjaaja säätelee toimintaa kahden ärsykkeen avulla (ensimmäinen ja toinen) (Sannino 2020). Keskeistä ovat peiliaineistot, joiden avulla oppimistekoja viritetään. Peiliaineistoja hankitaan nykyisistä toiminnan käytännöistä ja sitä edeltävistä kehitysvaiheista. Niiden tarkoituksena on herättää kriittisyyttä vallitsevaan tilanteeseen ja toimintatapoihin. Peiliaineisto voi olla osallistujien itsensä tuottamaa tai yhteisöpajojen ohjaajien valmistamaa kuva-aineistoa, kirjoituksia, nauhoitteita tms., ja joista ilmenee ongelmien piileviä yksityiskohtia. Tässä kehittämisprosessissa peiliaineistoina käytettiin valokuvia ihmisistä digitoimintojen parissa, kriittisiä lehtiartikkeleita ja blogitekstejä digituesta, katkelmia edeltävistä haastatteluista, videomateriaalia, osallistujien omia ajatuksia ja kokemuksia digituesta yhteisöpajaprosessin aikana, ryhmien tekemiä toimintajärjestelmiä, osallistujista koostuvaa asiantuntijapaneelia, ennakointidialogityöskentelyä sekä asiantuntijapuhujaa (kuva 4).

Hankittu peiliaineisto on ensimmäinen ärsyke, joka kiinnittää osallistujien huomion kehittämistä edellyttäviin asioihin ja motivoi osallistujat ratkaisemaan asian. Pienetkin häiriöt ja poikkeamat toiminnassa kertovat vakiintuneen toimintatavan olevan muutoksessa ja enteilevät jotakin uutta, jota ei vielä tiedetä. Ensimmäinen ärsyke saa osallistujat toimimaan yhteisönä (kollektiivisuus). Toinen ärsyke tarkoittaa sitä, että osallistujat keksivät yhdessä ratkaisun esim. jonkin välineen avulla (tieto, puhe, kaavio) hankalaan tilanteeseen ja rakentavat uutta toimintatapaa vanhan tilalle. Yhteisöpajoissa toinen ärsyke oli toimintajärjestelmä osatekijöineen, joka annettiin osallistujille peiliaineiston analysoinnin välineeksi (kts. kuva 3). Välineet tukevat ongelman ratkaisemista (toinen ärsyke).

Yhteisöpajoissa edettiin muutoskokeiluihin

Kevään aikana neljännessä yhteisöpajassa muodostui kolme ryhmää, jotka visioivat ja mallinsivat muutoskokeiluja digituen kehittämiseksi haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien näkökulmasta (kuva 5). Osallistujat etsivät muutoskokeiluillaan ratkaisuja vallitseviin epäkohtiin. Käytännön kokeiluina osallistujat työstivät kesällä kokeilujakson aikana kolmea muutoskokeilua; digilaitteet kaikille, kuvallinen digituen symboli ja kaikille ymmärrettävä digikieli. Muutoslaboratoriota käytettiin välineenä muutosprosessin tavoitteellisessa ohjaamisessa ja uusien toimintapajojen käyttöönoton tukemisessa.

DigiOn – Digionnea kaikille ja VoimaProfi – Empowering People towards Socially Inclusive Society -hankkeet edistävät digitaalisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiaa.

Lähteet:

• Davydov, V.V. 2008. Problems of developmental instructions: A theoretical and experimental psychological study. New York, NY: Nova.
• Edwards, A. 2005. Relational agency: Learning to be a resourceful practitioner. International Journal of Educational Research, 43,168–182. http://dx.doi.org/10.1016/j.ijer.2006.06.010
• Engeström, Y. 1995. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
• Engeström, Y. 2007. Putting activity theory to work: The Change Laboratory as an application of double stimulation. In Daniels, H., Cole, M. & Wertsch, J.V.  (eds.). The Cambridge company to Vygotsky. New York: Cambridge University Press. 363–382.
• Engeström, Y. 2011. From design experiments to formative interventions. Theory and Psychology, 21(5), 598–628. doi: https://doi.org/10.1177/0959354311419252
• Engeström, Y. 1987/2015. Learning by expanding. An activity-theoretical approach to developmental research. New York: Cambridge University Press.
• Engeström, Y., Rantavuori, J. & Kerosuo, H. 2013. Expansive learning in a library: Actions, cycles and deviations from instructional intensions. Vocations and learning, 6, 81–106. doi: https://doi.org/10.1007/s12186-012-9089-6
• Engeström, Y. & Sannino, A. 2011. Discursive manifestations of contradictions in organizational change efforts. Journal of Organizational Change Management, 24(3), 368–387. https://doi.org/10.1108/09534811111132758
• Engeström, Y. & Sannino, A. 2020. From mediated action to heterogenous coalitions: four generations of activity-theoretical studies of work and learning. Mind, Culture, and Activity, 28(1) 4–23.  DOI: 10.1080/10749039.2020.1806328
• Freire, P. (1970). Pedagogy of the oppressed. New York:  Seabury press.
• Haapasaari, A., Engeström, Y. & Kerosuo, H. 2016. The emergence of learner’s transformative agency in a Change Laboratory intervention. Journal of Education and Work 29(2), 232–262. doi:  https://doi.org/10.1080/13639080.2014.900168
• Lund, V. 2021. Supporting transformative agency among urban actors in the Change Laboratory intervention. Current Urban Studies, 9(3), 403–418. 10.4236/cus.2021.93025
• Lund, V. & Juujärvi, S. 2018. Residents’ agency makes a difference in volunteering in an urban neighbourhood. VOLUNTAS: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organization, 29(4), 756–769. https://doi.org/10.1007/s11266-018-9955-4
• Lund, V. & Kerosuo, H. 2019. The reciprocal development of the object of common space and the emergence of the transformative agency in residents’ workshops. Learning, Culture and Social Interaction, 22, 1–14. https://doi.org/10.1016/j.lcsi.2019.100327
• Rantala, H., Marttila, A-M. & Lund, V. 2022. Toteutuuko kaikkien oikeus käyttää digitaalisia palveluita? Digituen yhteisöpajoissa esitettiin älypuhelimen sisällyttämistä osaksi toimeentulotukea. Laurea Journal. https://journal.laurea.fi/toteutuuko-kaikkien-oikeus-kayttaa-digitaalisia-palveluita-digituen-yhteisopajoissa-esitettiin-alypuhelimen-sisallyttamista-osaksi-toimeentulotukea/#30a03958
• Sannino, A. 2008. From talk to action: experiencing interlocuting in developmental interventions. Mind, Culture, and Activity 15(3) 234–257. doi: https://doi.org/10.1080/10749030802186769
• Sannino, A. 2020. Transformative agency as warping: how collectives accomplish change amidst uncertainty. Pedagogy, Culture & Society, 30(1) 9–13. https://doi.org/10.1080/14681366.2020.1805493
• Virkkunen, J., Ahonen, H., & Lintula, L. (toim.). 2008. Uuden toimintakonseptin kehittäminen ammattikorkeakouluun: muutoslaboratorio yhteisen kehittämisen välineenä. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian julkaisuja. Sarja A, Tutkimukset ja raportit; No. 13. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/A_SARJA/PDF/STADIA_SARJA_A_T_R13_korjattu.pdf
• Virkkunen, J. & Newnham, D. 2013. The Change Laboratory. Rotterdam: Sense Publishers.
• Vygotsky, L. S. 1978. Mind in society. The development of higher psychological processes. Cambridge: Harvard University Press.