Siirry sisältöön
Lintu kämmenellä, kuvituskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Ekososiaalinen työorientaatio viitoittaa tulevaisuuden työelämää

Ekososiaalinen työ edellyttää sen käytännöllistä ymmärtämistä ja työelämän muutosta.

”Teoreettinen tietohan poistaa oppimisen ilon” huudahti eräs sidosryhmään kuuluva henkilö, kun keskustelimme ekososiaalisesta työstä. Reaktio on osittain ymmärrettävä. Liian usein teoreettinen viitekehys esitetään irrallaan käytännöstä olevana abstraktiona. Tällöin tieteellinen tieto saattaa näyttäytyä kapulakielisenä ja vaikeasti lähestyttävänä.

Tarvitsemme käsitteitä ja kieltä, joilla muutoksia ja siirtymää on mahdollista hahmottaa.

Siirtymien aikakausi

Tällä hetkellä, ihmiskunta sekä muut elävät organismit ovat maailmanlaajuisesti suurten muutosten keskellä. Aikakautta leimaavat monenlaiset siirtymät. Niistä suurimpia ja jo pitkään tiedossa olleita ovat ilmastonmuutos sekä luonnonvarojen niukkuus ja loppuminen.

Aikakautta leimaavat monenlaiset siirtymät.

Kuluvana vuonna olemme viimeistään ymmärtäneet kuinka suomalaistenkin hyvinvointi ja turvallisuus kytkeytyvät monin tavoin globaaliin turvallisuuteen ja talouteen. Taloudelliseen kasvuun perustuvat yhteiskunnalliset rakenteet ovat osoittautuneet kestämättömiksi ja ekologisista kriiseistä on tullut sosiaalisia ongelmia.

Ekososiaalisuus työelämän muutoksena

Ekososiaalisella osaamisella viitataan inhimillisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ekologisesti kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen.

Opiskelijoille, työelämän edustajille ja oppilaitosten työntekijöille saattaa olla helpottavaa ymmärtää, ettei ekososiaalisuus ole päälle liimattu teoria tai muita teorioita täydentävä ajattelumalli. Ekososiaalisuus ei myöskään tarkoita yksittäistä työorientaatiota tai työmenetelmää, vaan työelämän muutosta. Se haastaa pedagogiset mallit. Kokonaisuuksien ymmärtämisessä se edellyttää moniammatillisuutta työelämässä ja oppilaitoksissa sekä tieteidenvälisyyttä. Ekososiaalisuuteen liittyvät teoriat ja käsitteet, joita tarvitsemme ovatkin ajattelumalleja. Ne helpottavat suurien kokonaisuuksien ja keskinäisriippuvuuksien hahmottamista.

Kestävää hyvinvointia

Ekososiaalisuuteen perustuvassa työssä erityisesti sosiaali- ja terveysalalla tiedon soveltaminen käytäntöön on oleellista. Ehkä kaikkein tärkeintä on ymmärtää, miten ihmisten ja yhteisöjen sekä palvelujärjestelmien hyvinvointi rakentuvat nyt, ja miten hyvinvointia tulevaisuudessa olisi mahdollista rakentaa siten, että elämä ylipäätänsä jatkuisi.

Sosiaalisesti kestävä hyvinvointi tulisi olla arvo ja tavoite.

Muutoksentekijän ja suunnannäyttäjän olisi kyettävä katsomaan kriittisin silmin kansallista hyvinvointipolitiikkaa ja palvelujärjestelmiä ekososiaalisesta näkökulmasta käsin. Yhtä oleellista suunnannäyttäjälle olisi myös nähdä ekologisen ja ilmastokriisin yhteys eriarvoistumiseen.

Ymmärtääksemme muutosta ja ollaksemme suunnannäyttäjiä, meidän olisi koulutuksessa ja työelämässä ymmärrettävä työhömme liittyviä eettisiä sitoumuksia laajasti. Ihmisen ja luonnon välistä suhdetta  sekä  yksilön ja yhteisön välistä vastuuta ja yhdessä toimimista tulee tarkastella eettisinä kysymyksinä.

Sosiaalisesti kestävä hyvinvointi tulisi olla arvo ja tavoite. Tavoitteena on siis viime kädessä luoda innovaatioita ja toimintamalleja, jotka tukevat yksilön ja yhteisöjen voimaantumista. Lisäksi keskeisiä työelämätaitoja, kuten johtaminen, kehittäminen ja yhteistyö, tulisi tarkastella ekososiaalisen kestävyyden  ja siihen liittyvien eettisten toimintamallien valossa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257077