Korkeakoulun laatujärjestelmän auditointi tukee pitkäjänteistä kehittämistyötä

Teksti | Jouni Koski

Rehtorin blogikirjoituksessa (Laadun kehittämisen aika on tänään, 8.6.2020) kerroin kaksi vuotta sitten näkemyksestäni, että korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointi, jonka Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteuttaa kuuden vuoden välein suomalaisissa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, on kerrassaan upea asia. Totesin silloin, miten pitkään korkeakoulusektorilla työskenneltyään on helppo havaita, kuinka laatujärjestelmän kehittäminen on tehnyt korkeakoulun laatutyöstä systemaattisempaa ja vaikuttavampaa.

Tänään en voisi korkeakoulun rehtorina olla enempää samaa mieltä kuin tuolloin. Auditointi on erinomainen keino ottaa etäisyyttä toimintaan ja nähdä paremmin toiminnan kehittämisen kannalta olennaisimmat asiat. Moni tunnistanee myös omasta työstä, kuinka etäisyyden ottaminen siihen niin vuosiloman, työmatkan kuin työtehtävien muutosten takia helpottaa tunnistamaan uusia omaan työhön liittyviä ilmiöitä tai näkökulmia. Eli sananlaskun mukaisesti ikään kuin ”metsä näkyy usein vasta puiden takaa” ja etäisyyden ottaminen avaa uudenlaisia perspektiivejä omaan työhön. Mielestäni korkeakoulun laatujärjestelmän auditoinnit toimivat hieman samoin eli tukevat korkeakouluyhteisöä, -organisaatiota ja sen johtoa ja jäseniä ottamaan etäisyyttä korkeakoulun toimintaan ja toimintatapoihin. Auditoinnit auttavat näkemään asiat – niin vahvuudet kuin kehityskohteet – erilaisista näkökulmista auditointiryhmän havaintojen ja näkemysten tukemana. Kun auditointiryhmä ei vain haastattele korkeakouluyhteisön jäseniä ja sidosryhmiä vaan toteuttaa auditoinnin systemaattisesti selkeän kehikon kautta, se tuottaa korkeakoululle todella arvokasta ja hyvin jäsennettyä tietoa korkeakoulun pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Suomessa on nyt käynnissä korkeakoulujen kolmas auditointikierros (2018–2024). Tarkastelun kohteena ovat tällä auditointikierroksella ne menettelytavat, joilla korkeakoulu pitää yllä ja kehittää toimintansa laatua. Auditointimallissa korostuu tällä kolmannella auditointikierroksella korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja koulutuksen opiskelijakeskeisyys. Korkeakoulu saa auditoinnin läpäistyään kuusi vuotta voimassa olevan laatuleiman. Vaikka korkeakoulujen auditointikierrokset ovat tavallaan erillisiä, niiden kautta käynnistyneet kehitysprosessit kuitenkin kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Laurea-ammattikorkeakoulussa Karvin auditoinnit toteutettiin vuosina 2010 ja 2016, joten korkeakoulumme kolmas auditointikierros oli vuorossa tänä vuonna 2022. Kun on saanut olla mukana jo ensimmäisellä auditointikierroksella vuonna 2010, huomaa, että johdonmukaisesti edellisen auditointikierroksen kehittymisalueissa on seuraavalla auditointikierroksella tunnistettu positiivista kehitystä. Voisi kaiketi todeta, että korkeakoulujen auditointi aidosti toimii ja tukee toiminnan jatkuvaa kehittämistä.

Laurea-ammattikorkeakoulussa saimme aloittaa uuden lukuvuoden 2022–2023 kovin rohkaisevien uutisten saattelemana. Korkeakoulumme laatujärjestelmän kolmannen kierroksen auditointitulokset olivat aivan huikeat eli läpäisimme Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen toteuttaman arvioinnin peräti erinomaisin tuloksin. Sekä arviointialueista (I) Osaamista luova korkeakoulu että (II) Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu saimme arvioiduksi tasoksi erinomainen. Kolmannesta arviointialueesta (III) Kehittyvä ja hyvinvoiva korkeakoulu saimme arvioiduksi tasoksi hyvä. Laurea sai Karvin auditointiryhmältä erityistä kiitosta koulutuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä ja aluetta kehittävästä avainkumppanuusmallista. Jälkimmäinen on hyvä osoitus edellisen auditointikierroksen (2016) vaikuttavuudesta, sillä avainkumppanuusmalli rakentui korkeakoulussa silloin saadun palautteen perusteella eli silloin esitetty toive aluekehitystyön vaikuttavuuden vahvistamiseksi entistä vahvemman tavoitteellisuuden kautta. Opiskelijat ja ulkoiset sidosryhmät on Laureassa auditointiryhmän antaman palautteen perusteella osallistettu hyvin mukaan kehittämiseen. Laurean auditointiraportti löytyy verkosta osoitteella: https://auditoinnit.karvi.fi/luvut/tiivistelma-14/

Seuraavissa rehtorin blogikirjoituksissa syvennyn korkeakoulumme laatujärjestelmän auditointituloksiin tarkemmin ja tarkastelen erityisesti niiden avaamia kehittämisnäkökulmia korkeakoulun kehittämiseen rehtorin näkökulmasta.

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090657614

Jaa sivu