Omannäköistä taidetta hoivakodissa

Teksti | Satu Bethell

Taiteen mieltä ja aivoja aktivoivasta vaikutuksesta puhutaan paljon ja taiteella ja kulttuurilla on todettu olevan monipuolisesti hyvinvointia lisäävä vaikutus ikääntyneillä, esim. Muistelussa. Taiteen voima piilee siinä, että se aktivoi mielen nystyröitä tavalla, missä luova työskentelyprosessi voi viedä joko täysin uusien, tai vanhojen, jo arkistoiduiksi luultujen, ajatusten tai tunteiden äärelle.

kuvituskuva.
Kuvaaja: Satu Bethell

Taide ja taiteen tekeminen on peruselementiltään ennakoimatonta, yllätyksellistä ja tekijänsä uuden äärelle haastavaa silloin, kun sitä ei ole määritelty liian tarkkaan etukäteen valmiiksi. Taiteessa on paljon samaa kuin luonnossa: se on olemukseltaan orgaaninen, jatkuvasti muuttuva. Siihen antautuminen tai usein jo pelkästään sen läsnäolo kutsuu meitä kyseenalaistamaan tai katsomaan asioita uudesta näkövinkkelistä. Ja joskus jopa räjäyttämään olemassa olevat ajatukset uuteen kuosiin. Juuri taiteen kyky kyseenalaistaa jo olemassa oleva tieto, tai ajatukset, tekee siitä niin luovan ja monelle mahdollistavan.

ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä– hankkeen tavoitteena on  luoda toimintamalli, jonka avulla lisätään ikäihmisen kohdatuksi tulemisen ja osallisuuden kokemusta ja samalla hoivakotien henkilökunnan työhyvinvointia ja –motivaatiota. Hankkeen kolmantena päämääränä on pandemiasta kärsineiden luovan alan toimijoiden työllistymisen tukeminen ja sen myötä luovien toimintojen aiempaa vahvempi kytkeminen osaksi hoivakotimaailmaa.

Taide- ja kulttuuri- hyvinvointia hoivakodeissa lisäämällä vahvistetaan paitsi hoivakotien henkilökunnan ja asukkaiden keskinäistä vuorovaikutusta, tuetaan myös asukkaiden oman äänen kuuluvuutta sekä hoivahenkilökunnan jaksamista. Yhteisiin taidehetkiin osallistumalla, henkilökunta saa uuden näkökulman tuttuun asukkaaseen ja samalla mahdollisuuden omaan luovaan hetkeen. Luovilla toiminnoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkea sellaista taiteellista tekemistä, johon ei tarvita aiempaa osaamista ja jossa on kysymys tekemisen ja taideprosessin nauttimisesta, olipa sitten kyse draamasta, musiikista tai kuvallisesta ilmaisusta, kuten ELOSSA!- hankkeessa.  Oleellista on, että ikäihminen voi osallistua juuri sellaisena kuin hän on ja juuri sellaisella osaamisella ja voimavaroilla kuin hänellä sillä hetkellä on.

Jotta omannäköinen taidekokemus mahdollistuisi, tarvitaan aikaa ja tilaa paitsi itse taiteen tekemiselle, myös syntyneiden taideteosten jakamiselle, niistä puhumiselle ja niiden arvostamiselle.   Taiteen avulla voidaan luoda kokemusmaailmaan eheyttä: rakentaa kertomuksia ja narratiiveja eletystä, tulevasta tai olevasta, Silloin, kun taidekokemus on ohjattu niin, että se on turvallista ja tarjoaa kiinnittymisvälineen ihmisen omaan elämään ja häntä ympäröivään maailmaan, voi sen avulla myös purkaa tunteita, kokemuksia ja tunnelmia. Parhaimmillaan se toimii yksilön tai ryhmän moninaisuuden mahdollistajana.

Taiteen ja kulttuurin merkitys osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä erityisesti vanhustyötä on kasvanut valtavasti viimeisten vuosien aikana. Taide on merkityksellinen osa monen ikääntyneen arkea. Myös monet hoivakotien asukkaista ovat olleet jo ennen hoivakotiin päätymistä aktiivisia taiteen ja kulttuurin kuluttajia. Ja tulevaisuudessa heitä on todennäköisesti vielä enemmän. Hoivakotiin päätymisen myötä aiemmin elämään läheisesti liittyneet taidekokemukset ja elämykset saattavat pahimmassa tapauksessa jäädä kokonaan pois. Jos hoivakodilta puuttuu kulttuuritahto tai elämyksellisyyden tilalla on hoivaympäristön tiukasti rutiineihin rytmitetty arki, ei taidenäyttelyille tai teatteri-illoille jää aikaa, tilaa tai resursseja ja päivää rytmittää konsertin tai yhteisen työskentelyn sijaan tarkkaan ajastetut ruokailut ja suihkutukset, joista ei poiketa kuin hätätapauksessa.

Merkityksellisen elämän peruspilareihin kuuluu kuitenkin, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus elää omannäköistä elämää ja toimia oman elämänsä aktiivisena kokijana. Tarve vaikuttaa itseä koskeviin asioihin tai tehdä omaan elämään liittyviä päätöksiä ei katoa iän myötä mihinkään. Ehkä voisi jopa sanoa, että se lisääntyy.

Hoitoyhteisössä taide tai kulttuurin äärelle hakeutuminen saattaa olla yksi tärkeä sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisyyden rakentaja (Strandman-Suontausta, 2013). Samaan tilataksiin nouseminen yhteisen teatterimatkan merkeissä tai saman pöydän tai karaokelaitteen äärelle kokoontuminen luo mahdollisuuden kokea yhteisesti jaetun tilan. Oman elämän merkityksiä voi konkretisoida monin keinoin. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden tunteen edistäminen taiteen keinoin luo mahdollisuuksia ja tarjoaa tukea sellaiseen osallistumiseen, jossa osallistujille kehittyy tunne omasta merkityksestä yhteisön jäsenenä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Samoin tunteiden tunnistaminen voi helpottua luovan toiminnan kautta saadun muodon tai äänen kautta. Kun omat kokemukset ja niihin liittyvät tunteet tulevat näkyvämmiksi luovan teoksen tai tuotoksen muodossa, syvenee ymmärrys omasta elämästä ja itsestä. Tämä tuo omaan elämäntarinaan uusia sävyjä. (Huhtinen-Hildén & Lamppu, 2018.)

Ikäihmisten parissa ohjaamieni taidetyöpajojen myötä olen huomannut, kuinka monilla ikäihmisillä on pitkän elämänkokemuksensa myötä tarve oman elämäntarinan kertomiseen. Samaan aikaan voimat oman itsensä ilmaisuun vähenee eikä hiljaa lausuttu toive siitä, että joku jaksaisi kiinnostua ja kysellä elämäntarinaan liittyviä kysymyksiä aina kantaudu kiireisen hoivahenkilökunnan korviin.

Erik H. Eriksonin mukaan vanhuus on elämänvaihe, johon kuuluu oma kehityskriisinsä samalla lailla kuten ihmisen muihinkin ikävaiheisiin. Ihmisen pohtiessa omaa elettyä elämäänsä positiivisena seurauksena on tietynlainen viisaus tai rauha, tai mikäli tuollaiseen seesteisyyteen ei päästä, tuloksena voi olla myös katkeruus ja epätoivo. (Erikson 1982; Dunderfelt, 2011.)

Taidekokemus tai yksilön omaa ilmaisua tukeva taideryhmä voi olla paikka, missä on luonnollista ja turvallista käydä läpi elettyä elämää. Turvalliseksi kokemassaan ryhmässä vanhus voi muistella elämänsä merkittäviä sisältöä tai unelmoida siitä, mikä on vielä mahdollista. Oman elämäntarinan sanallistaminen, esim. kuvan, musiikin tai tanssin kautta, tekee elettyä elämää näkyväksi ja tuo sille sen ansaitsemaa arvostusta. Kun elämä saa muodon, saa sen kokija samalla tunteen siitä, että hänen elämällään on ollut merkitystä.

Kirjoittaja työskentelee toukokuussa 2021 alkaneessa Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä-hankkeessa kuvallisen ilmaisun luovien toimijoiden ohjaajana ja sparraajana. Hanketta koordinoi Laurea-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina toimivat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Laurean avainkumppani Helsingin Seniorisäätiö, jonka kaikki neljä hoivakotia ovat mukana hankkeessa.

Lähteet:

  • Dunderfelt, T. 2011. Elämänkaaripsykologia. 14.-15. painos, 234-235. Helsinki: WSOYpro.
  • Erikson, E. H. 1982. The Life Cycle Completed. A review. New York: W.W. Norton & Company.
  • Huhtinen-Hildén, L. ja Lamppu, M. (toim.). 2018. Odottamattomia aarteita. Ilmaisua, leikillisyyttä ja luovaa toimintaa ryhmässä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018, 11. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-097-7
  • Strandman-Suontausta, P. 2013. Vapautta vai vaikuttavuutta? Kuvataiteeseen perustuva palvelu hoitolaitosyhteisölle, 134. Aalto-yliopisto. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Taiteen laitos. Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021090845547
URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022032825653

Jaa sivu