Jotain vanhaa, paljon uutta - näin syntyi LAB Open

25.05.2020

Kuva: Johanna Kiviluoto

Kun kaksi ammattikorkeakoulua fuusioituvat, menee paljon asioita uusiksi. Yksi näistä on julkaisutoiminta.

Uutta kohti

Lahden ammattikorkeakoulu LAMK ja Saimaan amk fuusioituivat 1.1.2020 uudeksi LAB-ammattikorkeakouluksi. Uuden amkin myötä oli selvää, että myös julkaisutoiminta piti päivittää LAB-aikaan. LAMKissa julkaisutoiminnan koordinointi oli korkeakoulukirjaston vastuulla, ja niinpä oli vain luontevaa, että kirjastolla oli iso rooli myös LABin julkaisutoimintaa mietittäessä. Suunnittelu alkoi jo keväällä 2019 osana kirjaston Tutkimus- ja julkaisupalvelujen fuusioalatyöryhmän työskentelyä.

Kun olemassa olevat LAMKin ja Saimaan amkin julkaisukanavat ja -käytänteet oli kartoitettu, päätettiin suunnittelua jatkaa pitkälti LAMKissa hyväksi havaituilla konsepteilla. Verkkolehtien osalta työryhmä esitti, että silloisen LAMKpubin pohjalta perustetaan LABille uusi verkkojulkaisualusta kahdelle lehdelle: sen enempiä kursailematta lehtien nimiksi ehdotettiin jo alkuvaiheessa LAB Pro ja LAB RDI Journal. Mitäpä sitä kaikkia pyöriä suotta uusiksi keksimään. Samalla periaatteella päätimme soveltuvin osin hyödyntää muitakin LAMKpubin sisältöjä, kuten kirjoittajanohjeita.

Julkaisutoiminnan kokonaisuus oli valmiiksi mietitty jo kesän korvilla, ja toiveena oli päästä mahdollisimman pian sitä toteuttamaan: olisihan se hienoa, jos uusi julkaisualusta olisi lanseerattu samalla kuin uusi ammattikorkeakoulukin. Vaan kuten arvata saattaa, uuden amkin muodostamisessa on aika paljon muitakin liikkuvia osia kuin julkaisutoiminta, ja venähti marraskuulle, ennen kuin LABin johtoryhmä näytti esitykselle vihreää valoa.

Toiveiden tynnyri

Onneksi olimme jo miettineet, mitä uudelta julkaisualustalta haluamme, joten saimme minikilpailutuksen nopeasti pystyyn heti kun budjetti oli tiedossa. Voittajaksi valikoitui vaasalainen Morgan Digital, jolla oli vahvaa näyttöä verkkolehtien toteuttamisesta Wordpress-alustalle. Aikataulullisesti meidän tosin oli varauduttava siihen, että uudet verkkolehdet olisivat käytössä vasta helmi-maaliskuussa 2020.

Mitä sitten halusimme? Ainakin eroon LAMKpubin kotikutoisuudesta, mikä oli häirinnyt meitä kaikki nämä vuodet! LAMKpub tehtiin aikoinaan pienellä budjetilla ja omin käsin, mikä toki vaikutti paljon sen ulkoasuun ja toiminnallisuuksiin – tai oikeammin niiden puuttumiseen. Nyt meillä oli pelipaikka tehdä vihdoin sellainen julkaisualusta, millaiseksi olisimme LAMKpubinkin halunneet – sillä erotuksella, että käytössämme oli jo muutaman vuoden kokemus yhden julkaisualustan pyörittämisestä, mikä sekin auttoi uuden suunnittelussa.

Lyhyesti: halusimme julkaisualustan, joka olisi ulkoalustaan ja toiminnoiltaan moderni, raikas ja verkkolehtimäinen. Lisäksi sen tulisi olla itsenäisesti ylläpidettävä ja päivitettävä ja saavutettavuusdirektiivin mukainen. Kansainvälisyyttä ajatellen alustasta haluttiin myös aidosti kaksikielinen.

Suunnittelusta toteutukseen

Julkaisualustan suunnittelu ja työstäminen yhdessä alan ammattilaisten kanssa oli opettavainen kokemus. Saimme heiltä ennakkotehtävän, johon kirjasimme toiveemme, tavoitteemme ja vaatimuksemme. Benchmarkkasimme olemassa olevia verkkolehtiä ja poimimme niistä esimerkkejä ominaisuuksista, joita haluaisimme ja toisaalta myös sellaisista, joista ei olisi niin väliksi. Ulkoasun osalta oli alusta saakka selvää, että julkaisualusta noudattelisi LABin graafista ilmettä eikä sille tehtäisi varsinaista omaa logoa. Tämä olikin ehkä koko suunnittelun helpoin osuus ainakin meidän osaltamme: riitti kun toimitimme suunnittelijalle LABin graafisen ohjeiston ja kommentoimme ja hyväksyimme sen pohjalta tehdyn ehdotuksen.

Ajatusten ja ideoiden pallottelun myötä jokunen alkuperäinen ajatus jäi pois ja useampi jatkojalostui ja päätyi toteutukseen asti. Paljon tuli myös sellaista, mitä emme olisi itse osanneet edes ehdottaa – tämä oli yksi niistä eduista verrattuna siihen, että alustaa olisi tehty omin voimin. Ihan avaimet käteen -palvelua emme kuitenkaan halunneet: niinpä saimme itsekin työntää kätemme saveen sen jälkeen, kun alusta rakenteineen ja ulkoasuineen oli siinä vaiheessa, että meidät päästettiin syöttämään sinne sisältöjä. Vaikka Wordpress oli meille ennestään tuttu, saimme prosessin kuluessa opetella myös paljon uusia kommervenkkejä – olihan uusi sivusto kuitenkin rakenteeltaan aika paljon moninaisempi kuin mihin olimme tottuneet. Saimme kuitenkin apua aina kun sitä kaipasimme, ja lopulta maaliskuun alussa pääsimme vihdoin lanseeraamaan uuden ja uljaan LAB Openin verkkolehtineen.

LAB Pro -lehteen meillä oli jo artikkeleita julkaisujonossa, mutta tätä kirjoittaessa LAB RDI Journal odottelee vielä ensimmäistä julkaisuaan. Ensimmäisten viikkojen perusteella vaikuttaa siltä, että LAB Open on otettu hyvin vastaan. Olemme siihen itsekin varsin tyytyväisiä, mutta laakereille emme silti aio jäädä lepäilemään – suunnitelmissa on kaikenlaista pientä kehitettävää, kuten asiasanojen hyödyntäminen nykyistä monipuolisemmin, luetuimpien artikkelien nostot ja artikkelien pdf-tulostusmahdollisuus. On upeaa että meillä on nyt julkaisualusta, jota voimme edelleen kehittää ja näin osaltamme edistää myös amkien avointa julkaisutoimintaa!

Ja LAB Openin nimi? Se syntyi eräänä myöhäiskevään iltapäivänä bussissa matkalla töistä kotiin.

Kirjoittajat

Johanna Kiviluoto

Tietoasiantuntija

Johanna Kiviluoto toimii tietoasiantuntijana LUT-yliopistoa ja LAB-ammattikorkeakoulua palvelevassa LUT-tiedekirjastossa.

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti