Korkeakoulun palvelulupauksen yhdeksäs lukuvuosi

Teksti | Jouni Koski

Laurea-ammattikorkeakoulun palvelulupaus syntyi lähes ikään lähes itsestään yhteisöllisessä prosessissa lukuvuonna 2013–2014, kun toiminnan kehittämiseen syvennyttiin yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja alumnien kanssa. Palvelulupaus ilmensi ja konkretisoi sitä, miten korkeakoulun toiminnan haluttiin näyttäytyvän opiskelijoille. Jo pitkään korkeakoulussa oli puhuttu opiskelijakeskeisyydestä ja sitä pidettiin tärkeänä yhteisenä asiana. Korkeakoulun palvelulupaus konkretisoi sen, mitä opiskelijakeskeisyydellä korkeakoulussa tarkoitetaan. Palvelulupaus opiskelijoille tiivistettiin muotoon: ”Me Laureassa olemme juuri Sinua varten”, mikä tarkoittaa opiskelijoille yksilöllisesti lupausta hyvästä oppimisesta. Palvelulupaus julkistettiin lukuvuoden 2014-2015 alkaessa eli nyt on käynnistymässä jo korkeakoulun palvelulupauksen yhdeksäs lukuvuosi.

Palvelulupaus koostuu neljästä osasta:

1. Laureassa voit opiskella joustavasti:

Opiskellessasi Laureassa teet henkilökohtaisen oppimissuunnitelman, joka tukee juuri sinun tavoitteitasi. Laureassa opiskelet aidoissa työelämäprojekteissa. Voit myös suunnitella oman opintoaikataulusi ja joustavan opintojen toteutuksen ansiosta voit halutessasi nopeuttaa valmistumista.

2. Laureassa saat ohjausta ja palautetta:

Laureassa tuemme erilaisin ohjaustoimin opiskelijoiden yksilöllistä kehittymistä ja opintojen edistymistä. Opettajina ja ohjaajina sitoudumme antamaan sinulle palautetta kehittymisestäsi säännöllisesti.

3. Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän kanssa:

Olemme sitoutuneet toimimaan yhteistyössä sinun ja työelämän kanssa Laurean kehittämispohjaisen oppimisen toimintamallin, Learning by Developing (LbD), mukaisesti. Sinulla on myös mahdollisuus toteuttaa opintosi jopa kokonaan työelämän kehittämisprojekteissa.

4. Laureassa saat laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut:

Palveluilla mahdollistamme opintojesi etenemisen ja opiskelusi arkipäivän hyvän sujumisen sekä annamme sinulle ohjausta ja neuvontaa kaikissa opiskeluusi liittyvissä asioissa.

On ollut ilo huomata korkeakoulun pitkäjänteisen kehittämistyön tuottaneen positiivista kehitystä, joka on näkynyt mm. valmistuneiden antamassa palautteessa (ns. AVOP-palaute), jota avasin useissa blogikirjoituksissani (esim. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden näkemykset opintojen suunnittelusta ja ohjauksesta 3.5.2022 ja Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden mielipiteet opetuksesta 10.5.2022) keväällä 2022.

Korkeakoulumme on säännöllisesti seurannut vuosittain myös edellä kuvatun palvelulupauksen toteutumista kyselytutkimuksella, joka on kohdistettu tutkintoon johtavan koulutuksen läsnäoleville opiskelijoille. Viimeisimmän kyselytutkimuksen (Taloustutkimus Oy) mukaan vastanneista opiskelijoista (yhteensä 573 vastaajaa) 52 prosenttia kokee, että Laurean palvelulupaus ”Me Laureassa olemme juuri sinua varten” toteutuu erittäin tai melko hyvin. Vastaavasti 28 prosenttia vastaajista kokee lupauksen toteutuvan kohtalaisesti ja 17 prosenttia kokee sen toteutuvan heikosti tai melko heikosti. Keskiarvo asteikolla 5-1 on 3,42 (3,55), mikä on huonompi tulos kuin vuonna 2021, mutta sama kuin vuonna 2020. Toki on huomioitava, että kysely oli avoinna (25.1.-14.2.2022) opiskelijoille juuri silloin, kun normaali opetus- ja muu korkeakoulutoiminta kampuksilla oli keskeytynyt vaikeutuneen Covid-19-pandemiatilanteen takia.

Palvelulupausväittämistä myönteisimmin suhtaudutaan väitteeseen, että ”Laureassa voit opiskella joustavasti”, missä on neljä erilaista väittämää. Näiden väittämien keskiarvo on 3,90 (asteikolla 1-5). Myös osa-alueeseen ”Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän kanssa”, suhtaudutaan myönteisesti, kolmen väittämän keskiarvo on 3,73. Molempien osa-alueiden tulosta voidaan pitää ”melko hyvänä”.

Palvelulupauksen osa-alueista kriittisimmin suhtaudutaan ”Laureassa saat ohjausta ja palautetta”, sillä neljän väittämän keskiarvo on 3,40, mitä voitaneen pitää kohtalaisena. Hieman myönteisemmin arvioidaan osa-aluetta ”Laureassa saat laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut”, sillä neljän väittämän keskiarvo on 3,62.

Yksittäisistä väittämistä parhaiten toteutuvaksi koettuja väittämiä ovat:

1.    Joustavan opintojen toteutuksen ansiosta voin halutessani nopeuttaa valmistumista 4,08

2.    Opinnoissani pääsen toimimaan yhteistyössä työelämän kanssa 3,95

3.    Olen tehnyt hlökohtaisen oppimissuunnitelman, joka tukee tavoitteitani 3,93

4.    Saan yhteyden opettajaan, jos tarvitsen häntä 3,93

5.    Voin suunnitella oman opintoaikatauluni 3,92

Vastaavasti heikoiten toteutuviksi väittämiksi on koettu:

11. Saan ohjausta ja neuvontaa kaikissa opiskeluun liittyvissä asioissa 3,53

12. Opiskelen aidoissa työelämäprojekteissa 3,47

13. Laurean palvelut tukevat opiskelujen arkipäivän hyvää sujumista 3,47

14. Saan tukea Laureassa yksilölliseen kehittymiseen 3,32

15. Saan palautetta kehittymisestäni säännöllisesti 2,80

Kokonaisuudessaan tyytyväisyys Laureaan on melko hyvää tasoa eli 72 prosenttia on täysin tai osittain samaa mieltä väittämästä: ”OIen kokonaisuudessaan tyytyväinen Laureaan opiskelupaikkana”. Yhteenvetona voi todeta, että vuosittain kerättävä valmistuneiden palaute (ns. AVOP-kysely) kertoo korkeakoululle opiskelijoiden kokemuksista koko opiskeluaikana ja palvelulupauksen toteutumista mittaava kysely kertoo opiskelijoiden kokemuksista vuosittain, mikä avaa korkeakoululle hienon näkymän kokemusten kehittymiseen ja tehtyjen kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuteen. Seuraava palvelulupauksen toteutumista mittaava kyselytutkimus toteutetaan taas tammikuussa 2023. Eli PDCA-kehän (Plan, Do, Check, Act) mukaisesti haluamme korkeakoulussa panostaa jatkuvaan ja pitkäjänteiseen kehittämiseen niin opiskelu- kuin palvelukokemuksen kehittymiseksi. Opiskelijoille antamamme palvelulupauksen lunastaminen on meille Laureassa kunnia-asia ja sen olemme viestineet myös strategisena valintana osana korkeakoulumme 2030 -strategiaa.

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060342947

Jaa sivu