Englanninkielisten koulutusten opiskelijavalinnat – koronaviruksesta digitalisaatioon

TEKSTI | Juha Vierola
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101261677

Tammikuussa 2020 korkeakoulujen 1. yhteishaun alkaessa koronauutiset maailmalta tuntuivat kaukaisilta.

Englanninkielisten koulutusten opiskelijavalinnan valintaperusteet tuolloin haussa olleiden International Business ja Information Technology -koulutusten osalta oli valmisteltu syksyn 2019 aikana aiempien vuosien tapaan.

Vaasan ammattikorkeakoulussa tämä tarkoitti vieraskielisten koulutusten valintakokeiden järjestämistä ulkomailla FINNIPS-verkoston erikseen vahvistamissa kohdemaissa Aasiassa, Euroopassa sekä Etelä-Amerikassa. Edellä mainittujen lisäksi valintakokeet oli tarkoitus järjestää myös valtakunnallisina kampuskokeina Suomessa.  

Yhteishaun edetessä ja pandemiatietoisuuden lisääntyessä kävi kuitenkin yhä selvemmäksi, että pandemiatilanteesta johtuen matkustamista oli viranomaismääräyksistä johtuen rajoitettu ulkomailla ja myöhemmin näin kävisi myös Suomessa. Näin ollen sen paremmin hakijat, kuin koevalvojatkaan eivät pääsisi osallistumaan paikan päällä järjestettäviin valintakokeisiin.

FINNIPS -verkoston järjestämien kokeiden osalta peruutukset koskivat Kiinassa, Etelä-Koreassa sekä osittain Vietnamissa järjestettäviä valintakokeita.  Muiden koemaiden osalta valintakokeet ehdittiin pitämään aikataulussaan ennen tiukempien rajoitusten asettamista ja koevalvojat pääsivät palaamaan takaisin Suomeen koepapereiden kanssa.  

Sen sijaan Suomessa järjestettäviä kampuskokeita ei nähty mahdolliseksi pandemiatilanteessa toteuttaa aiemman suunnitelman mukaisesti. Lisäksi FINNIPS- verkoston valintakokeiden osalta vaihtoehtoinen suoritustapa tuli mahdollistaa niille hakijoille, joiden valintakokeet olivat ehtineet peruuntua.  

Koska valtakunnallisesti KV-valinnoissa ei tuolloin ollut käytössä vielä yhteistä sähköistä valintakoejärjestelmää suomen -ja ruotsinkielisten koulutusten valintakokeiden tapaan, oli vaihtoehtona rakentaa nopeasti etäkokeet jokaisessa ammattikorkeakoulussa omin digitaalisin välinein ja koulutusalakohtaisten valintakoeryhmien yhteisiin ohjeistuksiin turvautuen. Valintakokeet järjestettiin kaksivaiheisina, koostuen ennakkomateriaaliin perustuvista tehtävistä sekä haastatteluvideoista riippuen hakukohteesta. Toinen vaihe toteutettiin Zoomin välityksellä ryhmähaastatteluina, jotta hakijan henkilöllisyydestä voitiin varmistua valintapäätöksen tekemiseksi.

Järjestelyjen läpivieminen sekä aikataulutus vaativat hakijapalveluissa pitkiä päiviä, vaihtuvien tilanteiden tulkintaa ja tiedottamista sekä sisäisesti, että hakijoiden suuntaan. Yllättävästä tilanteesta johtuen ryhmähaastatteluiden aikatauluttamiseen ei oltu varauduttu ajanvarausjärjestelmin, vaan aikataulutus tehtiin hakijapalveluissa ja viestittiin suoraan hakijoille.  

Kiitos ammattikorkeakoulujen alakohtaisten valintayhteistyöryhmien sekä hakijapalveluiden monivuotisen tiiviin yhteistyön, valintakoejärjestelyt myös poikkeus oloissa voitiin kuitenkin toteuttaa ketterästi uusin menetelmin ja myös valintojen tulokset saatiin julkistettua valtakunnallisen aikataulun mukaisesti.

International UAS Exam

Koronakevään tapahtumat herättivät pohtimaan englanninkielisten koulutusten opiskelijavalintojen tilannetta uudesta näkökulmasta. Paikan päällä järjestettävien kokeiden osalta tie oli kuljettu loppuun pandemian vielä jatkuessa. Valintakokeiden järjestäminen fyysisesti eri kohdemaissa oli myös altis maailmanpoliittisten tilanteiden vaihtumiselle.  Hakijalle useiden päällekkäisten etäkokeiden ja valintatapojen kirjo näyttäytyi hämmentävänä ja varsin työläänä.

Opiskelijavalinnoissa on lyhyessä ajassa siirrytty uuteen aikakauteen myös vieraskielisen koulutuksen valintojen toteuttamisessa.  Kehitystyö aloitettiin keväällä 2021 AMK- opiskelijavalinnat -konsortion projektiryhmässä, jonka puitteissa valmistelut kokeen sisällön, pisteytyksen ja käytännön toteutuksen osalta etenivät nopeasti.  Konsortiosopimuksen piirissä ovat kaikki ammattikorkeakoulut, pois lukien Poliisiammattikorkeakoulu ja Högskolan På Åland. (Ammattikorkeakouluun.fi)

Kevään 2022 1. yhteishaussa ensimmäistä kertaa käytössä ollut, kaksivaiheinen International UAS Exam osoittautui menestyksekkääksi.  Uusi valintakoemenetelmä perustuu jo aiemmin suomen- ja ruotsinkielisten koulutusten osalta käytössä olleeseen sähköiseen AMK-valintakokeeseen.  Merkittävin ero aiempaan on kokeen järjestäminen täysin etänä kampuskokeiden sijaan. Hakijan osallistuu ainoastaan yhteen valintakokeeseen ja ryhmähaastatteluun aiempien erillisten, alakohtaisten valintakokeiden ja ryhmähaastatteluiden sijasta. (Uasinfo.fi 2022).

Uusi valintakoe helpottaa hakijapalveluiden työtä, kun manuaalinen pisteiden tallennus on suurimmaksi osaksi siirtynyt Opintopolkuun. Ammattikorkeakouluissa kuitenkin edelleen tulee valmistautua riittävin resurssein valintakokeen 2. vaiheen ryhmähaastattelujen toteuttamiseen.  Tähän työhön osallistuu Vaasan ammattikorkeakoulussakin asiantuntijoita hakijapalveluista sekä tietojärjestelmäpalveluista, opetushenkilöstön ohella. Toteutusta kuitenkin helpottavat selkeät, yhteisesti sovitut reunaehdot, aikataulutus ja toimintaohjeet prosessin eri vaiheisiin.  

International UAS Examin kehitystyö jatkuu systemaattisesti ja monialaisesti AMK-opiskelijavalinnat -konsortiossa. Mukana olevat ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet kehittämään hakijalähtöistä ja kestävää opiskelijavalintaa, joka tukee myös osaltaan ammattikorkeakoulujen KV-strategioiden mukaisia tavoitteita.  Osoituksena tästä on myös huikaisevan iso hakijamäärän kasvu kevään 2022 1. yhteishaussa edellisvuosiin verrattuna (Vipunen.fi 2022)

Lähteet
  • Ammattikorkeakouluun.fi 2021. https://www.ammattikorkeakouluun.fi/2021/04/27/amk-opiskelijavalinnat-hankkeen-kehittamisvaiheen-ja-toteuttamisvaiheen-tulokset-julkaistu/

  • Uasinfo.fi 2022. https://www.uasinfo.fi/international-uas-exam/

  • Vipunen.fi 2022. https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Hakeneet-ja-hyv%C3%A4ksytyt.aspx

Aiheeseen liittyvää