Siirry sisältöön
Kolme ihmistä fläppitaulun ympärillä, kuvituskuva.
Juttutyyppi  Blogi

YAMK-opiskelu etänä kehittää myös itsensä johtamisen taitoja

Etä- ja monipaikkaiseen työhön siirtyminen on ollut hyvin ajankohtainen ja konkreettinen muutos työelämässä. Kevät 2021 toi myös Diakonia-ammattikorkeakoulun tarjottimelle kokonaan etäopetuksena toteutettavan YAMK-tutkinnon. Diakin monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen koulutusohjelman tavoitteena on vastata työelämän ja sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Opintoihin hakemisen kynnystä madalsi huomattavasti ajatus siitä, että opinnot hoituisivat kokonaan etätyöskentelynä ja itsenäisesti. Ei myöskään ollut merkitystä, mistä päin Suomea opintojaan suorittaisi. Mielikuva opintoihin hakeutuessa oli, että opiskelun sovittaminen ja aikatauluttaminen omien töiden ja arjen lomaan sujuisi sutjakkaasti. Tutkinnon suorittaminen olisi näin toteutettuna ehkä jopa hieman helpompaa kuin lähiopetuksena.

Miten odotukset vastasivat todellisuutta ja mikä yllätti?

YAMK-koulutuksen toteutus etäopintoina on mahdollistanut monipaikkaisen opiskelun. Luennoille on voinut osallistua yhtä hyvin työpaikalta, autosta, kävelyltä tai kotisohvalta käsin. Aikaa on tällöin säästynyt, kun ei ole tarvinnut siirtyä paikasta toiseen. Kun sairastelu, työt tai muu meno on estänyt osallistumisen verkkoluennolle, ovat opettajat pyynnöstä tallentaneet luennot opiskelualustalle. Luentojen aiheisiin on ollut mukava myös palata videotallenteiden muodossa, mikäli jokin asia on jäänyt epäselväksi.

Todellisuus ei kuitenkaan ole ollut yhtä pumpulia ja auringonpaistetta. Kokemuksemme mukaan itsenäisen opiskelun määrä on ollut ennakoitua suurempi, luentoja odotettua vähemmän ja ryhmätöitä enemmän. Ryhmäopinnoissa työskentely on edellyttänyt aikataulujen yhteensovittamista muiden opiskelijoiden kanssa, mikä ei ole ollut helppoa jo muutenkin tiiviissä tahdissa etenevissä opinnoissa. Aihealueet ovat olleet laajoja, asiasisällöistä on pitänyt usein ottaa itse selvää alusta alkaen, ja asiakokonaisuuksien haltuunotto on ollut vaativaa. Tämä kaikki on vaatinut opiskelijalta paljon itseohjautuvuutta ja itsensä johtamisen taitoja.

Mitä opimme ja mitä haluamme oppimastamme jakaa

Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelija tarvitsee kykyä priorisoida, suunnitella ja pilkkoa laajoja tehtäviä osiin. Etäopiskelussa omatoimista ja itseohjautuvaa tekemistä on erityisen paljon. Tällöin tarvitaan myös hyvää itsekuria ja motivaatiota tarttua opiskeluun lepäilyn tai muun kivan tekemisen sijaan. Lisäksi opiskelijalta vaaditaan taitoa tehdä ryhmätöitä nopeatempoisesti etänä. Onkin tärkeää osata tai opetella aikatauluttamaan työt, arki ja vapaa-aika niin, että opinnot eivät kaadu niskaan ja taakka käy liian painavaksi.

Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelija tarvitsee kykyä priorisoida, suunnitella ja pilkkoa laajoja tehtäviä osiin.

Uupumisen riski on suuri, mikäli elämässä on liikaa asioita meneillään samanaikaisesti. Opintojen aikana on ollut tärkeää pysähtyä miettimään, mitkä ovat omat voimavarat opintoja suorittaessa ja missä tahdissa. Opintovapaa mahdollistaa opiskeluihin keskittymisen, joten suosittelemme tähän mahdollisuuteen tarttumista myös etäopinnoissa.

Ryhmäytyminen ja muiden tuki on usein tärkeä osa opiskelua. Etäopinnoissa opiskelijakavereita ei ole tavattu kasvotusten ja ryhmän koko on ollut suuri. Tutustuminen muihin opiskelijatovereihin on etätapaamisissa melko pinnallista. Mikäli opiskelijatovereita ja vertaistukea haluaa, tulee verkostoituminen järjestää omalla ajalla. Onneksi siihenkin löytyy monia etäopiskeluun sopivia keinoja erilaisten viestisovellusten avulla.

Eväitä työelämään

Jokaisella meistä on tietenkin oma tarinansa siitä, miten täysipäiväisen työn, opiskelun ja arjen yhteensovittaa. Jollekin saattaa olla mahdollista suorittaa YAMK-tutkinto suunnitellussa 1,5 vuoden ajassa, mutta joskus elämä pääsee yllättämään ja tuolloin on ollut onneksi mahdollista venyttää opintoja 2 vuoteen.

Opintojen toteutus etänä on varmasti osaltaan joustavampaa kuin perinteisellä tavalla toteutettuna. Helpompaa tietä ja ilmaista matkaa ei kuitenkaan ole tarjolla, haasteet ovat vain erilaisia. Eväiksi tältä matkalta on kuitenkin tarttunut mukaan myös paljon itsensä johtamisen taitoja, joita nykypäivän ja tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yhä enemmän.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862407