Trigeminusneuralgian kirurginen hoito Tyksissä 2002–2017
Rantamo, Rasmus (2021-05-05)
Trigeminusneuralgian kirurginen hoito Tyksissä 2002–2017
Rantamo, Rasmus
(05.05.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930585
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930585
Tiivistelmä
Trigeminusneuralgia (TN) on kasvojen alueen hermosärky, jota kuvataan erääksi voimakkaimista kiputiloista. Kipu tuntuu tyypillisesti toisella puolen kasvoja ja se ilmenee äkillisinä sähköiskun omaisina tuntemuksina. Useimmiten kivun laukaisee jokin ulkoinen ärsyke, joka terveellä henkilöllä ei provosoi kipuärsykettä, kuten hampaiden pesu, puhuminen, syöminen tai viima. Tyypillisessä klassisessa trigeminusneuralgiassa todetaan patologisanatominen aiheuttaja kuvantamisella. Tällaisessa tapauksessa pään magneettikuvauksessa havaitaan kallonpohjan valtimon lenkki painamassa hermojuurta. Tämä kompressio tai kontakti aiheuttaa pitkällä aikavälillä hermon rappeutumista ja herkistymistä kivulle.
TN:an oireita lieventämään käytetään erilaisia lääkehoitoja, joista on useimmille hyvin apua. Joskus kuitenkin joudutaan kirurgisiin toimenpiteisiin. Näitä ovat erilaiset toimenpiteet, joissa pyritään paineella, lämmöllä tai kemiallisesti vaurioittamaan hermon toimintaa vähentäen kipuaistimusta. Kohdennettua sädehoitoa hyödynnetään myös ja sillä pyritään myös vaurioittamaan hermosäikeitä. Tyksissä on tällä tutkimusaikavälillä 2002– 2017 TN:n kirurgiseen hoitoon pääasiallisesti käytetty glyserolipuudutusta sekä mikrovaskulaaridekompressiota (MVD).
Klassisessa TN:ssa anatomisen hermokompression löytyessä voidaan tehdä MVD, jossa vapautetaan kirurgisesti hermo valtimon puristuksesta ja asetetaan pehmeä huopamainen materiaali eristämään nämä toisistaan. Leikkaus on suhteellisen turvallinen ja se onnistuu usein, mutta mahdolliset komplikaatiot voivat olla vakavia. MVD:sta on kuitenkin vain hyötyä tarkoin valikoiduille potilaille, eikä idiopaattista tai sekundääristä TN:a sairastava potilas juuri siitä hyödy.
Tässä tutkielmassa kerättiin kaikkien TN:a vuosina 2002–2017 sairastaneidenTyksissä hoidettujen potilaiden tiedot sairaudenkulusta ja heille tehdyistä kirurgisista hoidoista. Näistä analysoitiin mahdollisia kliinisiä piirteitä, joilla voisi ennustaa leikkauksen lopputulosta ja kirurgisen hoidon tarpeen uusiutumista. Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan 21 MVD-hoitoa. Havaittiin, että tutkituilla kliinisillä muuttujilla ei voinut ennustaa riskiä uusintatoimenpiteelle.
TN:an oireita lieventämään käytetään erilaisia lääkehoitoja, joista on useimmille hyvin apua. Joskus kuitenkin joudutaan kirurgisiin toimenpiteisiin. Näitä ovat erilaiset toimenpiteet, joissa pyritään paineella, lämmöllä tai kemiallisesti vaurioittamaan hermon toimintaa vähentäen kipuaistimusta. Kohdennettua sädehoitoa hyödynnetään myös ja sillä pyritään myös vaurioittamaan hermosäikeitä. Tyksissä on tällä tutkimusaikavälillä 2002– 2017 TN:n kirurgiseen hoitoon pääasiallisesti käytetty glyserolipuudutusta sekä mikrovaskulaaridekompressiota (MVD).
Klassisessa TN:ssa anatomisen hermokompression löytyessä voidaan tehdä MVD, jossa vapautetaan kirurgisesti hermo valtimon puristuksesta ja asetetaan pehmeä huopamainen materiaali eristämään nämä toisistaan. Leikkaus on suhteellisen turvallinen ja se onnistuu usein, mutta mahdolliset komplikaatiot voivat olla vakavia. MVD:sta on kuitenkin vain hyötyä tarkoin valikoiduille potilaille, eikä idiopaattista tai sekundääristä TN:a sairastava potilas juuri siitä hyödy.
Tässä tutkielmassa kerättiin kaikkien TN:a vuosina 2002–2017 sairastaneidenTyksissä hoidettujen potilaiden tiedot sairaudenkulusta ja heille tehdyistä kirurgisista hoidoista. Näistä analysoitiin mahdollisia kliinisiä piirteitä, joilla voisi ennustaa leikkauksen lopputulosta ja kirurgisen hoidon tarpeen uusiutumista. Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan 21 MVD-hoitoa. Havaittiin, että tutkituilla kliinisillä muuttujilla ei voinut ennustaa riskiä uusintatoimenpiteelle.