Erityistä tukea tarvitsevat, erityisesti nuoret, ovat helposti väliinputoajan asemassa, kun haetaan koulutus- tai työpaikkaa sekä harjoittelupaikkaa tai kesätöitä. Erityisen tuen tarve voi johtua neurologisista häiriöistä mutta myös esim. mielenterveyden kuntoutujat tai maahanmuuttajat saattavat kuulua tähän ryhmään ja voivat tarvita vastaavanlaista tukea.

Työelämässä ja oppilaitoksissa tarvitaan lisätietoa erityisen tuen tarpeista ja niiden tunnistamisesta, jotta tämä ryhmä ei jää työelämän ulkopuolelle. Tärkeätä on myös ajatuksen tasolla kääntää työnantaja – työntekijä –näkökulma kohti osaamisen ostamisen ja osaamisen myymisen näkökulmaa. Samalla on syytä tarkentaa tehtäviä ja toimenkuvia kulloinkin tarjolla olevan osaajan vahvuuksien kautta, ei osaajan puutteita ja vammoja korostaen. Tarvitaan käytänteitä, joiden avulla työntekijän osaaminen ja työnantajan tarvitsema osaaminen kohtaavat. Tähän tarpeeseen on rakennettu aiemman Nappi-hankkeen jatkona (ks. Laitinen et.al. 2020) äskettäin käynnistynyt Netta-hanke, jonka suunnittelusta on vastannut Tarja Meristö, ja jonka projektipäällikkönä toimii nyt Jukka Laitinen.

Rohkeutta rekrytointiin

Erityistä tukea tarvitsevien työllistyminen työmarkkinoille on Suomessa enemmän poikkeus kuin sääntö. Monet neurologisia vammoja omaavat tai kehitysvammaiset ammattikoulutuksen saaneet työllistyvät tavallisesti vain työtoiminnan kautta. Syitä vaikeaan työllistymistilanteeseen ei varmuudella tiedetä, mutta monet tarinat kertovat tiedon puutteesta, mikä vahvistaa kielteisiä asenteita: tuntematonta pelätään, on helpompi vahvistaa samankaltaisuutta, rekrytoida itsensä ja järjestelmän kaltaisia ihmisiä kuin sallia ja jopa edistää erilaisuutta työyhteisöissä. Ei riitä, että vahvistetaan työnhakijan työelämätaitoja ja oman osaamisen esilletuomista, vaan on vahvistettava myös työnantajien osaamista ja rohkeutta rekrytoida erilaisia osaajia ja rakentaa siitä vahvuutta koko organisaatioon.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat liiketoiminnan keskeisiä menestystekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Sosiaalisesti kestävä kehitys ja vastuullisuus eivät saa olla vain juhlapuheita, vaan tarvitaan käytännön toimintamalli, jossa sekä yhteiskunta, yritys että työntekijä kaikki voittavat. On tärkeätä, että Suomi ja suomalainen yhteiskunta pystyvät hyödyntämään kaikkien osaamista ja työpanosta ja saa kaikki resurssit tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Näin saadaan aikaan Suomi, joka on myös tuleville sukupolville hyvä paikka asua ja elää ja jossa kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet työllistyä ja saada osaajia töihin. Nyt jo tavallistenkin nuorten jaksaminen työelämässä herättää huolta, kun erityisesti nuorten naisten kohdalla työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat kasvussa (Erkko 2021). Erkon kirjoittaman artikkelin mukaan sujuvan työnteon esteitä pitäisi ratkoa ja työn voimavaratekijöitä vahvistaa. Näin kyetään kehittämään työpaikoilla reilun kohtelun käytäntöjä, joissa ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja kohtelu on arvostavaa, johdonmukaista ja samanlaista kaikille.

Marja Irjala (2017) kuvaa Oulun yliopistossa valmistuneessa väitöskirjassaan Suomen heikompaa tilannetta verrattuna Saksan käytäntöihin erityistä tukea tarvitsevien työllistymismahdollisuuksista oppisopimuskoulutuksen osalta. Onkin tunnistettava työmarkkinoiden pullonkaulat ja piilossa olevat syrjivät rakenteet, jotta niitä kyetään korjaamaan ja tekemään selkeitä suosituksia tilanteen parantamiseksi.  Tärkeätä on myös tehdä yrityksissä näkyväksi myös se piilossa oleva työ, jonka ”joku muu” tekee ja mahdollistaa myös uudenlaisten tehtäväkuvien rakentaminen.

Työmarkkinoilla tarvitaan uutta osaamista ja asenteita ottaa töihin ja työharjoitteluun erityistä tukea tarvitseva henkilö, jolla on jokin vamma tai kehityksen häiriö tai jolla muuten on taustansa vuoksi esimerkiksi puutteelliset kommunikaatiotaidot. Toukokuun alussa käynnistyneessä Netta-hankkeessa on tarkoitus kehittää toimintamallia ja vahvistaa työelämän osaamista tukemaan näiden henkilöiden mahdollisuuksia edetä työelämässä ja kehittää omaa osaamistaan. Kohteena ovat erityisesti nuoret, jotka vasta etsivät paikkaansa työelämässä, mutta myös muita tukea tarvitsevia henkilöitä voidaan toimintamallilla tukea. Netta-hankkeessa kehitetään toimintamallia ja palveluita, jotka tukevat sekä työnhakijoita että työnantajia ja mahdollistavat vuorovaikutuksen, jonka ansiosta toisaalta tunnistetaan työnhakijoiden vahvuudet ja osaamiset paremmin ja toisaalta osataan muokata toimenkuvia työpaikalla niin, että erityistä tukea tarvitsevien osaamiselle on aitoa käyttöä.

Esiymmärrystä pilotista

Netta-hankkeessa on hankittu käytännön esiymmärrystä pilotista. Siinä ammatillisen koulutuksen saanut kehitysvammainen erityisnuori, jolla on sekä autistisia että ADHD –piirteitä, on osallistunut oman ammattialan työtehtäviin keväällä 2021 kuuden viikon ajan, työmuotona puolipäiväinen työtoiminta. Kokeilun aikana on kuultu nuorta ja nuoren ekosysteemiin kuuluvia toimijoita eli työntekijää, työnantajaa, työnohjaajaa, sosiaalityöntekijää sekä nuoren vanhempia.

Keskeisimpänä tekijänä nuoren itsensä kannalta tuli esille onnistumisen kokemus, jossa nuori tuntee, että hän osaa tehdä työn, joka hänelle osoitetaan. Koska nuorella oli alan ammatillinen koulutus, hän osasi alan perusasiat ja tunsi ammattisanaston. Kehitysvammaisena nuorena hänellä kuitenkin oli ymmärtämisen vaikeuksia, jolloin ohjeet eivät välttämättä tulleet kerralla ymmärretyiksi, vaan tarvittiin sanallisten ohjeiden lisäksi työhön opastusta myös ”kädestä pitäen”. Kun tehtävä oli hyvin opittu, sitä oli mukava tehdä ja työnantaja koki saavansa perehdytyksen jälkeen aidosti hyötyä nuoren työstä. Autistisia piirteitä omaava nuori ei kyllästynyt jonkun muun mielestä ehkä yksitoikkoiselta näyttävään työhön, vaan hän nautti alansa työstä, jonka hän tunsi osaavansa. Uusien tehtävien vastaanotto tuntui haastavammalta, koska silloin täytyi pysähtyä opettelemaan uutta, mutta niistäkin selvittiin, kun tehtävät antoi jo tutuksi tullut esihenkilö, joka opasti uuden tehtävän selkeästi ja samalla näyttäen, miten se tehdään.  Muilta työntekijöiltä saatuja tehtäviä oli haastavampaa ottaa vastaan, koska ohjeistus ei ollut yhtä selkeää ja konkreettista. Viestintää vaikeutti osaltaan korona-ajan maskikäytäntö, jolloin puheesta ei saanut yhtä hyvin selvää kuin silloin, kun on mahdollisuus myös lukea kasvojen ilmeitä kuullun puheen lisäksi.

Työnohjaaja kävi säännöllisesti keskusteluja työnantajan ja työntekijän kanssa, ja sai kuulla palautteet viikoittain, jolloin korjaavia toimia pystyttiin tekemään matkan varrella. Työpaikan työrytmi ja työajat sopivat nuorelle ja puolipäiväinen työ oli sopivan mittainen, jolloin keskittyminen työtehtäviin säilyi henkilön ADHD-piirteistä huolimatta. Työnohjaaja oli säännöllisesti yhteydessä nuoren vanhempiin kuullakseen nuoren epävirallista palautetta työpaikastaan sekä myös sosiaalityöntekijään, jonka vastuulla olivat työtoimintaan liittyvät sopimukset. Vanhempien mielestä nuori viihtyi työpaikassa hyvin, hän meni sinne mielellään ja esimerkiksi valmistautui jo illalla tekemällä eväät ja valitsemalla työvaatteet valmiiksi aamua varten. Työpaikka oli suhteellisen lähellä nuoren asuinpaikkaa, joten matkakin töihin sujui omatoimisesti kävellen.

Suurimmat haasteet työpaikalla tuntuivat liittyvän asioihin, joita ei työnantaja osannut pukea sanoiksi. Vaikka sekä työnohjaaja että sosiaalityöntekijä olivat suoraan kysyneet, mikä eniten askarruttaa tai arveluttaa pidempiaikaisessa työsuhteessa, ei työnantaja ollut siihen osannut antaa yksiselitteistä vastausta, vaan oli vain puhunut jotain yleisesti kiireestä. Kyseessä voi olla ns. ostrakismi eli ulkopuolelle sulkeminen, jolloin erityisnuori -ehkä tahtomattaan- tehdään näkymättömäksi, kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi sen sijaan, että hänet otetaan mukaan ja osalliseksi työyhteisössä (Junttila 2020) . Nuori oli kokenut ulkopuolisuuden tunnetta, kun kukaan ei ollut kysynyt häneltä, kuinka hän voi, kun hän oli viikonlopun jälkeen tullut takaisin töihin lähdettyään ennen viikonloppua kipeänä kesken päivän töistä. Nuori oli käynyt koronatestissäkin ja ollut vuorokauden karanteenissa ennen kuin oli saanut negatiivisen testituloksen. Kokemus oli erityisnuorelle merkittävä, mutta siitä ei kukaan puhunut työpaikalla hänen kanssaan. Henkilöstön tilassa pidetyillä lounastauoilla nuori tunsi kuitenkin olevansa osa työyhteisöä syödessään eväitään yhdessä muiden kanssa.

Kokeilujakson jälkeen nuoren työtehtäviä ei jatkettu. Sinällään hänen todettiin selviytyneen työstään oikein hyvin, kun sai siihen riittävän opastuksen ja myös ohjausta siirtymätilanteissa esim. tehtävästä toiseen tai taukotilasta takaisin töihin. Kokeilujakson aikana oli ollut tilanne, jossa tavallisesti ohjaamisesta vastuussa oleva työntekijä oli ollut eri vuorossa eikä riittävää ohjausta ollut paikalla olleilta saatavissa, jolloin työt eivät olleet sujuneet niin hyvin kuin tavallisesti. Työnantaja selitti, että tulevat kesäapulaiset eivät voi olla mukana ohjaamassa ja ottamassa opastuksesta vastuuta, kun kaikki vakinaiset työntekijät ovat lomalla, eikä nuoren työtehtäviä jatkettu.

Toimintakortti tueksi

Pilotista saadun esiymmärryksen pohjalta on laadittu ensimmäinen hahmotelma erityistä tukea tarvitsevan nuoren työllistymisen tueksi. Se on tässä vaiheessa eräänlainen toimintakortti, jossa on toisella puolella nuoren työelämätaitoihin liittyvät osa-alueet ja toisella puolella työpaikkaan liittyvät osa-alueet, jotka kaikki on otettava huomioon, kun yhteen sovitetaan työn, työpaikan ja työntekijän toiveita ja vaateita. Nuoren osalta tarkastellaan fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja kognitiivisia piirteitä ja työpaikan osalta tehtäviä töitä, töiden vaatimaa osaamista ja ohjausta, työyhteisön ilmapiiriä ja toimintakulttuuria sekä johtamiskulttuuria ja sen kannustavuutta. Seuraavassa kuviossa (kuvio1) on hahmoteltu toimintakortin kumpikin puoli näiden osa-alueiden osalta tarkemmin. Ajatuksena on, että tältä pohjalta voidaan kehittää edelleen toimintamallia, jonka avulla saadaan laadittua entistä paremmin sellaisia toimenkuvia ja työtehtäviä, jotka sopivat ja vastaavat sekä työnantajan että työntekijän tarpeisiin. Kolumnissaan Mari K. Niemi toteaa (Niemi 2021), että osaajapulakeskustelun ytimessä on ollut ulkomaisen työvoiman houkuttelu Suomeen, mutta huomiota on kiinnitettävä myös Suomessa jo olevan työvoiman haluun ja kykyyn kantaa kortensa kekoon. Nuoret toivovat työltä merkityksellisyyttä. Lisäksi halutaan tehdä jotain hyvää sekä seistä työpaikan ja sen arvojen takana. Tämän perusteella voisi ajatella, että on melko helppo rakentaa vastuullista työyhteisöä, tavalliset nuoret toimivat vaikka työparina erityistä tukea tarvitsevalle nuorelle. Kun työn järjestelyihin rakennetaan yksilöllistä joustoa, nuorten jaksaminen paranee ja kiirettä ihannoivan puheen sijasta tulokset ratkaisevat.

Jatkossa on tarkoitus tehdä työnantajien kanssa tiivistä henkilökohtaista yhteistyötä, missä mukana on myös potentiaalinen työntekijä. Samalla kun yhdessä kartoitetaan tarjolla olevia ja työntekijöitä vailla olevia tehtäviä kuvataan työnhakijan osaaminen ja vahvuudet, jotka yhdistetään tehtäviin niin, että muodostetaan kokonaisia toimenkuvia. Näin tuunatut toimenkuvat voivat olla osa- tai kokoaikaisia ja tehtävien sisältö voi vaihdella kulloisenkin sesongin mukaan. Toimenkuviin voi sisältyä myös tiimityötä tai työparipohjaista toimintaa. Luotaessa näitä konsepteja yksilö- ja työpaikkalähtöisesti opitaan samalla ymmärtämään eri osapuolten näkemyksiä sekä toiveita ja pelkoja. Näin työskennellen saadaan useamman casen avulla lopulta vahvistettua lähestymistapa, jonka tuottama lisäarvo voidaan kuvatta palvelumuotoilun keinoin välineenä, jonka avulla toimenkuvia pystytään muotoilemaan yksilöllisesti myös tuleviin tarpeisiin muuttuvan maailman, yrityksen tarpeiden tai työntekijöiden olosuhteiden perusteella.

Tarkastelun kohteena on erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten työllistyminen. Tukea tarvitsevien ympärillä on monitoimijainen ekosysteemi, johon kuuluvat kaikki nuorten ja nuorten aikuisten kanssa toimivat tahot. Ekosysteemin lähi- ja tukitoimijoihin kuuluvat esimerkiksi oppilaitokset ja opintojen ohjaajat, joiden tehtävänä on oman alan löytyminen ja ammattikoulutuksessa myös sopivien harjoittelupaikkojen löytyminen. Jo peruskoulussa opettajat ovat tärkeässä roolissa, kun erityistä tukea tarvitseville etsitään sopivia TET-harjoittelupaikkoja. Opetukseen ja ohjaukseen liittyvien toimijoiden lisäksi erilaiset mahdollistajat yhteiskunnan eri toimijoiden joukosta esim. työllistymispalveluista TE-keskuksesta ja ELY-keskuksesta sekä tukipalveluista Kelasta. Myös erilaiset kolmannen sektorin toimijat ovat välilliseen kohderyhmään kuuluvia toimijoita, jotka kaikki voivat tuoda lisäarvoa käytännön tilanteissa toimimalla tukihenkilöinä tai tulkkeina.

Toimintamalli on luonteeltaan systeeminen, ja siinä kuvataan kaikki ekosysteemitoimijat ja toimijoiden roolit sekä keskinäiset suhteet kuvataan. Systeemin jäykkyydet on tunnistettava ja paikannettava ja alustavat toimenpidesuositukset tilanteen korjaamiseksi ja erilaisten jäykkyyksien poistamiseksi on tehtävä. Toimintamalli tavoittelee rekrytoijien näkökulmasta sitä, että potentiaaliset osaajat tulevat mukaan valintoihin muiden osaajien kanssa. Näin työnantajat ja koko suomalainen yhteiskunta pystyy hyödyntämään koko lahjakkuusreserviä ja vastaamaan osaajapulaan myös tätä kautta samalla kun nämä nuoret ja nuoret aikuiset kokevat olevansa osa yhteiskuntaa ja heillä on siinä oma paikka ja tehtävä.

Lähteet:

• Erkko, Anni 2021 Työkyvyttömyyseläkkeet yleistyvät nuorilla naisilla. Kauppalehti 25.5.2021.
• Irjala, Marja 2017 Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa. Oulun yliopisto.
• Junttila, Nina 2020 Ostrakismi – sivistynyttä, satuttavaa ja yhteiskunnallisesti tuhoavaa. Blogikirjoitus 9.11.2020, Arvokas-ohjelma, Suomen Setlementtiliitto.
• Laitinen J., Meristö T., Jokinen H., Ruoslahti H., Repo Jamal H. 2020. NAPPI-vinkkejä erityistä tukea tarvitsevan nuoren liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Laurea Publications, Laurea-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-584-9
• Niemi, Mari K. 2021 Kuka tekee työt, jos nuoret eivät jaksa? Kauppalehti, kolumni 24.5.2021.