Siirry sisältöön
Ihminen työntää ratasta, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Kehittämisprojektit valmentavat sosionomiopiskelijoita työelämään

Tulevilta sosiaalialan ammattilaisilta vaaditaan yhä enemmän projektinhallinnan, yhteiskehittämisen ja arvioinnin taitoja. Paras tapa oppia näitä taitoja on tositoimissa esimerkiksi hankkeessa. Esittelemme tässä blogissa kaksi esimerkkiä onnistuneesta työelämäyhteistyöstä.

Englanninkielisen sosionomikoulutuksen Project Management and Innovation (PMI) -opintojaksolla harjoitellaan projektin suunnittelua, toteutusta ja arviointia tiiviissä yhteistyössä työelämää edustavien organisaatioiden kanssa.

Parhaimmillaan opiskelijoiden projektit auttavat työelämää aidosti kehittämään toimintaansa, kuten tässä kirjoituksessa esitellyt esimerkit osoittavat.

Kiintiöpakolaislasten kulttuuriorientaatio kaipasi kehittämistä

YK:n alainen Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) ja Maahanmuuttovirasto (Migri) koordinoivat  kiintiöpakolaisille ennen Suomeen muuttoa järjestettäviä kulttuuriorientaatiokoulutuksia. Lähtömaassaan kulttuuriorientaatiokoulutukseen osallistuvat kaikki seitsemän vuotta täyttäneet kiintiöpakolaiset.

Diakin lehtorit ja IOM:n työntekijät ovat jo vuosien ajan vastanneet aikuisten ja 13–17-vuotiaiden nuorten kulttuuriorientaatiokoulutuksesta. Näiden koulutusten ”opetussuunnitelmat” ja sisällöt on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä IOM:n ja Migrin kanssa.

Koulutusmatkoilla on aina ollut mukana myös Diakin sosionomiopiskelija, joka on puolestaan vastannut 7–12-vuotiaille lapsille suunnatun kulttuuriorientaation toteutuksesta. Lasten kulttuuriorientaatiota varten ei kuitenkaan ole ollut olemassa selkeää opetussuunnitelmaa, standardisoitua materiaalia eikä ohjeita oppituntien käytännön toteutusta varten.

Diakin DSS-opiskelijat Roaa Al-Qassab ja Mohammed Younus Alkurd ryhtyivät ratkomaan tätä ongelmaa projektissaan yhteistyössä IOM:n ja Migrin kanssa.

Palaute tuki opiskelijoiden projektityötä

Ensin opiskelijat perehtyivät sekä Suomen että muiden maiden kulttuuriorientaatiomateriaaleihin. Projektisuunnitelmassa opiskelijat täsmensivät tavoitteensa ja kohderyhmänsä sekä loivat askelmerkit koko projektille. Lisäksi he pohtivat tarvittavia resursseja ja mahdollisia riskejä sekä sitä, kuinka projektin onnistumista voidaan arvioida.

Seuraavaksi oli aika ryhtyä itse työhön. Opiskelijat laativat selkeän opetussuunnitelman, jossa he kuvasivat lasten kulttuuriorientaation sisällöt ja tavoitteet. He valmistivat myös kirjallisen opetusmateriaalin (Power Point -esitykset) ja vastasivat sen visuaalisesta ilmeestä. Opetusmateriaalien yhteyteen opiskelijat kirjasivat myös ohjeet toiminnallisiin harjoitteisiin ja niihin tarvittaviin materiaaleihin.

Opiskelijat pääsivät testaamaan tekemäänsä opetussuunnitelmaa, materiaaleja ja harjoitteita kolmessa etäkoulutuksessa kevään 2022 aikana. He keräsivät palautetta koulutuksiin osallistuneilta lapsilta sekä paikalla olleilta lastenhoitajilta ja tulkeilta. Palautteen avulla opiskelijat tekivät muutoksia opetussuunnitelmaan, opetusmateriaaleihin ja harjoitteisiin.

Opiskelijat pääsivät testaamaan tekemäänsä opetussuunnitelmaa, materiaaleja ja harjoitteita kolmessa etäkoulutuksessa kevään 2022 aikana.

Opiskelijat jatkoivat aiheen työstämistä vielä opinnäytetyössä, jossa he suunnittelivat lapsille kulttuuriorientaatiossa jaettavan oppikirjan. Lisäksi he osallistuivat kahteen koulutukseen kiintiöpakolaisten lähtömaassa ja pystyivät siellä saadun palautteen avulla viimeistelemään opetussuunnitelman ja materiaalit.

Apua hankesuunnitteluun pienille järjestöille

Moniheli ry on noin 120:n kotoutumistyötä tekevän järjestön valtakunnallinen yhteistyöverkosto. Sen tarkoitus on kehittää suomalaistaa yhteiskuntaa paikaksi, jossa alati kasvavalla uussuomalaisella väestöllä on hyvä elää.

Moniheli jakaa vuosittain noin 100 000 euroa jäsenjärjestöilleen tukeakseen niiden toimintaa. Järjestön mukaan pienempien jäsenjärjestöjen on haastavaa hakea avustusta. Pienillä järjestöillä ei ole kokemusta eikä asiantuntemusta avustushakemusten kirjoittamisesta tai hankkeiden toteuttamisesta, minkä vuoksi niiden avustushakemukset hylätään herkemmin kuin suurilla järjestöillä.

Diakin ja Monihelin yhteistyön tavoitteeksi tuli lisätä pienten järjestöjen ymmärrystä projektin vaiheista. PMI-opintojakson aikana opiskelijat ja jäsenjärjestöt suunnittelivat, toteuttivat ja arvioivat projekteja, jotka liittyivät mielenterveyteen, osallisuuden lisäämiseen, kulttuurien väliseen kanssakäymiseen ja työllistymiseen.

Moniheli myönsi projektiin yhteensä 10 000 euron avustuksen, joka jaettiin neljän järjestön kesken. Kukin projekti sai rahoitusta arvioitujen kokonaiskustannuksien perusteella.

Työelämäkumppaneilta kiitosta opiskelijaprojekteille

PMI-opintojakson palautteessa niin järjestöt kuin opiskelijat korostivat, että yhteistyö opetti heille konkreettisesti projektityön perusteita. Opiskelijat kartuttivat arvokasta ja hyödyllistä kokemusta samalla, kun järjestöt puolestaan onnistuivat saamaan rahoitusta tärkeään toimintaansa.

Myös lasten kulttuuriorientaatiota kehittänyt projekti on aidosti hyödyttänyt Diakin tärkeitä työelämäkumppaneita IOM:ää ja Migriä. Opiskelijoiden työn ansiosta tulevaisuudessa voidaan varmistaa tasalaatuinen kulttuuriorientaatio lapsille.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862410