Kavaljeeriasenne – uhka vai mahdollisuus?
Englannin kielestä lainattu termi ”kavaljeeriasenne” viittaa eräänlaiseen välinpitämättömyyteen tai ylimielisyyteen kanssaihmisiä kohtaan. Voiko kavaljeeriasenteesta olla joskus hyötyä kommunikaatiossa?
Suomenkielinen Wikipedia ei löydä määritelmää termille ”kavaljeeriasenne”. Englanniksi (cavalier attitude) määritelmä löytyy useiden sanakirjojen sivuilta. Pääsisältö on, että kavaljeeriasenteen harjoittaja ei ota muiden ihmisten tunteita huomioon tai ei ota tilannetta (riittävän) vakavasti. Kyse on siis ylimielisyydestä. Suomalaisen tulkinta asenteesta on ehkä ollut jonkinlainen kavaljeerina toimiminen tai flirttailu – mitä se ei tietenkään tarkoita.
James Bond, tuo kuvitteellinen superagentti, lienee kavaljeeriasenteen ruumiillistuma. James Bondin maailma on sovinistinen, militaristinen, imperialistinen, rasistinen, elitistinen ja misogyyninen – kaikkea mitä monet inhoavat ja kammoavat. Mutta onko pelkkä kavaljeerisenne aina paha ja tuomittava? Voisiko se piristää kommunikaatiota?
Tyyneyttä kommunikaatiotilanteissa
Arkipäivän tilanteissa kavaljeeriasenne voi toimia rakentavasti eräänlaisena stoalaisuutena: mielenrauhaa vaikeissakin tilanteissa ja tunteiden näyttämisen välttämistä. Jos esimerkiksi kotipiirissä on tilanne, jossa muilla on voimakas tunnereaktio, on hyvä, jos yksi pysyy rauhallisena, valmiina toimimaan.
Arkipäivän tilanteissa kavaljeeriasenne voi toimia rakentavasti eräänlaisena stoalaisuutena: mielenrauhaa vaikeissakin tilanteissa ja tunteiden näyttämisen välttämistä.
Työpaikalla voi olla ristiriitatilanne, jossa tunteet pääsevät valloilleen ja sanotaan ehkä asioita, joita myöhemmin kadutaan. Tilanteessa välinpitämättömänä pysyminen voi rauhoittaa muita, ja on hyvä, että ainakin yksi henkilö pystyy havainnoimaan tilannetta objektiivisemmin.
Jos työntekijä joutuu esimerkiksi esihenkilön puhutteluun mielenmaltti ja reagoimattomuus on suositeltavin strategia. Monet työ- ja arkielämän konfliktit jäävät kärjistymättä, jos kiivaaseen mielipiteenvaihtoon ei lähdetä mukaan, vaan esitetään oma argumentti viileästi ja perustellusti, kenties alkuperäinen kiistanaihe sivuuttaen.
Monenlaisia tapoja kommunikoida
Ihmisillä on oma tapansa kohdata maailma, ja kun maailmasta kerrotaan muille, tarvitaan kieltä. Muita ihmisiä, esimeriksi kollegoja, kannattaa kuunnella tarkasti, ei vain siksi että kuulisi mitä sanotaan, vaan myös siksi, että kuulisi miten maailmaan suhtaudutaan kielen kautta.
Meillä on ympärillämme empaattisia ihmisiä, jotka jatkuvasti viestivät, että he kovin tosissaan kuuntelevat toista: nyökytellään, hymyillään ja toistetaan ns. faattisen kommunikaation ilmauksia: juu, joo, just, mm.
Ympärillämme on myös jurottajia ja huonokäytöksisiä ihmisiä, jotka eivät tervehdi tai sano juuri mitään, kun heille puhuu.
Löytyy myös suuri määrä liiankin puheliaita ihmisiä, joiden keskustelu liikkuu sulavasti työasioista naapurin kissan madotukseen. Oma osastonsa on harrastuksiaan tai erikoisosaamistaan pakkomielteenomaisesti esiintuovat henkilöt. Kaikista asioista mielensä pahoittavat henkilöt ovat oma ryhmänsä. Olisiko kavaljeerisenteen harrastaminen näissä ympyröissä raikas tuulahdus toiseudesta?
Kavaljeeriasenne vaatii taitoa
Kavaljeeriasenteen harjoittaminen vuorovaikutuksen moninaisuudessa on taitoa vaativa laji, sillä tarkoituksellisesti keskustelukumppania ei pidä loukata. Keskustelussa kuulee jatkuvasti kommentteja, jotka ärsyttävät tai joista on eri mieltä, ne kuuluvat keskusteluihin. Jos on väittelytuulella, vasta-argumentteja voi lähteä esittämään, mutta voi myös kuitata asian kulmakarvojen nostolla (ja liioitellun hämmästyneesti sanotulla kommentilla niinkö ja todistettavastiko.
Samanmieliset keskustelut voivat olla miellyttäviä, mutta pieni kupliva arroganssi saattaisi elävöittää niitä. Aito mielipiteen vaihto paranee, kun ei ota kaikkea annettuna, vaan kyseenalaistaa ja kärjistää. Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt on tässä mestari, ja hänen taidonnäytteensä kuplivan arrogantista argumentoinnista löytyy Youtubesta. Lopun kuuluisassa heitossa kavaljeeriasenne kiteytyy: ”Att sätta dit Carl Bildt är inget för nybörjare.” Vapaasti suomennettuna: ”Carl Bildtin nenälle eivät vasta-alkajat hypi”.
Aito mielipiteen vaihto paranee, kun ei ota kaikkea annettuna, vaan kyseenalaistaa ja kärjistää.
Leif Salmén (1952–2019) oli haastattelijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana täysin omassa luokassaan: laaja yleissivistys, argumentointitaito ja asioihin paneutuminen sähköistivät jokaisen keskustelun johon hän osallistui. Yhteisymmärryksen, omahyväisyyden ja henkisen laiskuuden hyminä loppui ensimmäiseen Salménin sivallukseen, ja keskustelu alkoi oikeasti.
Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa vuonna 2021, ehkä aavistuksen arrogantisti: ”Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.” Tekstinkohta aiheutti myrskyn, mutta käytiinpähän kerrankin julkisin varoin harjoitetusta toiminnasta aitoa keskustelua.
Kavaljeeriasenteellinen henkilö on keskustelussa usein alluusioiden mestari. Tämä tarkoittaa, että keskustelussa puhuja viittaa teemaan epäsuorasti liittyvään tunnettuun asiaan, ilmiöön tai henkilöön. Alluusio testaa, ymmärtääkö puhekumppani viittauksen eli osaako hän lukea rivien välistä. Pahimmillaan tai parhaimmillaan alluusio muuntaa koko keskustelun absurdiksi vitsiksi, jonka kenties vain pari kuulijaa ymmärtää. Osa saattaa ymmärtää myöhemmin. Harva ryhtyy kuitenkaan omaa ymmärtämättömyyttään keskustelussa korostamaan.
Miksi joku käyttäytyisi yllä kuvatulla tavalla keskustelussa? Miksi ei, joskus? Mitä saamme loppujen lopuksi keskusteluista, joissa kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä?
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050933819