Korkeakoulun uusi oppiminen ja pedagogiikka

Teksti | Jouni Koski

Sain kunnian pitää keynote -puheenvuoron historian ensimmäisillä virtuaalisilla ammattikorkeakoulupäivillä toukokuussa 2021. Teema oli kiehtova: Uusi oppiminen ja pedagogiikka. Puheenvuorooni valmistautuessa palasin useasti ammattikorkeakoulun eri kehitysvaiheisiin ja myös omiin muistoihin ja kokemuksiin, sillä 1.8.2021 tuli kuluneeksi jo neljännesvuosisata siitä, kun aloitin työurani opettajana ammattikorkeakoulussa. Silloinkin 25 vuotta sitten pohdimme, miten tulisi opiskella tulevaisuuden osaamista, jota ei vielä tunnisteta? Osaamisvaatimukset muuttuvat, mikä ei ole meille uusi asia. Muutosvauhti on toki nyt vielä nopeampi kuin 90-luvulla, mutta toisaalta myös keinomme vastata siihen kehittyvät myös nopeammin. Onko oppiminen nyt mullistumassa?

Ehkä kuitenkaan oppiminen ei ole varsinaisesti mullistumassa. Mahdollisuuksia uuden oppimiseen on kuitenkin kaiken aikaa enemmän. Opittavaa olisi varmasti vieläkin enemmän, mutta miten riittää oppijan aika ja motivaatio? Ehkäpä oppimisen uudet tavat ja oppimisteknologiat tekevät oppimisesta yhä innostavampaa vahvistaen oppimismotivaatiota. Pedagogiikan merkitys on kiistatta kasvussa. Teknologia kehittyy niin nopeasti, että pedagogiikan on kyettävä myös uudistumaan. Oppijat tiedostavat myös yhä paremmin uuden oppimisen mahdollisuudet. Yhä useammat heistä eivät suorastaan enää suostu opiskelemaan epätarkoituksenmukaisin keinoin.

Miten ammattikorkeakoulupedagogiikan tulisi kehittyä? Mitä sen pitää mahdollistaa? Vaateita ammattikorkeakoulupedagogiikalle riittää. Henkilökohtaisesti uskon, että uusi oppiminen ja pedagogiikka tiivistyy kolmeen kehityssuuntaan:

  • Työelämäintegraation ja –yhteistyön moninkertaistuminen,
  • Digitaalisen oppimisen ja koulutuksen vallankumous sekä
  • Oppimisen ja ohjauksen henkilökohtaistuminen.

Ne eivät ole mielestäni toisiaan poissulkevia vaan pikemminkin vahvasti risteäviä ja toisiaan vahvistavia kehityssuuntia. Virittääkseni keskustelua esitän näihin esittämiini kehityssuuntiin liittyen mietteitä kysymysten muodossa. Ovatko nämä sitten pikemminkin retorisia kysymyksiä vai kysymyksiä, joita kannattaa syvällisemmin pohdiskella? Jätän harkinnan lukijalle. Esitän 20 kysymystä:

  1. Minä vuonna digitaalisen koulutuksen määrä ohittaa ammattikorkeakoulujen perinteisen koulutuksen määrän?
  2. Loppuuko lähiopetuksen toteuttaminen kokonaan kysynnän hiipuessa?
  3. Vai tuleeko lähiopetustunneista luksusta ja niille pääsemisestä kilpaillaan?
  4. Milloin opiskelijoiden käytettävissä on videoluentoja niin paljon, että he katsovat niistä vain ”koulutuksen Trip advisorin” yli 10 tähteä saaneet tunnit?
  5. Mikä on lähiopetukseen perustuvien tutkinto-ohjelmien tulevaisuus?
  6. Korvautuvatko lähiopetukseen perustuvat tutkinto-ohjelmat kokonaan monimuotototeutuksilla?
  7. Lisääntyykö tarpeeseen oppiminen, kun varastoon oppiminen vähenee?
  8. Milloin mikrokurssien kysyntä ylittää perinteisten opintojaksojen kysynnän?
  9. Ovatko teoria ja käytäntö miltei yhtä, kun koulutuksen työelämäintegraatio lähentelee 100 %:ia?
  10. Milloin työelämäyhteistyötä on ammattikorkeakoulussa liikaa?
  11. Milloin ammattikorkeakouluista ei löydy enää opintojaksototeutusta, jossa opiskelijat eivät opiskelisi konkreettisessa kehittämisyhteistyössä yritysten ja työelämän muiden organisaatioiden kanssa?
  12. Kasvaako vertaisoppimisen volyymi ja merkitys samaan aikaan, kun opettajan opiskelijakohtainen ohjaus lisääntyy ja henkilökohtaistuu?
  13. Voiko sekä yksin että yhdessä oppiminen lisääntyä, vaikka perinteiset läsnäolotunnit vähenevät?
  14. Voiko tulevaisuudessa oppimisanalytiikka tunnistaa opiskelijan tarpeet paremmin kuin yksikään ohjaaja?
  15. Milloin lisätyllä todellisuudella kruunatut virtuaaliset oppimisympäristöt ovat halutumpia oppimispaikkoja kuin nykyaikaisimmatkaan kampukset?
  16. Voiko dialogisuus oppimisessa lisääntyä, vaikka verkossa opiskelu lisääntyy?
  17. Vaikka matkustaminen oppimisen takia vähenee, on opiskelu kansainvälisempää kuin koskaan aiemmin. Milloin lokaali oppimisympäristö on kokonaan globaali?
  18. Miten opiskelija voi saada moninkertaisen määrän palautetta osaamisensa kehittymisestä, vaikka opiskelijoiden määrä kasvaa?
  19. Voiko opiskelijan henkilökohtainen aika opettajan kanssa kasvaa, vaikka lähiopetus vähenee?
  20. Milloin työn opinnollistaminen koskee kaikkia työelämässä toimivia asiantuntijoita?

Tukevatko nämä kysymykset uuden oppimisen ja ammattikorkeakoulupedagogiikan kolmea kehityssuuntaa, jotka esitin aiemmin? 1. Työelämäintegraation ja –yhteistyön moninkertaistuminen, 2. Digitaalisen oppimisen ja koulutuksen vallankumous ja 3. Oppimisen ja ohjauksen henkilökohtaistuminen.

Millaisiin kehityssuuntiin sinä uskot? Millaisia kysymyksiä sinun mielestäsi meidän tulisi esittää liittyen uuteen oppimiseen ja ammattikorkeakoulupedagogiikan kehittämiseen?

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021091045776

Jaa sivu