Mitä seuraisi ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan pitkäjänteistä rahoittamisesta?

Teksti | Jouni Koski

Ammattikorkeakoululain (4 §) mukaisesti ammattikorkeakoulun on korkeakouluopetuksen lisäksi tehtävänä harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää että alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI-toiminta). Ammattikorkeakoulut ovat onnistuneet hyvin vahvistamaan sekä soveltavaa tutkimustaan että kehittämis- ja innovaatiotoimintaansa ja samalla edistämään myös ammattikorkeakoululaissa edellytettyä mahdollisuuksien rakentamista jatkuvaan oppimiseen.

Ammattikorkeakoulut ovat vahvistaneet soveltavaa tutkimustaan kilpaillulla ulkoisella rahoituksella, johon ammattikorkeakoulujen uudessa rahoitusmallissa kannustetaan entistä enemmän. Ulkoisen rahoituksen osuus rahoitusmallissa on vuoden 2021 alusta kasvanut 11 prosenttiin. Tästä johtuen ammattikorkeakoulujen on yhä hankalampi toteuttaa johdonmukaisesti profiilinsa mukaista ja omaa strategiaansa toteuttavaa TKI-toimintaa, kun sen on välttämätöntä kilpailla yhä enemmän myös kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta. Vaikka tehtävänsä mukaisesti ammattikorkeakoulu pyrkii rakentamaan sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää että alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa kansainvälisesti kilpaillulla tutkimusrahoituksella, se voi näyttäytyä alueellisen fokuksen siirtymisenä kansainväliselle tutkimuskentälle. Rohkaisevaa on toki ollut huomata, että suomalaisten ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminta kiinnostaa tasoltaan myös kansainvälisesti. Se on vahvuus myös ammattikorkeakouluopetuksen kehittymisen näkökulmasta.

Viime vuoden marraskuussa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene antoi Suomen TKI-järjestelmän kehittämisestä lausuntonsa, jossa Arene painotti, että tutkimuksen vaikuttavuuden lisäksi tulisi huomioida myös kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuus ja seuranta. Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan vaikuttavuudelle ja laadulle tulisi kehittää kriteerit, jotka tukevat profiilin mukaista toimintaa. Nyt korkeakoulujen TKI-toiminnan vaikuttavuutta tarkastellaan lähinnä tieteellisen tutkimuksen ja julkaisutoiminnan kriteereillä, mikä ei Arenen mielestä ole riittävä tapa tarkastella erityisesti kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta. Niin em. lausunnossa kuin koko ammattikorkeakoulujen historian ajan Arene on tuonut esiin, että ammattikorkeakouluille tarvittaisiin pitkäjänteinen ja kestävä soveltavan tutkimuksen resursointimalli, joka mahdollistaisi ammattikorkeakoulujen vahvan toiminnan innovaatio- ja osaamisekosysteemeissä yhdessä yritysten, työelämän, ja tutkimuslaitosten kanssa.

Jos ammattikorkeakoulusektorille kohdennettaisiin pitkäjänteinen ja kestävä soveltavan tutkimuksen rahoitus, se mahdollistaisi ammattikorkeakoulujen omaleimaisen TKI-toiminnan innovaatio- ja osaamisekosysteemeissä laajassa yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Mitä siitä seuraisi? Luultavimmin siitä seuraisi PK-yritysten lisääntyviä investointeja TKI-toimintaan, alueiden elinvoimaa vahvistavaa uutta liiketoiminta ja Suomelle arvokkaita vientituloja. Kannattaisiko tätä viimeinkin kokeilla? Kannattaisi.

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021122061852

Jaa sivu