Entistä vahvempaa ja monipuolisempaa yhteistyötä Hyvinkäällä

Teksti | Paula Väliaho

Laurea on ja haluaa olla Uudenmaan aluetta kehittävä korkeakoulu. Hyvinkäällä tämä on näyttäytynyt etenkin vuodesta 2019 alkaen vahvistetulla yhteistyöllä, josta ovat sopineet erityisesti Hyvinkään kaupunki ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Yhteistyölle on myös strategisia perusteita.

Hyvinkään kaupunkistrategia eli Pelikirja käsittelee monipuolisesti niin asukkaiden osallisuutta, hyvinvointia kuin niiden tukemistakin, kaupungin yrityskenttää sekä kaupungin kehittämistä eri näkökulmista. Hyvinkäällä luotetaan yhteistyön voimaan, se nähdään merkittävänä tekijänä strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. (Hyvinkään Pelikirja.) Laurean eräänä strategisena teemana on olla aluetta kehittävä kansainvälinen korkeakoulu. Alueen kehittäminen toteutetaan yhdessä aluetoimijoiden kanssa, näiden tarpeista lähtien. (Laurea-ammattikorkeakoulu 2019, 14-15, 24-25.) Hyvinkään kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyö tukee kummankin toimijan strategisten tavoitteiden ja teemojen saavuttamista. Tässä hengessä yhteistyötä on vahvistettu vuodesta 2019 alkaen niin, että se näyttäytyy muun muassa vuosittain järjestettävänä yhteistyötapahtumana. Tapahtuman teema nousee alueen asukkaiden ja Hyvinkään kaupungin ajankohtaisista tarpeista. Yhteistyöhön pyydetään teemasta riippuen mukaan myös muita toimijoita.

Hyvinkään Pelikirjan yhtenä kärkihankkeena on kuntalaisten osallisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi, sen puitteissa nostetaan esiin erityisesti lapsiin ja nuoriin liittyviä kysymyksiä (Hyvinkään Pelikirja, 10). Tämä kärkihanke yhdistyi erinomaisesti niin lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuoteen kuin vahvistettavaan yhteistyöhönkin. Yhteistyöhön pyydettiin mukaan myös Hyria säätiö, Hyvinkäällä ja Riihimäellä vaikuttava ammatillisen koulutuksen edistäjä ja kehittäjä (Hyria säätiö).

Lapsen oikeuksien päivänä, 20.11.2019, lapsen oikeuksien sopimuksen täyttäessä 30 vuotta, järjestettiin Hyvinkäällä lapsen oikeuksien päivän tapahtuma, koostuen messuista ja seminaarista. Tila järjestyi Hyvinkään kaupungin kautta, Hyria säätiö vastasi erityisesti messujen järjestämisestä ja Laurea seminaarista. Messuilla oli mukana useita alueen lapsi- ja perhetoimijoita niin julkiselta kuin kolmanneltakin sektorilta esittelemässä omaa toimintaansa. Seminaarissa kuultiin monipuolisia esityksiä ja puheenvuoroja lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Seminaari rakennettiin osana useita Laurean Hyvinkään syksyn opintototeutuksia sosionomi- ja tradenomikoulutuksista. Tapahtumaan osallistui yli 100 henkilöä, niin ammattilaisia, opiskelijoita kuin yksityishenkilöitäkin. Saatujen palautteiden perusteella tapahtuman anti koettiin hyvänä ja esimerkiksi seminaarissa nähdyt esitykset myös koskettavina.

Järjestäjien kokemus tapahtumasta toi selkeästi esiin yhteistyön edut ja yhteistyön jatkosta keskusteltiin jo lapsien oikeuksien tapahtumassa. Vuosi 2020 on kuitenkin tuonut mukanaan huomattavia haasteita ja muutoksia eikä kukaan tiedä, kauanko esimerkiksi fyysistä etäisyyttä on pidettävä. Tilanne kuormittaa sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Yhteistyötapahtumasta ei ole silti haluttu luopua, vaan haasteet ovat ennemminkin vahvistaneet yhteistyötä. Poikkeustilanteen yksilöille aiheuttamista haasteista on tunnistettu myös tarve, johon halutaan yhteistyötapahtuman teemalla vastata.  Vuoden 2020 teema on mielenterveys.

Yhteistyötapahtuman suunnittelu on saatu jo hyvään vauhtiin. Tässä tilanteessa esimerkiksi messuja ei voi järjestää, laadukkaan verkkotapahtuman kyllä. Yhteisissä keskusteluissa on todettu, että tällainen tai hybriditoteutus tarjoaa ehkä jopa lisää mahdollisuuksia tapahtumalle. Myös yhteistyön kokoonpano on vahvistunut. Tänä vuonna mukana ovat viime vuoden kumppanien lisäksi ainakin Hyria koulutus ja Keski-Uudenmaan Sote, Keusote. Tapahtuman puitteita ovat luomassa Hyria säätiö, Hyvinkään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut sekä laurealainen opinnäytetyötään tekevä restonomiopiskelija. Sisältöä suunnitellaan Hyria koulutuksen ja Laurean yhteistyönä, siihen saataneen vahvistusta myös Keusotesta. Kolmas sektori on mukana yhteistyössä ja tuo esiin muun muassa kokemusasiantuntijoiden äänen.

Eteneminen kohti yhteistä tapahtumaa on vankkaa ja vakaata. Se, millainen se lopulta onkaan, käy ilmi marraskuussa vietettävällä mielenterveysviikolla. Ole kuulolla!

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020061543216

Jaa sivu