Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Kielitohtorin diagnoosit

Mihin kielellistä etikettiä enää tarvitaan?

Suomalaisen yhteiskunnan toiminta on ainakin näennäisesti demokratisoitunut 2000-luvulla. Demokratisoituminen näkyy myös kielessä.

Kielessä demokratisoituminen näkyy esimerkiksi sinuttelun lisääntymisenä. Suomen kielessä sinuttelu on oletusarvo, ja titteleitä puheessa käytetään vai muodollisissa tilanteissa. Opiskelija voi yleensä vapaasti, lupaa pyytämättä, keskeyttää opettajan tai luennoitsijan ja esittää kysymyksen. Tervehtiminen sujuu mutkattomasti ilmauksella Hei. Nämä käytännöt sopinevat useimmille, mutta aivan ongelmatonta kehitys ei ole.

Sensitiivisyys sinuttelussa

Vanhempien ihmisten sinuttelu kontekstista riippumatta on joskus varsin kiusallista, erityisesti silloin, kun puhuttelutermi vaihtelee koko ajan: sinä tai te. Hyvin yleistä asiakaspalvelutilanteissa on aloittaa puhuttelu pronominilla te, joka vuorovaikutuksen edetessä lyhenee muotoon sinä ja jopa . Loukkaantumisen mahdollisuus tällaisesta puhuttelutavasta on olemassa.

Kieleen on hiljattain perustellusti tullut sensitiivisyysnäkökulma sukupuolineutraalien termien käytössä.

Kieleen on hiljattain perustellusti tullut sensitiivisyysnäkökulma sukupuolineutraalien termien käytössä. Sensitiivisyyden toivoisi ulottuvan sinä/te -kohteliaisuutee asti puhuttelutilanteissa – meillähän on mainio sukupuolineutraali yksikön kolmannen persoonan pronomini hän. Toki hän-pronominikin voidaan vuorovaikutuksessa sivuuttaa, tuhoisin seurauksin. On tapahtunut niinkin, että myyntihenkilö on viitannut vanhempaan rouvaan pronominilla tuo: Annoin jo esitteen tuolle. Arvokas tuote jäi ostamatta. Onneksi kömmähtely tällä tasolla lienee harvinaista.

Titteleillä oma paikkansa

Henkilön titteleillä on merkitystä esimerkiksi sairaala- ja yliopistohierarkiassa sekä armeijassa. On aina ilahduttavaa saada sähköposti opiskelijalta, joka on huomioinut akateemisen oppiarvon, jolla opettaja haluaa itseensä viitattavan. Etunimellä puhuttelu (tai jopa itse konstruoidun etunimen väännöksen käyttö) tai tittelin Mr. käyttö ei ole varsinaisesti loukkaavaa, mutta hiukan tyylitajutonta se on, jos toivottu puhuttelutermi on tehty selväksi.

Oppilaitoksessa asia ei ole ongelma, koska yhteisö on lähtökohtaisesti melko tasavertainen, mutta työelämän muodollisemmissa tilanteissa, erityisesti anglosaksisessa maailmassa, kömmähdyksellä etiketissä voi olla seurauksensa.

Tervehtimisen merkitys

Tervehtiminen näyttäisi olevan yhä osalle suomalaisista ongelma. Kyräilevä katse, jolla osoitetaan, että henkilö kyllä tunnetaan ja huomataan, mutta ei olla tuntevinaan tai huomaavinaan, on valitettavan yleistä. Tämä on yllättävän yleistä myös ns. sivistyneiden henkilöiden piirissä (ja jos kyse on ylemmyydentunnon tarkoituksellisesta osoittamisesta, sen voisi tehdä huomattavasti elegantimminkin).

Parempi olisi ottaa riski ja tervehtiä reippaasti henkilöä, jonka luultavasti tuntee. Tuntemattoman henkilön vahingossa tervehtimisen seuraukset ovat yleensä vaarattomat, mutta potentiaalisesti antoisat. Hyvää päivää! on aina toimiva tervehtimistapa, ja osa nuorisosta on ilahduttavasti alkanut tätä tapaa viljellä. Voi olla niin, että nuorisolla ei ole vanhemman väen (1970-luvun eetoksen kokeneiden) painolastia muodollisuuden karttamisesta.

Kielellä otetaan mukaan tai suljetaan ulkopuolelle

Kiintoisa ilmiö on niin sanotun ammattikielen (shop talk) dominoivuus keskustelutilanteissa. Monet tunnistavat tunteen, kun tulee ensimmäistä kertaa uuteen työyhteisöön: tuntuu, että on ulkona kaikesta. Tilannetta pahentaa se, jos kollegat eivät osaa muuntaa keskusteluaan siten, että uusi ihminen otetaan huomioon. Ammattiasioista keskustelu sopeuttamatta sitä uuden kollegan sisäistämiskyvyn mukaiseksi on tahditonta.

Kaiken kaikkiaan kielellinen etiketti onkin vastine pukeutumiselle: tilanteen mukaan kannattaa toimia, ja täysin ilman ei (yleensä) voi sosiaalisissa tilanteissa olla.

Juhlissa olemme ehkä olleet tilanteessa, jossa kaksi tai kolme saman alan ammattilaista kokoontuu ja itse emme kuulu samaan ammattiryhmään: voimme jäädä keskustelussa kokonaan ulkopuolisiksi. Kielellisen toiminnan sopeuttaminen tilanteisiin on osa kielellistä etikettiä ja vertautuu pukeutumiseen. Farkut ja pikkutakki eivät ole joka paikassa sopiva asu, ainakaan ilman harkittuja asusteita, eivätkä työasiat sovi aina kollegoidenkaan keskustelunaiheeksi.

Kaiken kaikkiaan kielellinen etiketti onkin vastine pukeutumiselle: tilanteen mukaan kannattaa toimia, ja täysin ilman ei (yleensä) voi sosiaalisissa tilanteissa olla. Etiketin puute tai sen sattumanvaraisuus on negatiivinen viesti henkilöstä. Muut kokevat etiketin puuttumisen huonona käytöksenä ympäristöä kohtaan tai osoituksena vielä jostain ei-toivottavammasta henkilökohtaisesta piirteestä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112256383