Digiloikka etäopetukseen

Koronan alettua keväällä 2020 muuttui opetusympäristö kerta heitolla. Monille opettajille tuttu ja turvallinen lähiopetusympäristö luokkahuoneessa vaihtui kotitoimistoksi. Siirryttiin Zoomin ja Teamsin aikakauteen täysin lennosta ilman ennakkovaroitusta. Itselläni oli siihen aikaan menossa paljon kursseja, opinnäytetyöohjauksia, tenttien ja harjoitustöiden tarkistuksia.

TEKSTI | Harri Lehtimäki
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022092059628

Ensimmäiset opetuskerrat Zoomissa olivatkin melkoista sekoilua. Aluksi en tahtonut löytää työpöydältäni haluamaani materiaalia Zoomin jakotilasta, mikä olikin melkoista materiaalien edestakaisin napsuttelua. Nauhoituksia en aluksi edes yrittänyt tehdä, sillä en tiennyt minne ne päätyisivät. Pilvet tuntuivat silloin liian kaukaisilta jossain taivaalla. Breakout roomiin sain siirrettyä vain itseni, mutta en opiskelijoita. Kaikki nämä tuli kuitenkin opittua ajan myötä kokeilemalla kantapään kautta. Olimme täysin etäopetuksessa ja koululle ei edes saanut mennä, joten kollegoiltakin oli hankala kysyä neuvoa. Sähköpostilla saadut neuvot olivat lähinnä nopeasti kyhättyjä yleisohjeita Zoomin käyttöön, jotka eivät yleensä antaneet vastausta juuri siihen minun akuuttiin ongelmaani.

Etäopetukseen siirtyminen tuohon aikaan oli varmasti yksi opetushistorian suurimpia ja nopeimpia sopeutumistilanteita. Toimintatapojen täytyi muuttua, olihan ympäristö täysin erilainen. Aikaisemmat eläväiset luokkahuoneporinat, opiskelijoiden paljon puhuvat ilmeet ja eleet, opiskelijoiden spontaanit kommentit ja kysymykset sekä käsieni elekieli opetuksessani olivat vaihtuneet mustiin, hiiren hiljaisiin Zoom-ruutuihin. Opetin, selitin, väännin rautalangasta, kysyin, mutta en saanut juurikaan vastakaikua. Edessäni oli vain hiiren hiljaisia mustia laatikoita, joissa jokaisessa luki opiskelijan etu ja sukunimi. Opiskelijat, jotka olivat aikaisemmin osallistuvia, eivät enää kysyneet tai kommentoineet juurikaan mitään. Miten saisin heihin samanlaisen kontaktin kuin minulla oli aiemmin? Mitä he ajattelivat? ymmärsivätkö he opettamaani asiaa? Keskittyivätkö he opetukseeni vai touhusivatko he jotain muuta? Tuntui kuin olisin puhunut itsekseni tietokoneelle.

Etäopetuksen edetessä aloin kuitenkin opiskelijoiden tavoin harjaantumaan tähän uuteen opetusmuotoon. Vähitellen opiskelijoiden etäaktiivisuus alkoi lisääntymään ja pystyin vakuuttumaan, siitä, että mustien ruutujen takana oli ihan oikeita ihmisiä. Zoomin piirto-ohjelma oli kankea, mutta käytän sitä toisinaan edelleenkin. Aloin kuitenkin tekemään valmiiksi havainnollistavia piirustuksia ja kaavioita, joita ennen piirsin aina taululle. Tunnit alkoivat vähitellen muistuttamaan aikaisempaa, vaikka opetusmuoto olikin toinen.

Etäopetus on ajasta ja paikasta riippumatonta, mikä mahdollistaa osallistumisen pitkienkin välimatkojen päästä. Se myös säästää aikaa ja rahaa, mitä aiemmin meni matkoihin. Opiskelijat pystyvät sairainakin osallistumaan opetukseen sängystä käsin. Etäopetuksessa opetusaika tulee käytettyä tehokkaammin, sillä olen huomannut aloittavani opetuksen aina minuutilleen kun tunnit alkavat. Esittäessäni näytöllä laskelmia tai kaavioita, voin osoittaa lukuja hyvinkin yksityiskohtaisesti, kun jokainen näkee ne omilla näytöillään esteettömästi. Etäopetuksessa, mikrofonien ollessa kiinni, on työrauha täydellinen, mikä edesauttaa opetuksessa asioiden hyvää ja selkeää ilmaisua. Useat opiskelijat ovat kertoneet katsoneensa etätuntieni nauhoituksia moneenkin kertaan, kunnes ovat täysin ymmärtäneet ja omaksuneet asian. Luokkahuoneessa mikään ei taltioidu, joten osa kertomistani asioista saattaa mennä ohi, eikä niihin voi enää palata.

Etäopetuksesta löytyi siis paljon vahvuuksia, mutta myöskin heikkouksia.

Etäopiskelussa opiskelijoiden kynnys osallistua ja kysyä on edelleenkin korkeampi kuin lähiopetuksessa. Tähän vaikuttanee se, että etäopetusta toteutetaan enää vain monimuotoryhmille, joilla tunteja on muutenkin vähemmän, joten kallista aikaa halutaan käyttää harkitusti. Opettajana minulla ei ole edelleenkään aina käsitystä siitä, kuinka hyvin opettamani asiat on ymmärretty. En näe opiskelijoiden ilmeitä, enkä pääse kiertämään kuten luokassa ja ohjaamaan heitä yksityisesti. Ryhmäytyminen ja yhteisöllisyys myös kärsivät etäopetuksessa, sillä eihän opiskelijoilla ole mahdollisuutta yhteisiin lounas- ja kahvitaukoihin. Taukokeskustelut ovat monille opiskelun suola, jotka saattavat olla tärkeä osa oppimisprosessia. Etäopetuksessa on tapahtunut näiden parin vuoden aikana paljon hauskoja kommelluksia mikrofonin unohtuessa vahingossa päälle. Ehkä sillä hetkellä kommellukset eivät ole olleet mukavia asianosaiselle henkilölle, mutta niitä on sattunut vuorollaan itse kullekin ja niillä on saatu hymy monen huuleen. Ne ovat osa tätä inhimillistä prosessia lähinnä opetusta keventävinä muistoina.

Tentit olen kokenut etäopiskelun ongelmallisimmaksi osaksi. Arvosanojen suhteen tulee olla tarkka siitä, että ne vastaavat opiskelijan osaamista. Etätenttejä ei voi mitenkään valvoa aukottomasti. Emme siis voi olla varmoja siitä, tehdäänkö niitä yhteistyössä vai tekeekö tentin joku alan asiantuntija opiskelijan puolesta. Tosin arvosanoilla ei ole merkitystä, ellei opiskelija asioita todellisuudessa myös hallitse. Työnantaja huomaa nopeasti uuden työntekijän työtaidon ja vain sen osaamisella on siinä vaiheessa merkitystä. Opiskeluvuodet ovat lyhyt, mutta ikimuistoinen hetki elämästä, jolloin luodaan uusia kaverisuhteita, eletään opiskeluelämää ja rakennetaan omaa ammatti-identiteettiä. Opiskeluaika on ainutlaatuista aikaa, olipa se sitten lähi- tai etäopetuksena toteutettu. Näinpä meidän tulee oppilaitoksena vastata opiskelijoiden odotuksia ja tarjota heille jotain, jota he voivat myöhemmin ilolla muistella.

Aiheeseen liittyvää