Avioliittoon pakottamisen kriminalisointi Suomessa
Mäkelä, Petra Ilona (2020)
Mäkelä, Petra Ilona
2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102788610
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102788610
Tiivistelmä
Pakkoavioliitot ovat olleet enenevässä määrin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Muissa Pohjoismaissa avioliittoon pakottaminen on kriminalisoitu rikoslaissa omana rikosnimikkeenään. Suomen rikoslaista ei löydy rikosnimikettä avioliittoon pakottaminen, mutta teko voisi tulla rangaistavaksi ihmiskauppana (RL 25:3), törkeänä ihmiskauppana (RL 25:3a) tai pakottamisena (RL 25:8).
Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää tulisiko avioliittoon pakottaminen kriminalisoida
rikoslaissa omana rikosnimikkeenään. Tutkielma syventyy myös siihen, millainen rikos avioliittoon pakottaminen on, miksi se on ihmisoikeusrikkomus ja miten rikoksesta on säädetty Suomen rikoslaissa tällä hetkellä.
Tutkielman keskeinen käsite on pakkoavioliitto, jolle ei ole täysin yhdenmukaista kansainvälistä
määritelmää. Yksinkertaisimmin sen määritellään olevan avioliitto, joka on solmittu ilman vähintään toisen osapuolen täyttä ja vapaata suostumusta. Itsemääräämisoikeus on oleellinen perusoikeus tutkittaessa avioliittoon pakottamista rikoksena ja ihmisoikeusloukkauksena.
Tutkielman pääasiallinen metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Voimassa olevan oikeuden tutkimuksen lisäksi tutkielmassa on viitteitä oikeussosiologisesta tutkimuksesta. Kriminalisointiperiaatteiden kautta pyrittiin arvioimaan perusteita pakkoavioliiton erilliskriminalisoinnille. Tutkielmassa vertailtiin myös Suomen ja Ruotsin lainsäädäntöä ja niissä esiintyviä eroja avioliittoon pakottamisen kriminalisoinnin suhteen.
Suomen rikoslaissa pakkoavioliitto on kriminalisoitu, vaikkakaan ei omana rikosnimikkeenään,
mutta asiasta ei ole lainkaan oikeustapauksia. Asiantuntijat ovatkin kritisoineet nykyistä lakia sillä, ettei se anna tarpeeksi toimivia keinoja ongelmaan puuttumiseen.
Avioliittoon pakottamista ilmenee myös Suomessa. Suomen ratifioimassa Istanbulin sopimuksessa pakkoavioliiton kriminalisointi on erikseen mainittu, mutta poliittinen mielipide ei ole yhteneväinen siitä, täyttääkö nykyinen lainsäädäntö jo tämän vaatimuksen.
Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää tulisiko avioliittoon pakottaminen kriminalisoida
rikoslaissa omana rikosnimikkeenään. Tutkielma syventyy myös siihen, millainen rikos avioliittoon pakottaminen on, miksi se on ihmisoikeusrikkomus ja miten rikoksesta on säädetty Suomen rikoslaissa tällä hetkellä.
Tutkielman keskeinen käsite on pakkoavioliitto, jolle ei ole täysin yhdenmukaista kansainvälistä
määritelmää. Yksinkertaisimmin sen määritellään olevan avioliitto, joka on solmittu ilman vähintään toisen osapuolen täyttä ja vapaata suostumusta. Itsemääräämisoikeus on oleellinen perusoikeus tutkittaessa avioliittoon pakottamista rikoksena ja ihmisoikeusloukkauksena.
Tutkielman pääasiallinen metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Voimassa olevan oikeuden tutkimuksen lisäksi tutkielmassa on viitteitä oikeussosiologisesta tutkimuksesta. Kriminalisointiperiaatteiden kautta pyrittiin arvioimaan perusteita pakkoavioliiton erilliskriminalisoinnille. Tutkielmassa vertailtiin myös Suomen ja Ruotsin lainsäädäntöä ja niissä esiintyviä eroja avioliittoon pakottamisen kriminalisoinnin suhteen.
Suomen rikoslaissa pakkoavioliitto on kriminalisoitu, vaikkakaan ei omana rikosnimikkeenään,
mutta asiasta ei ole lainkaan oikeustapauksia. Asiantuntijat ovatkin kritisoineet nykyistä lakia sillä, ettei se anna tarpeeksi toimivia keinoja ongelmaan puuttumiseen.
Avioliittoon pakottamista ilmenee myös Suomessa. Suomen ratifioimassa Istanbulin sopimuksessa pakkoavioliiton kriminalisointi on erikseen mainittu, mutta poliittinen mielipide ei ole yhteneväinen siitä, täyttääkö nykyinen lainsäädäntö jo tämän vaatimuksen.