Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Työelämäpedagogiikan merkitys ja mahdollisuudet opetuksessa

Ammattikorkeakoulutuksella nähdään usein olevan vahva yhteys työelämään. Mitä tämä yhteys tarkoittaa? Onko työelämä aidosti läsnä ja osana opetussuunnitelmia ja opintojaksoja? Miten työelämäyhteistyötä voisi kehittää?

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteaa kehittämissuosituksissaan (2021), että opiskelijoiden yleisiin työelämävalmiuksiin pitäisi koulutuksissa kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Tulevaisuuden työelämävaatimuksina nähdään digitaaliset taidot, valmius toimia monialaisessa ja monikulttuurisessa ympäristössä, ongelmanratkaisu- ja analyysitaidot sekä kestävän kehityksen osaaminen.   

Opetushallitus (2019) määritteli osaamisen tulevaisuuden geneerisiksi taidoiksi mm. vuorovaikutus-, kommunikaatio- ja viestintätaidot, ongelmanratkaisutaidot, luovuuden, oppimiskyvyn, monikulttuurisuustaidot, kokonaisuuksien hallinnan, itseohjautuvuuden, eettisyyden sekä tiedon hallinta- ja analysointitaidot.

Geneeriset taidot voidaan käsitteellistää työelämätaidoksi. Tällöin erilaisten työelämälähtöisten toimintamallien tarkastelu voidaan nähdä käytännönläheisesti työelämän toimintamallien ja oppilaitoksessa toteutettavien pedagogisten toimintamallien synteesinä. Opettajan toiminnan näkökulmasta kyse on opiskelijan oppimisen ja osaamisen kehittymisen tukemiseen tähtäävän näyttöperustaisen pedagogisen prosessin rakentamisesta. Opiskelijan ammatillisen toimijuuden tukeminen on keskeisessä roolissa pedagogisen prosessin rakentamisessa. Opettajan rooli ei ole tiedon syöttäjä vaan ennen kaikkea opiskelijan oppimisprosessin ohjaus opiskelijan oman oivaltamisen kautta. 

Mitä työelämäpedagogiikka tarkoittaa?

Korkeakoulutuksen yksi yleisesti hyväksytty tehtävä lienee kaikille itsestäänselvyys: tuottaa asiantuntijuutta työelämän tarpeisiin. Onkin tärkeää pohtia, mitkä ovat ne pedagogiset ratkaisut, joilla työelämävalmiuksia ja asiantuntijuutta voidaan vahvistaa ja harjoittaa. Usein harjoittelut, vierailut, simulaatiot, oppimistehtävät ja opinnäytetyöt mielletään työelämälähtöisyydeksi. Työelämäpedagogiikka sisältää myös edellä mainittuja mutta kiinnittyy erityisesti työelämävalmiuksien kehittymiseen.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemassa Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa -hankkeen raportissa (2021) työelämäpedagogiikka määritellään kuvaavasti. Työelämäpedagogiikka käsittää opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämisen ohella ohjaukseen, opetussuunnitelmatyöhön sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sisältyvän työelämänäkökulman. Työelämäpedagogiikka on läpäisevä opetuksen ja ohjauksen orientaatio, joka kiinnittää opiskelijan realistisesti mutta turvallisesti työelämään jo opintojen aikana. Työelämäkumppaneille työelämäpedagogiikka voi parhaillaan näyttäytyä alueellisena ja toiminnallisena hyötynä.

Työelämäkumppaneille työelämäpedagogiikka voi parhaillaan näyttäytyä alueellisena ja toiminnallisena hyötynä.  

Koulutusorganisaation tai -ohjelman tasolla työelämäpedagogiikka voi toimia laajempaan strategiseen tavoitteeseen liittyvänä konkreettisena työkaluna. Opetukseen se tarjoaa herkullisia mahdollisuuksia mutta asettaa myös edellytyksen. Opettajalta vaaditaan herkkyyttä työelämän signaaleille ja kykyä tuoda työelämä osaksi opintojaksoa eri tavoin.  Keskeistä on etsiä aitoja mahdollisuuksia harjoitella työelämästä nousevia, tarvelähtöisiä tilanteita.

Opiskelijoiden lähtötilanne ja valmiudet ovat ryhmätasolla usein hyvin heterogeeniset. Työelämäpedagogiikan näkökulmasta tämä tarjoaa mahdollisuuden tärkeään dialogiin ja moninaisuuden harjoitteluun. Ryhmässä on mentoreita, noviiseja, epäilijöitä ja innokkaita, aivan kuten työelämässäkin. Opettajan rooli on käsikirjoittaa työelämä mukaan opintojakson sisälle ja tukea työelämäkontekstiin sidotun pedagogisen prosessin turvallista toteutusta. Parhaimmillaan työelämäpedagogiikka mahdollistaa jo opiskeluaikana monialaisissa ja -ammatillisissa tiimeissä toimimisen harjaannuttamisen sekä aidot työelämätilanteet, jotka yhdistyvät tiedolliseen pohjaan.  

Törmäyttäminen, satasta seinään vai lempeästi kylkikosketuksessa?

Työelämäpedagogiikka tarjoaa toimivan työvälineen myös koulutusalojen väliseen yhteistyöhön. Yhteistyön ei tarvitse olla siloteltua tai valmiiksi pureskeltua, vaan päinvastoin opiskelijoiden hallittu törmäytys voi olla merkittävä oppimiskokemus.  

Pirhonen ym. (2020, s. 55) kuvaa törmäytystä eri alojen asiantuntijoista koostuvien ryhmien jäsenenä toimimisen harjoitteluna. Yhteisessä työskentelyssä tavoitellaan epävarmuuden sietokykyä sekä kognitiivista joustavuutta. Törmäytyksessä keskeistä on ryhmätaitojen hallinta, joka muodostuu yhtäältä pyrkimyksestä aktiiviseen rakentavaan yhteistyöhön ryhmän sisällä, ja toisaalta ryhmän tehokkuutta edistävien työkäytänteiden hallinnasta. Monialaisen työskentelyn keskeinen tavoite on oppia suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan yhdessä hyödyntäen monialaisia työelämän välineitä ja teoreettisia lähtökohtia.  

Opiskelijoita haastetaan ja kannustetaan laaja-alaiseen ajatteluun. Tavoitteeksi nostetaan yhdistetyn osaamisen hyödyntäminen asiakkaan hyvinvoinnin edistämiseksi. Opiskelijoita tuetaan aktiivisen ja vastuullisen roolin ottamisessa ja luodaan aito kytkös työelämään. Törmäytys antaa opiskelijalle mahdollisuuden kokea monialaisen työskentelyn vahvuudet, haastavat hetket, onnistumiset ja epäonnistumiset ohjatusti, tuetusti ja reflektoiden.   

Törmäytys antaa opiskelijalle mahdollisuuden kokea monialaisen työskentelyn vahvuudet, haastavat hetket, onnistumiset ja epäonnistumiset ohjatusti, tuetusti ja reflektoiden.  

Törmäyttävän pedagogiikan pohjalle rakennetussa oppimisprosessissa oppijalle tulee enemmän vastuuta omasta oppimisestaan kuin perinteisessä korkeakouluoppimisessa on totuttu. Törmäytyksessä koulutusalakohtaista opetussuunnitelmaa ja opintojaksojen toteutussuunnitelmia tarkastellaan yhteisen tavoitteen, tehtävän sekä työelämästä nousevan tarpeen kautta.  Näin avautuu mahdollisuus oppimisprosessin rakentamiseen integratiivisen pedagogiikan malliin nojaten. Lähtökohtana on autenttisen työelämäkokemuksen rakentamisen pohjalta syntyvän asiantuntijuuden sitominen toisiinsa sulautuvaksi kokonaisuudeksi.  

TEP – törmäytystä työelämäpedagogiikan keinoin

Kuvaamme artikkelin lopuksi vuonna 2021 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa toteuttamaamme TEP-työskentelyä. TEP tarkoittaa työelämäpedagogiikkaa mutta myös työelämäprojektia. Työskentelyssä törmäytimme liikunnan- ja sosionomikoulutuksen AMK-opiskelijat.   

Molemmista koulutusohjelmista valittiin opintojaksot, joiden toteutus rakennettiin yhteiseksi, moniammatilliseksi työelämäpedagogiseksi prosessiksi. Keskeistä oli tunnistaa yhteinen alueellisen hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävä toiminnallinen konteksti, joka loi temaattisen sillan koulutusohjelmien välille.  Se määrittyi laajasti teemalla ”lasten ja nuorten hyvinvointi”. Teeman määrittymistä ohjasi yhteiskunnallinen hyvinvointihaaste, jollaiseksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen oli helppo tunnistaa pahimman covid-19-myrskyn ollessa käynnissä.  

TEP-toimintaympäristön pohja rakennettiin yhteisissä keskusteluissa työelämäkumppaneiden kanssa, joissa myös avasimme työskentelyn pedagogista lähtökohtaa. Syntyneet kumppanuudet jaoimme viiteen segmenttiin,  jotka nimettiin toiminnan tai asiakasryhmän mukaisesti. Segmentit olivat Pop up -tapahtumat, toisen asteen oppilasasuntola, maahanmuuttajanuoret, perusopetus ja perheaktivaattori-toiminta. Opiskelijat pääsivät suoraan tarvelähtöisten toimintojen suunnitteluun, jossa heillä oli kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa segmenttien sisältöihin ja painotuksiin. Kestoltaan kokeilu oli syyslukukauden mittainen. 

Monialaisen työskentelyn keskeinen tavoite oli oppia suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan yhdessä. Opiskelijoita haastettiin laaja-alaiseen ajatteluun, jossa keskiössä on asiakkaan hyvinvoinnin edistäminen. TEP-työskentelyssä monialaiset opiskelijatiimit lähtivät rakentamaan toimintoja, jotka vastasivat työelämäkumppaneiden esille nostamiin tarpeisiin. Perheaktivaattorit järjestivät perheen arjen toimintaa tukevia toimintoja, harrastivat lasten kanssa sekä auttoivat läksyissä ja arjen askareissa kunkin perheen tarpeiden mukaisesti.

Toisen asteen oppilasasuntola ja maahanmuuttajanuorten segmenteissä haluttiin tarjota opiskelijoille sosiaaliseen kiinnittymiseen, toiminallisuuteen ja arjen taitojen vahvistamiseen pyrkiviä toimintoja. Osalle nuorista tarjottiin myös yksilöohjausta. Perusopetuksen segmentissä järjestettiin peruskoulussa teemaryhmiä keskittyen toiminnanohjauksen sekä tunne- ja ryhmätyötaitojen vahvistamiseen. Keskeistä oli osallistaa lapset, nuoret ja perheet toiminnan suunnitteluun sekä arviointiin. 

Opiskelijoita kannustettiin irtaantumaan koulutusohjelmien substanssisisällöistä ja etsimään yhteisiä työkaluja.  Lasten ja nuorten kanssa työskentelyn yhteinen nimittäjä löytyi helposti: toiminnallisuus eri muodoissaan. Keskeisen oppimisen foorumin muodostivat monialaiset opiskelijatiimit, joita sanoitimme ohjauksessamme ”pienyrityksinä”. Tiimeissä vastuu oli jaettu keskinäisesti sopien ja vastuut sekä toimintasuunnitelma kirjattiin ylös.  

TEP-työskentelyssä pedagoginen prosessi rakentui monelle opiskelijalle aiemmasta pedagogisesta kokemusmaailmasta poikkeavalla tavalla. Tunnistimme epävarmuutta, pelkoa, hämmennystä ja pedagogisten ratkaisujen kyseenalaistamista, mutta yhtälailla innostusta, onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia sekä ahaa-elämyksiä.  

Tiimien ohjauksesta vastasimme paitsi me ohjaavat opettajat myös työelämäkumppanit. Opiskelijoiden ohjauksessa olennaista oli reflektio, havaintojen ja tunteiden tarkastelu, keskeisen tematiikan linkittäminen prosessiin sopivassa kohdassa sekä oppimista tukevan työskentelyn yhdistäminen prosessiin.  

Lopuksi haluamme nostaa esille, tulevaisuuden mahdollisuutena, yhteiskunnallisen yrittäjyyden yhdistämisen työelämäpedagogiikkaan. Vaikuttavuuden näkökulmasta tavoitteena ei ole vain tuottaa työelämään osaamistarpeita kehittäviä työelämäpedagogisia toteutuksia, vaan rakentaa sellainen pedagogisen toiminnan ekosysteemi, joka pyrkii samalla vastaamaan alueellisiin hyvinvoinnin kehittämisen tarpeisiin korkeakoulupedagogiseen kehittämiskumppanuuteen nojaten. (Mm. Arvoliitto, 2021.) 

Lähteet

Arvoliitto (2021). Mikä on yhteiskunnallinen yritys? Saatavilla14.11.2021 https://arvoliitto.fi/mika-on-yhteiskunnallinen-yritys 

Konkola, K., Hauta-aho H., Hiilamo H., Karttunen M., Niemi, J., Tuominen M., Huusko M. & Väätäinen H. (2021). Sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksen arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 14.

Opetushallitus (2019). Osaaminen 2035. Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäisiä ennakointituloksia. Raportit ja selvitykset 2019:3. 

Pirhonen, M., Sajasalo, P., Kovalainen, M & Süsse, T. (2020) Epävarmuuden siedätyshoitoa opintojen osana. Teoksessa Virtanen, A., Helin, J. & Tynjälä, P. (toim.) Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos.  

Virtanen, A., Helin, J. & Tynjälä, P. (toim.) (2020). Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa. 2020. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos.  

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022012510195