”Yhteiskunta, jota määrittelee vapaus ja kannattelee rakkaus” : Muutoksen diskurssit ja retoriset keinot Feministisen puolueen poliittisissa ohjelmissa
Vähäsarja, Tia (2020)
Vähäsarja, Tia
2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020110188917
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020110188917
Tiivistelmä
Viime aikoina feminismi ja jopa intersektionaalinen feminismi ovat nousseet suomalaisessa politiikassa valtavirtaan. Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisin keinoin Feministinen puolue pyrkii vakuuttamaan yleisönsä siitä, että Suomessa tarvitaan feminististä puoluetta ja politiikkaa. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia diskursseja Feministisen puolueen poliittisissa ohjelmissa on, ja millaisia retorisia keinoja ohjelmissa käytetään. Tutkimuksen aineisto koostuu Feministisen puolueen neljästä poliittisesta ohjelmasta vuosilta 2016–2019. Mukana on yleisohjelma, kuntavaaliohjelma, eduskuntavaaliohjelma sekä eurovaaliohjelma. Tutkimusmenetelmä on retorinen diskurssianalyysi. Teoreettinen viitekehys on suomalaiseen yhteiskuntatieteeseen omaksuttu diskurssianalyysin suuntaus, joka on muotoutunut vuorovaikutuksessa iso-britannialaisen tradition kanssa.
Tulokset osoittavat, että selkeimmät diskurssit aineistossa ovat muutokseen liittyviä diskursseja. Aineistossa kritisoidaan nykytilaa ja sitä, millaista politiikkaa tällä hetkellä tehdään. Uusi puolue esitetään vaihtoehtona ja vastauksena niihin ongelmiin, joita aiemmin ei ole osattu ratkaista, kuten syrjintä ja epätasa-arvo. Feministinen puolue on siis muutoksen mahdollistaja. Muutos saadaan aikaan purkamalla normeja sekä syrjiviä rakenteita. Muutoksen mahdollistama tulevaisuus esitetään yhdenvertaisena. Uhkiin, kuten ilmastonmuutokseen sekä äärioikeistolaisen ajattelun nousuun, on vastattava.
Aineistosta löytyi monenlaisia retorisia keinoja, joista merkittävin oli kategorisointi. Pääasiassa kategoriat jakautuvat kahteen osaan: syrjittyihin tai marginaalissa oleviin ihmisryhmiin sekä normien mukaisiin ryhmiin. Lähes kaikkia retorisia keinoja käytettiin jollain tavalla korostamaan intersektionaalista lähestymistapaa eli marginalisoitujen ryhmien tuomista keskiöön.
Merkittävää oli myös se, että talouteen perustuva tosiasia- tai välttämättömyyspuhe puuttui aineistosta kokonaan, vaikka se on erittäin tavanomaista poliittiselle retoriikalle. Sen sijaan aineistossa ilmeni retorinen keino, jonka voisi nimetä mahdollisuuspuheeksi. Talous ei ole keskeinen tavoite, vaan se on vain työkalu, jolla mahdollistetaan hyvinvointi. Toinen tyypillinen vaikuttamisen keino, joka puuttui aineistosta, oli oletettuun vasta-argumenttiin vastaaminen. Oletettu vasta-argumentti olisi todennäköisesti nimenomaan talouteen perustuva tosiasiapuhetta, sillä aineistossa moneen asiaan luvataan lisää rahaa, mutta kovin selkeästi ei kerrota, miten nämä asiat rahoitettaisiin. Puolue ottaakin siis riskin tulla sivuutetuksi talouteen vetoavan tosiasiapuheen varjolla.
Ohjelmissa esiintyviä argumentteja ja retorisia keinoja näkyy nykyisin myös muiden puolueiden viestinnässä. Voidaan siis ajatella, että Feministisen puolueen perustaminen ja olemassaolo on edesauttanut feminismin yleistymistä muutenkin suomalaisessa poliittisessa kentässä.
Tulokset osoittavat, että selkeimmät diskurssit aineistossa ovat muutokseen liittyviä diskursseja. Aineistossa kritisoidaan nykytilaa ja sitä, millaista politiikkaa tällä hetkellä tehdään. Uusi puolue esitetään vaihtoehtona ja vastauksena niihin ongelmiin, joita aiemmin ei ole osattu ratkaista, kuten syrjintä ja epätasa-arvo. Feministinen puolue on siis muutoksen mahdollistaja. Muutos saadaan aikaan purkamalla normeja sekä syrjiviä rakenteita. Muutoksen mahdollistama tulevaisuus esitetään yhdenvertaisena. Uhkiin, kuten ilmastonmuutokseen sekä äärioikeistolaisen ajattelun nousuun, on vastattava.
Aineistosta löytyi monenlaisia retorisia keinoja, joista merkittävin oli kategorisointi. Pääasiassa kategoriat jakautuvat kahteen osaan: syrjittyihin tai marginaalissa oleviin ihmisryhmiin sekä normien mukaisiin ryhmiin. Lähes kaikkia retorisia keinoja käytettiin jollain tavalla korostamaan intersektionaalista lähestymistapaa eli marginalisoitujen ryhmien tuomista keskiöön.
Merkittävää oli myös se, että talouteen perustuva tosiasia- tai välttämättömyyspuhe puuttui aineistosta kokonaan, vaikka se on erittäin tavanomaista poliittiselle retoriikalle. Sen sijaan aineistossa ilmeni retorinen keino, jonka voisi nimetä mahdollisuuspuheeksi. Talous ei ole keskeinen tavoite, vaan se on vain työkalu, jolla mahdollistetaan hyvinvointi. Toinen tyypillinen vaikuttamisen keino, joka puuttui aineistosta, oli oletettuun vasta-argumenttiin vastaaminen. Oletettu vasta-argumentti olisi todennäköisesti nimenomaan talouteen perustuva tosiasiapuhetta, sillä aineistossa moneen asiaan luvataan lisää rahaa, mutta kovin selkeästi ei kerrota, miten nämä asiat rahoitettaisiin. Puolue ottaakin siis riskin tulla sivuutetuksi talouteen vetoavan tosiasiapuheen varjolla.
Ohjelmissa esiintyviä argumentteja ja retorisia keinoja näkyy nykyisin myös muiden puolueiden viestinnässä. Voidaan siis ajatella, että Feministisen puolueen perustaminen ja olemassaolo on edesauttanut feminismin yleistymistä muutenkin suomalaisessa poliittisessa kentässä.