Tiedekirjasto Tritonia muutti uusiin tiloihin Vaasassa

28.09.2022

Kuva 1. Tritonian uusi lasinen laajennusosa tuo valoa kirjastoon. Kuvaaja: Gun Vestman.

Tiedekirjasto Tritonia muutti kesän 2022 aikana uusiin tiloihin Vaasan kampuksella. Muutto valmisteluineen vei tuhansia työtunteja, joiden aikana mm. evaluoitiin ja karsittiin kokoelmia sekä valmisteltiin uusia palveluja. 1.9.2022 avatut uudet tilat huokuvat avaruutta ja valoa, ja ajankohtaisin painettu kokoelma on opiskelijoiden saatavilla jopa vuorokauden ympäri. Tässä jutussa kerrotaan kirjaston muuttovalmisteluista, muuton myötä uudistuneista kokoelmista ja palveluista sekä esitellään uusia tiloja.

Johdanto

Tritonian uudet tilat sijaitsevat keskellä kampusta Wolffintien varrella kaikkien kolmen kehyskorkeakoulun ympäröimänä. Vaikka muuttomatkaa kertyi vain noin sata metriä, ammattikorkeakouluille uusi sijainti on keskeinen. Kirjastorakennus on nyt käytännössä korkeakoulujen naapurissa: VAMKin, Novian ja Vaasan yliopiston opiskelijoilla on entistä lyhyempi matka pistäytyä nopeasti lainaamassa kurssikirjoja tai tulla kirjaston monipuolisiin tiloihin opiskelemaan tai vaikkapa tekemään ryhmätöitä luentojen välillä.

Keskeinen sijainti ilahduttaa myös Tritonian tietoasiantuntijoita, jotka käyvät pitämässä tiedonhankintakoulutuksia korkeakoulujen tiloissa työpäivien aikana. Lähtökohtana on, että kaikki palvelut Tritonian tiloissa ovat kaikille mukana oleville korkeakouluille samanlaiset ja asiakkaita palvellaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kuva 2. Näkymä kirjastossa avajaispäivänä. Kuvaaja: Anne Lehto

Akustorappaus ja origamikatto

Kirjaston avajaisissa 1.9. arkkitehti Kimmo Lintula kertoi uuden rakennuksen erikoisuuksista:   ekologisesta ja tilaan miellyttävän akustiikan luovasta akustorappauksesta sekä kolmionmuotoisista osista muodostuvasta origamikatosta.“Akustorappaus ja origamikatto” arkkitehti Kimmo Lintula kertoi suunnitteluratkaisuistaan Tiedekirjasto Tritonian avajaisvieraille 1.9.2022.  Rakennuksen suunnittelun johtoajatuksena on ollut tarjota esteetön tiedon keskus ja kohtaamispaikka Vaasan yliopiston, VAMKin ja Novian opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Kirjasto on myös kaikille avoin julkinen kirjasto.

Kirjastorakennus oli aikaisemmin Vaasan yliopiston hallintorakennus. Rakennuksen kaikki pinnat uusittiin ja valoisuutta saatiin lisää rakentamalla ikkunaseinällinen laajennusosa, joka avautuu sisäpihalle. Remontti toteutettiin allianssimallilla, jossa kirjaston edustajat olivat mukana suunnittelussa. Myös opiskelijat osallistuivat kirjaston suunnitteluun erilaisissa työpajoissa. Kalustuksessa hyödynnettiin kestävän kehityksen mukaisesti kirjaston aikaisemmassa toimipaikassa käytössä olleita kalusteita mahdollisimman pitkälti, mutta myös uusia kalusteita hankittiin.

Tritoniassa muuttoa valmisteltiin useamman vuoden ajan. Korkeakoulut sopivat muutosta jo solmiessaan sopimuksen tiedekirjastopalveluista vuonna 2020, jolloin kirjastokäyttöön soveltuvaa tilaa kartoitettiin. Haasteena oli löytää rakennus, jossa lattioiden kantavuus täyttäisi kirjastotilan vaatimukset. Uudet tilat ovat aikaisempaa pienemmät, joten muutto edellytti huolellista tila- ja kokoelmasuunnittelua. Muuton, remontin ja palvelujen suunnittelu vei kaikkiaan tuhansia työtunteja. Lähtökohtana oli Bring your own device -periaatteella toimiva kirjasto, jossa tulostus- ja esitystekniikka tukee omien laitteiden käyttöä mahdollisimman vaivattomasti.

Kuva 3.  Ryhmätyöhuoneen varustelua. Kuvaaja: Gun Vestman

Tilat ja palvelut

Kirjaston toisen kerroksen asiakastilat on suunniteltu kokonaisuudessaan opiskelijoiden käyttöön, siellä on monipuolisesti erilaisia opiskelu- ja oleskelupaikkoja erilaisiin tarpeisiin. Asiakastiloissa on mm. varattavia ryhmätyötiloja ja monitoimitila sekä hiljainen lukusali, josta löytyy myös säädettäviä sähkötyöpöytiä. Tiloissa on myös lehtialue, jossa on keinutuoleja, säkkituoleja ja pieniä pöytäryhmiä. Tiloja on pyritty hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti varmistaen samalla, että tilat säilyvät valoisan ja avaran tuntuisina.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto totesi kirjaston avajaisissa, että uusi tiedekirjasto on tärkeä avoimen tiedon keskus ja kohtaamispaikka kampuksella. Kirjaston avoimuutta opiskelun ja oleskelun tilana mahdollistaa se, että tilat ovat nykyään kulkuavaimella opiskelijoiden käytössä vuorokauden ympäri. Muutos astui voimaan heti kirjaston avautuessa, ja palvelu otettiin nopeasti sekä innokkaasti käyttöön. Avoimuuteenkin panostetaan monella saralla muun muassa open access -julkaisemisen ja -tiedonhaun sekä datanhallinnan koulutuksen ja palveluiden kasvaneella tarjonnalla. Synergiaetua yhteiskirjastolle saadaan siitä, että kirjaston kaikilta hakukoneilta on pääsy Vaasan yliopiston, VAMKin ja Novian e-aineistoihin.

Kuva 4. Sanomalehdet ja uusimmat aikakauslehdet löytyvät lehtialueelta. Kuvaaja: Gun Vestman

Kokoelmat uudessa Tritoniassa

Korkeakoulukohtaisten laajojen sähköisten kokoelmien lisäksi Tritoniassa on edelleen kaikille mukana oleville korkeakouluille yhteiset ja kaikkien asiakkaiden käytössä olevat ajankohtaiset ja relevantit painetut kokoelmat. Uudessa kirjastossa kokoelmat on keskitetty ensimmäiseen kerrokseen. Reilu kolmasosa Tritonian painetuista kokoelmista löytyy kirjastorakennuksesta: kurssikirjojen lisäksi myös uusin ja käytetyin aihekirjallisuus sekä lehtien uusimmat vuosikerrat. Muu aihekirjallisuus, opinnäytteet ja erikoiskokoelmat on sijoitettu kahteen kampuksella sijaitsevaan etävarastoon. Etävarastojen aineistot tilataan Finnassa ja henkilökunta hakee aineistot etävarastoista päivittäin.

Aineiston tilaaminen varastoista on uusi asia sekä asiakkaille että henkilökunnalle. Vanhan Tritonia-rakennuksen periaate oli, että kaikki kokoelmat olisivat asiakkaille omatoimisesti saavutettavissa, eikä aineistoja pääsääntöisesti ollut kirjastovarastoissa. Ensimmäisinä viikkoina uudessa kirjastossa on tilattu aineistoa etävarastoista melko ahkerasti, mutta nähtäväksi jää, mille tasolle tilausmäärät tasaantuvat alkuhuuman ja syksyn kiireisimpien viikkojen jälkeen.

Ennen uuteen rakennukseen muuttoa Tritonian kokoelmia evaluoitiin ja karsittiin hyvin laajasti. Kokoelmista poistetut kirjat siirrettiin Varastokirjastoon, jossa ne ovat meidän ja muiden käytettävissä jatkossakin. Nykyään Tritoniassa on noin kolmasosa painettua aineistoa entiseen verrattuna. Tähän on vaikuttanut käytettävissä olevien tilojen pienentymisen lisäksi etenkin pandemiavuosina vahvasti lisääntynyt e-kirjojen käyttö.

Kun e-kirjat vielä joitain vuosia sitten olivat lisä suurelle painetulle kokoelmalle, painopiste on nyt siirtynyt voimakkaasti e-kirjoihin, joiden lisänä tarjotaan entisiin aikoihin verrattuna pientä painettua kokoelmaa. Vaasan yliopistossa melkein kaikki kurssikirjat ja muu kirjallisuus hankitaan nykyään sähköisenä. E-kirjojen käyttö on kasvanut myös VAMKilla, jossa on viime vuosina panostettu uusien kotimaisten e-kirjapakettien hankintaan. Novialle hankitaan edelleen suurin osa kirjallisuudesta painettuna, koska ruotsinkielisiä e-kirjoja, varsinkaan kurssikirjoja, ei ole ostettavissa kirjastoille.

Kuva 5. Kirjastossa on hakukoneita tietokantojen selaamista varten. Kuvaaja: Gun Vestman

Kokoelmien muutosprojekti

Kokoelmien karsinta ja uudelleenorganisointi oli suunniteltava vuorovaikutteisesti uuden kirjaston rakennussuunnitelmien edetessä. Kokoelmaprojektin etenemistä ja yksityiskohtia piti suunnitella ja aloittaa nopealla aikataululla jo ennen kuin oli tietoa, millaisiin tiloihin kirjasto siirtyy, ja kuinka paljon aineistoa mahtuisi uuteen kirjastoon sekä mahdollisiin kirjavarastoihin. Tritonian organisaatiomuutosten myötä alkanut kokoelmien laaja kokonaisläpikäynti jatkui entistäkin voimakkaammin sitä mukaa kun saatiin tietoa uusista tiloista, ja ennen kaikkea kokoelmatilojen laajuudesta.

Karsintaprojektit aloitettiin yleiskokoelmista. Tehtiin periaatepäätös siitä, että uusiin kokoelmiin otetaan mukaan viimeisten viiden vuoden aikana hankitut tai lainatut kirjat. Osittain tehtiin myös manuaalista evaluointia, jotta esim. klassikoita tai paikallisesti tärkeitä säilytettäviä kirjoja ei poistettaisi. Myös kurssikirjakokoelmassa toteutettiin laaja evaluointiprojekti, jotta uuteen kirjastoon mahtuisi myös muutakin kirjallisuutta kuin kurssikirjoja.

Kun keväällä 2022 saatiin tarkempaa tietoa kirjastorakennuksen käytettävissä olevista hyllymetreistä, poimittiin uusin ja käytetyin kirjallisuus uuteen kirjastorakennukseen sijoitettavaan kokoelmaan. Uusiin kokoelmatiloihin mahtui kurssikirjojen lisäksi noin viidesosa aihekirjallisuudesta. Tämä tarkoitti, että kokoelmaan poimittiin ainoastaan viime ja tänä vuonna hankitut tai lainatut niteet.

Kokoelmien ison muutosprojektin mahdollisti myös kesällä 2019 käyttöönotettu Koha-kirjastojärjestelmä. Kohassa voi tehdä tehokkaasti monenlaisia raportteja esimerkiksi lainatuimmista tai vähiten lainatuista niteistä. Myös kokoelmien ja tietueiden muutokset ja poistot onnistuivat suhteellisen näppärästi eräajoina.

Kuva 6. Kirjaston laajennusosasta on hieno näköala sisäpihalle. Kuvaaja: Gun Vestman

Kirjasto – suosittu kohtaamispaikka

Kirjasto on arvostettu, ja sitä käytetään paljon. Kirjastossa tavataan, opiskellaan ja käytetään sekä painettuja että sähköisiä aineistoja. Tiedekirjaston suosio näkyi myös uuden kirjastotilan avauduttua, kun ovien avautumista jonotettiin avajaisaamuna, ja siitä lähtien kirjastossa on ollut opiskelijoita vuorokauden ympäri.

Kirjoittajat

Katja Laine

tietoasiantuntija

Tritonia

Kirjoittajan muut artikkelit

Anne Lehto

kirjastonjohtaja

Tritonia

Kirjoittajan muut artikkelit

Christian Nelson

tietoasiantuntija

Tritonia

Kirjoittajan muut artikkelit

Anne Wargelin

tietoasiantuntija

Tritonia

Kirjoittajan muut artikkelit

Gun Vestman

tietoasiantuntija

Tritonia

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti