Tietämättömyyden sumusta uuteen kirjastoon

08.06.2021

Kuva 1. Haaga-Helian Vierumäen kirjaston uudet tilat ovat valoisat. Kuva: Matias Laurila. CC BY 4.0.

Kevät 2020 oli muutoksen kevät Haaga-Helian Vierumäen toimipisteen kirjastolle, joka joutui muuttamaan yllättäen ja nopealla aikataululla uusiin tiloihin kampuksella tapahtuneiden suurten muutosten vuoksi. Kirjasto on Suomen ainoa liikunta-alan amk-kirjasto, joka toimii omana kampuskirjastonaan ja on yksi Haaga-Helia amk:n viidestä kampuskirjastosta.

Sanotaan, että elämä voi muuttua silmäräpäyksessä.  Näin se on myös työelämän osalta. 25.5.2020 kello 9.01 työelämäni muuttui yhdellä sähköpostiviestillä. Viestissä kerrottiin kirjaston muuttavan pian kirjastoksi suunnitelluista tiloista toisiin tiloihin. Syynä yllätysmuuttoon olivat muutokset kampuksen alueella ja sen toiminnoissa.  Samana iltapäivänä selvisi myös, että kirjasto on muuttamassa puolet pienempään tilaan, joka oli rakennettu alun perin liikuntasaliksi. Positiivinen asia muutossa oli tieto siitä, että samoihin tiloihin siirtyisivät myös muut opiskelijapalvelut - aikaisemmissa tiloissa olin työskennellyt täysin yksin.

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Kesäkuun alun opettajien kokouksessa luvattiin kertoa lisää muutosta, ja valmistauduinkin tilaisuuteen listaamalla mieltäni askarruttavia keskeisiä kysymyksiä. Vastauksia en tosin kysymyksiini saanut, mutta uuden tilan suunnittelu piti kuitenkin polkaista käyntiin. Pian pääsinkin ensimmäisen kerran tutustumaan kirjaston tuleviin tiloihin ja aloin laatia listaa asioista, jotka piti laittaa kuntoon, jotta tila toimisi kirjastona.  Tällaisia olivat mm. lattiapinnat, valaistuksen uusiminen sekä verkko- ja pistorasiat.  Tein myös suunnitelman hyllyjen paikoista ja kalusteiden sijoittelusta. Toiveitani tilan suhteen kuunneltiin ja toiveet myös toteutettiin.  

Draaman kaarta muutossa

Kesän lopulla tarkentui, että kirjaston muutto ajoittuisi syys-lokakuun vaihteeseen.  Suurimmaksi ongelmaksi muutossa muodostui se, että kirjaston uusi tila oli puolet pienempi kuin tila, jossa kirjasto oli aiemmin toiminut. Kirjastossa säilytetiin Suomen Urheiluopiston omistamaa lahjoituskokoelmaa (noin 3500 kirjaa), joka on Suomen suurimpia urheilukirjallisuuden yksityiskokoelmia. Tiesin, etten saisi tuota kokoelmaa mahtumaan kirjaston uusin tiloihin ja päätinkin pakata kokoelman säilöön uusiin varastotiloihin.  Vierumäen johto ilmoitti kuitenkin, että kyseinen lahjoituskokoelma pitää sijoittaa kirjaston uusiin tiloihin asiakkaiden nähtäville. Seurauksena tästä oli se, että hyllyvälit kirjastossa olisivat olleet 40 senttiä eikä niihin väleihin olisi mahtunut kukaan kävelemään. Aikani asiaa mietittyäni sain kokoelman siirrettyä kirjastoon johtavalle käytävälle. Näin uuden kirjaston hyllyvälit saatiin 90 sentin mittaisiksi ja sairaalan valkoinen käytäväkin värikkäämmäksi. Jouduin jonkin verran puolustamaan näkemyksiäni kirjastosta kiinteistön omistajan suunnitelmia vastaan. Keskusteluyhteys oli kuitenkin hyvä ja sainkin näkemykseni vietyä läpi. Kirjaston tila voitiin siis toteuttaa suunnitelmieni mukaisesti. 

Kuva 2. Uusia tiloja Vierumäellä. Kuva: Matias Laurila. CC BY 4.0.

Muutto alkoi maanantaina 28.9.2020. Sain kaveriksi muuttofirman ja Suomen Urheiluopiston innokkaita opiskelijoita, joille kyseessä oli samalla myös opetusta, mm. nokkakärryjen käyttöön, työergonomiaan sekä siihen, että 90 % tapahtumista on tavaroiden siirtoa paikasta toiseen. Myöhemmin sain hyllytysavuksi Haaga-Helian opiskelijoita ja opettajia. Mikroväylän väki kävi siirtämässä lainausautomaatin ja hälytysportit uuteen kirjastoon.

Kirjasto avasi ovensa uusissa tiloissa 5.10.2020. Kirjastotila on valoisa ja sitä on kehuttu, vaikka tilat ovat pienemmät kuin aikaisemmissa tiloissa. Toiveissa olisi vielä terassi kirjastolle. Toivotaan että sellainen saataisiin kesäksi 2022. Kirjastoon on saatu uusia kalusteita, kuten korkeaselkäisiä sohvia. Tilaa ei ole vielä kuitenkaan päästy kunnolla testaamaan asiakkaiden kanssa koronarajoitusten vuoksi ja nähtäväksi jää, millaiseksi arki uusissa tiloissa muotoutuu.  Avoinna on myös se, saammeko jäädä näihin tiloihin vai tuleeko tiloihin vielä muutoksia.

Taulukko 1. Vierumäen kirjaston lukuja 2020.
Kirjat, niteitä 9058
Lainat uusintoineen 9571
Kävijät 8964
Henkilökunta 1

Kirjoittajat

Matias Laurila

kirjastonhoitaja

Haaga-Helia

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Saila ke kesäk. 09 11:08:17 2021

Mielenkiintoista luettavaa!

Jätä kommentti