ROBOBOOST-hanke toi robotiikan sosiaali- ja terveydenhuollon koulutukseen Laureassa

Teksti | Reija Korhonen , Kirsi Leinonen

Mikä on robotiikan hyödyntämisen nykytila hoitotyön opetuksessa ja tulevaisuus käytännön työssä hoitoalalla? Voivatko robotit tehdä osan hoitajien rutiininomaisista töistä, lisätä potilaan omatoimisuutta tai kohentaa potilaan mielialaa? Muun muassa näihin kysymyksiin pyritään vastaamaan valtakunnallisessa ROBOBOOST-hankkeessa, joka käynnistyi Laureassa vuonna 2020. Tässä artikkelissa kerrotaan hankkeen puitteissa aloitetuista ketteristä robotiikkakokeiluista, robotiikan integroimisesta opintojaksoille, opinnäytetöistä ja tulevista MOOC-opintokokonaisuuksista.

Robotiikasta ja roboteista on tullut osa terveydenhuoltoa. Tämä näkyy muun muassa leikkaussaleissa lisääntyneenä automaationa ja välinehuollon kuljetustehtävinä. Robotiikalla onkin mahdollisuus helpottaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työtä ja lisätä samalla potilasturvallisuutta. Kuitenkin robottien käyttöönotto on tuonut mukanaan tarpeen eettiselle keskustelulle. Esimerkiksi robottien ohjelmointiin liittyvistä vastuukysymyksistä on keskusteltava ennen laajempaa käyttöönottoa sosiaali- ja terveysalalla. (Sillanpää, 2016.) Robotteihin liittyy myös pelkoa siitä, että ne tulisivat nykyisten hoitajien tilalle. Robotit tulevat täydentämään koulutetun hoitohenkilöstön antamaa hoitoa ja hoitotyötä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työaikaa voitaisiin edelleen säästää käyttämällä robotteja potilaan siirtämisessä, tukena potilaan omassa liikkumisessa tai hoitotyön välineistön kuljetuksessa. Robotti voisi myös kuljettaa ruokaa tai se voisi lievittää eristyspotilaan yksinäisyyttä rohkaisten kontaktiin. Väestön ikärakenteen vanheneminen kasvattaa hoitotyöntekijöiden tarvetta, joten robotteja voitaisiin pitää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten rinnalla täydentäen ihmisten antamaa hoitoa. (Andersson 2019, Hamstra 2018.) Meidän tulee sosiaali- ja terveydenhuollon kouluttajana huomioida riittävästä robotiikan ja terveysteknologian koulutuksesta Laureassa nyt ja tulevaisuudessa.

6Aika – ROBOBOOST-hanke jalkautui hoitotyön opintoihin Laureassa

Valtakunnallinen 6Aika – ROBOBOOST-hanke käynnistyi vuonna 2020 ja Laurea on siinä vahvasti mukana. Hankkeen tavoite on vastata työelämän ja oppilaitosten koulutustarpeisiin robotiikan ja sen oheisteknologioiden alalla sekä tuoda yhteen hajallaan olevat robotiikan ja sen oheisteknologioiden osaajat, toimijat ja tarvitsijat. Hanke saa rahoituksen Euroopan Sosiaali- Rahastosta (ESR), hallinnoiva taho on Hämeen-ELY ja koordinaattori on Metropolia-ammattikorkeakoulu. Laureasta mukana ovat projektipäällikkö Riikka Siuruainen, robotiikan asiantuntija Tero Nurminen, palvelumuotoilun asiantuntija Mikael Seppänen sekä hoitotyön asiantuntijat Reija Korhonen ja Kirsi Leinonen.

Robotiikan ketteriä kokeiluja monialaisesti

ROBOBOOST-hanke mahdollistaa opiskelijoiden, yritysten, julkisorganisaatioiden ja oppilaitosten henkilökunnan robotiikan osaamisen vahvistamista kehittämispohjaisen oppimisen menetelmällä (kuva 1). Learning by Developing (LbD) eli kehittämispohjainen oppiminen menetelmänä tarkoittaa “kumppanuuteen, kokemuksellisuuteen ja tutkimuksellisuuteen perustuvaa, uutta luovaa toimintamallia” (Laurea 2021). Kehittämispohjaisen oppimisen lähtökohtana on aidosti työelämään kuuluva, käytäntöä uudistava kehittämishanke, jolloin mallin eteenpäin vieminen edellyttää opettajien, opiskelijoiden ja työelämäosaajien yhteistyötä. Parhaimmillaan kehittämispohjaisen oppimisen avulla tuotetaan uutta osaamistietoa. (Laurea 2021). Hoitotyön lehtorit Reija Korhonen ja Kirsi Leinonen ryhtyivät pian hankkeessa aloittamisensa jälkeen integroimaan robotiikan tuomia mahdollisuuksia opinnäytetöihin ja opintojaksolle Yhteiskehittäminen sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Lisäksi käynnistettiin uusien monialaisten opintojaksojen sisältöjen tuottaminen MOOC (Massive Open Online Course) ideaa hyödyntäen.

Learning by Developing toimintatapana voidaan kuvata prosessina, jossa jaetun asiantuntijuuden osallistujat työelämästä ja koulutuksen kentältä yhdessä havaitsevat kehittämisen tarpeen ja luovat asiasisällön raamit. Uusien työskentelyteorioiden luomiseksi teoriaa arvioidaan kriittisesti tietoa syventäen ja ongelman asettelua tarkentaen.
Kuva 1: LbD (Learning by Developing) toimintatapana (Laurea 2020).

Robotiikan mahdollisuudet opintojaksolla Yhteiskehittäminen sosiaali- ja terveysalan palveluissa

Syksyllä 2020 päästiin opinnolla Yhteiskehittäminen sosiaali- ja terveysalan palveluissa kokeilemaan ketterästi Pepper -robotin käyttöä asiakastilaisuudessa. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Leppävaaran Lähetysapu, joka järjesti tilaisuuden ulkoiset puitteet.  Lähetysavun kahvilavierailun yhteydessä asiakkaat pääsivät tutustumaan sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaamina Pepper -robottiin ja mittauttamaan verenpaineitaan.

Sairaanhoitajaopiskelijat olivat suunnitelleet Pepperin ohjeistamaan asiakkaita, kuinka koronavirukselta suojaudutaan. Opiskelijat esittelivät asiakkaille teemat, joista Pepper antoi ohjeita. Esimerkiksi kun Pepperille sanottiin ”kädet”, Pepperin vastaus oli: ”Pese tai desinfioi kätesi huolellisesti kahdenkymmenen sekunnin ajan erityisesti, kun saavut ulkoa sisään tai kun olet aivastanut tai yskinyt.” Opiskelijat olivat laatineet kymmenen koronavirukselta suojautumiseen liittyvää lausetta, mutta Pepper osasi myös vastailla tavallisiin tervehdyksiin, toivottaa hyvää jatkoa ja kiittää mielenkiinnosta.

Asiakkaiden suhtautuminen Pepperiin oli uteliasta, ystävällistä ja vuorovaikutteista. Vaikka Pepper oli selkeästi robotti, totesivat muutamat asiakkaat sen olevan herttainen ja helposti lähestyttävä. Pepperin antamia koronaohjeita kuunneltiin. Voidaankin todeta, että robotti ohjeiden antajana tarjosi neutraalin lähtökohdan informaatiolle, jolloin mahdolliset kielteiset tunteet aiheesta jäivät taka-alalle. Tilaisuudessa oli mukana myös sosionomi- ja fysioterapeuttiopiskelijoita omilla toimintapisteillään ja oman toimintansa ohella hekin pääsivät osalliseksi Pepperin läsnäolon synnyttämästä innostuksesta.

Robotiikka näkyy Laureassa myös opinnäytetöissä

Hankkeen puitteissa tehtiin syksyllä 2020 mainos, jonka avulla rekrytoitiin robotiikasta kiinnostuneita opinnäytetyön tekijöitä (kuva 2).  Tämän myötä käynnistettiin kaksi työelämää hyödyntävää opinnäytetyötä.  Yhdessä työssä kokeillaan uusia teknologisia ratkaisuja dronea käyttäen ikääntyneiden muistisairaiden voimaannuttavassa hoitotyössä. Toisessa opinnäytetyössä tuotetaan opetusvideo sairaanhoitajaopiskelijoille robotiikan hyödyistä sairaanhoitajan työssä.

Kuvassa on sosiaalinen robotti Pepper ja seuraava mainosteksti sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoille: “Oletko kiinnostunut tulevaisuuden robotiikan mahdollisuuksista hoitotyössä? Tule tekemään opinnäytetyösi ROBOBOOST- hankkeeseen Pepperin, logistiikkarobotin tai dronejen kanssa. Lisätietoja saat ohjaavilta opettajilta Reija Korhonen ja Kirsi Leinonen.”
Kuva 2: Opinnäytetyön mainos ROBOBOOST –hankkeessa (Helislahti, Korhonen & Leinonen 2020).

MOOC ja erilaiset opintokokonaisuudet robotiikasta

Hankkeessa työskentelyn yhtenä tuloksena syntyi idea verkossa toteuttavista MOOCeista (Massive Open Online Course) eli kaikille avoimista verkkokursseista, jotka ovat nimensä mukaisesti avoimia, ilmaisia ja verkkopohjaisia kursseja. Tällaisen opintokokonaisuuden toteuttaminen monialaisten opiskelijoiden tarpeita vastaavaksi herätti pohtimaan uudelleen tuttuja pedagogisia ratkaisuja ja miettimään oppimisen ja yhteistyön mahdollisuuksia uusista näkökulmista. Hankkeessa on suunnitteilla tuottaa MOOCit seuraavista teemoista: Suomalainen terveydenhuolto ja robotiikan rajattomat mahdollisuudet (1op), Etiikka ja turvallisuus robotiikassa (1 op), EU drone-asetus siirtymäaikana 2021–2023 (1 op) ja Logistiikka robotti sosiaali- ja terveydenhuollossa (1 op).

Lopuksi

ROBOOST –hanke on tarjonnut artikkelin kirjoittaneille lehtoreille hienon ponnahduslaudan ja tulevaisuuden ikkunan tärkeään sosiaali- ja terveysalan yhteistyöhön, kehittämiseen ja tulevaisuusorientaatioon robotiikasta (Hautaviita, Holmikari, Korhonen, & Kultavirta, 2020). Hankkeen tavoitteena on tuoda yhteen työelämä, oppilaitokset, teknologioiden osaajat, toimijat ja tarvitsijat. Tässä vaiheessa ROBOBOOST-hanketta voidaan todeta, että hoitotyön näkökulmasta tarkasteltuna on jo päästy toteuttamaan ketteriä robotiikan kokeiluja opiskelijoiden kanssa eri opintojaksoilla monialaisissa sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä. Hanke on antanut myös mahdollisuuden rakentaa yhteistä ymmärrystä ja koulutusalat ylittävää osaamista kaikille hankkeessa toimiville.

Lähteet:

Kuvat:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102114570

Jaa sivu