Yhteistilaston tulevaisuudesta – tulossa hajautettu malli?

09.10.2021

Photo by Benjamin Voros on Unsplash

Korkeakoulujen tilastoinnin tulevaisuudesta on keskusteltu jo useamman vuoden ajan. Asia konkretisoitui, kun viimeinen yhteistilasto julkaistiin keväällä 2021. Miten tilastoinnin suunnittelussa edetään ja miten tämän vuoden tilastot kerätään?

AMK-kirjastot ovat tallentaneet tilastotiedot vuodesta 2002 alkaen korkeakoulujen yhteiseen kirjastojen tilastotietokantaan (KITT), jota Kansalliskirjasto on ylläpitänyt ja kehittänyt Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamallaan rahoituksella.

Kansalliskirjasto on ilmoittanut lopettavansa tuen tiedekirjastojen yhteiselle tilastolle eli tuttavallisemmin KITT2:lle. Viimeinen yhteistilasto julkaistiin toukokuussa 2021; kuluvan vuoden tilastot siis kerätään jollain muulla tavalla. Tiedekirjastot ovat kuluneen vuoden aikana pohtineet KITT2:n mahdollista seuraajaa ja tilastoitavia suureita viimeisen vuoden ajan eri työryhmissä, selvityksessä ovat olleet mukana Amkit-konsortio, yliopistokirjastojen verkosto FUN sekä Erikoiskirjastojen neuvosto. Matkan varrella on selvitetty niin kaupallisia vaihtoehtoja kuin tehty CSC:n kanssa esiselvitys.

Lokakuun alussa järjestettiin keskustelutilaisuus tiedekirjastojen johtajille, jossa sovittiin yhteisistä suuntaviivoista. Päädyttiin siihen, että lähdetään nyt etenemään hajautetun mallin mukaisesti ilman erillisen tietojärjestelmän kehittämistä. Hallintomalli rakennettaisiin mahdollisimman kevyeksi ja hyödyntäen nykyisten verkostojen rakenteita pohjalle. Sisällöllisiä kysymyksiä pohditaan edelleen, seuraavaksi Kirjastoverkkopäivien yhteydessä olevassa työpajassa [https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/kirjastoverkkopaivat]. Lopulliset päätökset tilastojen keräämisestä pyritään tekemään seuraavassa kirjastonjohtajien keskustelutilaisuudessa.

Kerromme aiheesta lisää seuraavassa marraskuun Kreodissa.

Kirjoittajat

Jussi Kärki

kirjastopäällikkö

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Jarkko Meronen

suunnittelija

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Päivi Ylitalo-Kallio

Informaatikko

Metropolia

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti