Minkä ilolla oppii, sitä ei hevillä unohda – viisi vinkkiä verkko-opiskeluun

Teksti | Mika Launikari , Mira Rajalakso

MUUVO Muutosvoimaa osaamisesta -hankkeessa (ESR 2021-2023) on vantaalaisille ja uusimaalaisille yrityksille kehitetty koulutus- ja valmennusmalli, jolla vahvistetaan yritysten kilpailukykyä kestävässä kehityksessä ja vastuullisuudessa sekä  henkilöstön osaamista ja sen tunnistamista. Koulutus perustuu itseohjautuvaan ja itsenäiseen verkko-opiskeluun digitaalisella oppimisalustalla sekä sitä tukevaan yrityskohtaiseen valmennukseen. Mikrokursseina opiskeltavat sisällöt liittyvät monipuolisesti kestävän kehityksen, vihreän siirtymän ja vastuullisuuden teemoihin sekä itsensä johtamisen, osaamisen kehittämisen ja muutoshallinnan aiheisiin.

kuvituskuva.
Rūta Celma on Unsplash

Jatkuvan oppimisen hengessä MUUVO-hanke vastaa työelämässä olevan aikuisväestön tarpeisiin kehittää ja uudistaa osaamistaan työuran eri vaiheissa. MUUVO-hankkeessa korostetaan sitä, että oppiminen on aina yksilöllistä, vaatii aktiivisuutta oppijalta, etenee vaiheittain ja rakentuu aiemmin opitun päälle.

MUUVO-hankkeessa on havaittu, että oppilaitosten tarjoamaan perinteiseen lähiopetukseen tottuneille opiskelu verkkoympäristössä on monelle työssä olevalle aikuiselle kokonaan uudenlainen tapa oppia. Kaikilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta digitaalisista oppimisalustoista, joista on tulossa yhä tärkeämpi kanava lyhytkestoisten ja sisällöllisesti tarkkarajaisten mikrokurssien suorittamiseen.

MUUVO-hankkeen asiantuntijat ovat koonneet verkko-opiskeluun osallistuneilta työntekijöiltä palautetta koulutuksen toteutustavasta ja kurssisisällöistä. Tämän perusteella voidaan sanoa, että verkko-opiskelussa jokaisella oppijalla on omat haasteensa. Kyse voi olla oppijan digitaalisten taitojen riittävyydestä, oppimisalustan käytön sujuvuudesta, henkilökohtaisen vuorovaikutuksen puutteesta tai muista häiriötekijöistä, kuten keskeytyksistä työajalla tapahtuvassa oppimisessa.

”Vaikka yksittäisen MUUVO-mikrokurssin tekemiseen menee keskimäärin vain se noin tunti, ei sitä aina ole mahdollista suorittaa yhdellä istumalla työpäivän aikana.”

Oppimisalustaan liittyvien teknisten aspektien lisäksi MUUVO-hankkeessa on todettu, että lyhyenkin mikrokurssin on sisällöllisesti ja toteutustavaltaan oltava henkilöä kiinnostava ja häntä ammatillisesti palveleva. Lisäksi useamman mikrokurssin valikoimasta on kyettävä tarjoamaan sellainen kurssiyhdistelmä, joka aidosti motivoi ja innostaa tekijäänsä.

MUUVO-hankekokemuksen pohjalta onkin kehitetty viisi vinkkiä verkko-opiskeluun. Vinkkien tarkoituksena on kannustaa työssä olevia aikuisia rohkeasti kokeilemaan opiskelua digitaalisilla alustoilla ja tutustumaan niiden monipuoliseen opetustarjontaan.

1. Kiinnostu uusista asioista, aiheista ja ilmiöistä verkko-opintoina

Pohdi, mitkä aiheet sinua kiinnostavat ja mikä niissä erityisesti motivoi sinua uuden oppimiseen. Ole avoin ja utelias. Kiinnostuksesi kohde voi liittyä suoraan nykyisiin työtehtäviisi, mutta myös harrastuksiisi tai vapaa-aikaasi. Kun olet löytänyt sopivan työpaikalla tarvittavaa osaamista täydentävän verkkokurssin tai -koulutuksen Suomesta tai maailmalta, keskustele ja sovi esihenkilösi kanssa siihen osallistumisesta.

2. Valmistaudu verkko-opiskeluun ja virkistä oppimaan oppimistaitosi

Kun olet ilmoittautunut verkkokurssille ja tullut sille hyväksytyksi, selvitä, mitä opiskelu käytännössä tarkoittaa ja mitä kaikkea se sinulta edellyttää. Pyydä lisätietoja, jos jokin on epäselvää. Varmista, että verkkoympäristöön saamasi käyttäjätunnukset toimivat ja että hahmotat sen, miten oppimisalustalla toimitaan. Jos edellisestä opiskelukerrastasi on jo aikaa, palauta mieliin, mikä on sinulle luontainen ja luonteva tapa oppia.

3. Aseta tavoitteet ja sitoudu opiskeluun

Jotta saat verkko-opinnoistasi parhaan mahdollisen hyödyn, on tärkeää asettaa konkreettisia, mutta realistisia tavoitteita omalle opiskelulle. Varsinkin pidempikestoisissa verkkokoulutuksissa isommat tavoitteet kannattaa purkaa pienemmiksi osatavoitteiksi. Lyhytkestoisemmissa verkkokursseissa tavoitteita on luonnollisesti vähemmän. Tavoitteet sekä ohjaavat opiskeluasi ja sitouttavat siihen sekä motivoivat sinua opinnoissasi eteenpäin. Kun saavutat tavoitteesi, palkitse itseäsi hyvästä työstä. Jos et jostain syystä pääse tavoitteeseesi, pohdi, mistä se aiheutui ja yritä uudestaan.

4. Minimoi häiriötekijät

Mikäli opiskelet osin tai kokonaan työajalla, sovi esihenkilösi kanssa siitä, miten verkko-opintosi voidaan järjestää mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. On aina hyvä ilmoittaa kollegoille, kun siirryt opintoihisi kesken työpäivän. Näin he tietävät antaa sinulle opiskelurauhan. Sulje myös kaikki keskittymistä häiritsevät laitteet ja sovellukset. Samoin valitse itsellesi mieleinen paikka, jossa voit rauhassa syventyä opintoihisi.

5. Nauti opiskelusta ja jaa oppimaasi muille

On ensiarvoisen tärkeää, että olet motivoitunut suorittamaan verkko-opintojasi, sillä silloin myös nautit niistä enemmän. Kaiken, minkä ilolla opit, sen yleensä pitkään muistat. Kun kokemuksesi oppimisesta on myönteinen, todennäköisesti auliisti jaat kaikkea oppimaasi myös muille (mm. kollegat, ystävät, perhe, harrastuskaverit). Keskustele esihenkilösi kanssa siitä, miten verkkokurssilla oppimiasi tietoja ja taitoja sovellat nykyisiin tai uusiin työtehtäviisi. Näin konkretisoit verkko-opintojesi hyödyn myös työnantajallesi.

Kukaan meistä ei ole koskaan täysin valmis, mutta jokainen meistä voi aina tulla paremmaksi. MUUVO-hankkeessa johtoajatuksena onkin, että työelämässä yksilöiden ja organisaatioiden uudistuminen perustuu ajantasaiseen ja tulevaisuutta ennakoivaan osaamiseen sekä sen jatkuvaan vahvistamiseen. MUUVOssa kehitetyt innovatiiviset toimintamallit ja mikrokurssit palvelevat työelämässä tapahtuvaa joustavaa ja ketterää oppimista, joka ottaa huomioon sekä yrityksen että työntekijän osaamistarpeet.

Kirjoittajat:

Mira Rajalakso toimii Laureassa MUUVO-hankkeen projektipäällikkönä ja Mika Launikari osallistuu hankkeeseen uraohjauksen ja osaamisen kehittämisen asiantuntijana.

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022082556336

Jaa sivu