Marin kielten menneen ajan tempusten evidentiaalisuus ja sen alustavaa vertailua tšuvassiin
Spets, Silja-Maija (2020-03-31)
Marin kielten menneen ajan tempusten evidentiaalisuus ja sen alustavaa vertailua tšuvassiin
Spets, Silja-Maija
(31.03.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020041719081
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020041719081
Tiivistelmä
Erittelen tutkielmassani marin kielten menneen ajan tempusjärjestelmää evidentiaalisuuden näkökulmasta. Työ vastaa tähänastisessa tutkimuskirjallisuudessa havaittuihin puutteellisuuksiin eri menneen ajan muotojen kuvaamisessa ja painottaa analyysissään erityisesti kontekstin tärkeyttä ja evidentiaalisuuden suhdetta muihin ei-spatiaalisiin ilmiöihin. Lisäksi se hahmottelee meta-analyysin avulla tulevia tutkimuksia varten marin tempusten tärkeimpiä eroja ja yhtäläisyyksiä naapurikieli tšuvassiin, jota evidentiaalisuuden näkökulmasta on pidetty tärkeänä kontaktikielenä.
Tärkeimpiä evidentiaalisuuden typologian lähteitäni ovat Aikhenvaldin (2004), Johansonin (2000a; 2000b; 2018), Mushinin (2001) sekä Plungianin (2011) esitykset, joissa tarkastellaan evidentiaalisuutta formaaleilta, semanttisilta ja pragmaattisilta kannoilta sekä hahmotellaan informaatiolähteen merkitsemisen suhdetta muihin kieliopillisiin kategorioihin. Marin ja tšuvassin kohdalla esitellen tärkeimmät tähänastiset kieliopin kuvaukset ja pohdin kriittisesti niiden paikkaansapitävyyttä.
Tutkimuskysymykseni ovat, milloin evidentiaalisuus aktivoituu marissa aikamuodon merkitykseksi kaikkien muiden ei-spatiaalisten merkitysten joukosta, mikä on marin I ja II tyypin menneen ajan tempusten evidentiaalinen työnjako, ja missä määrin marin tulokset ovat yhteneväisiä tšuvassista esitettyjen merkitysten kanssa.
Ensimmäisen kysymyksen vastaus on lausumien jakautumisessa joko narraatioon tai dialogiin, joista vain jälkimmäisessä evidentiaaliset merkitykset ovat relevantteja. Narraatiossa taas aktivoituvat tempusten diskurssia järjestävät kompositionaaliset sekä temporaaliset ja aspektotemporaaliset merkitykset. I ja II tyyppien työnjaossa muodon valintaan taas vaikuttavat useat ei-spatiaaliset ja tekstilingvistiset seikat, joita ovat (1) temporaalinen etäisyys, (2) aspektotemporaalisuus, (3) modaalisuus, (4) evidentiaalisuus, (5) vuorovaikutuspragmatiikka sekä (6) kompositionaalisuus. Mikään seikka yksinään ei riitä selittämään tempusvalintaa, vaan kyseessä on keskinäisriippuvuuksien ja tunnusmerkkisyyksien verkosto, jossa on erilaisia yhdistelymahdollisuuksia. Lisäksi yksinkertaiset tempukset ja liittomuodot käyttäytyvät evidentiaalisuuden suhteen osin eri tavalla. Informaatiolähteellä on siis oma paikkansa marissa, mutta se on yleisesti pienempi kuin aiemmin on esitetty. Viimeisenä totean, että marin ja tšuvassin aikamuotojen evidentiaalisuuden suurin yhtäläisyys liittyy järjestelmien modaalisuuteen ja kognitiivis-pragmaattisiin luonteisiin, kun taas temporaalisuuden ja aspektin suhteet evidentiaalisuuteen vaativat lisäselvityksiä. Tšuvassin kuvausten havaittuja puutteita voi nähdäkseni osin ratkoa marissa toimiviksi osoittautuneilla tutkimuskysymyksillä.
Tärkeimpiä evidentiaalisuuden typologian lähteitäni ovat Aikhenvaldin (2004), Johansonin (2000a; 2000b; 2018), Mushinin (2001) sekä Plungianin (2011) esitykset, joissa tarkastellaan evidentiaalisuutta formaaleilta, semanttisilta ja pragmaattisilta kannoilta sekä hahmotellaan informaatiolähteen merkitsemisen suhdetta muihin kieliopillisiin kategorioihin. Marin ja tšuvassin kohdalla esitellen tärkeimmät tähänastiset kieliopin kuvaukset ja pohdin kriittisesti niiden paikkaansapitävyyttä.
Tutkimuskysymykseni ovat, milloin evidentiaalisuus aktivoituu marissa aikamuodon merkitykseksi kaikkien muiden ei-spatiaalisten merkitysten joukosta, mikä on marin I ja II tyypin menneen ajan tempusten evidentiaalinen työnjako, ja missä määrin marin tulokset ovat yhteneväisiä tšuvassista esitettyjen merkitysten kanssa.
Ensimmäisen kysymyksen vastaus on lausumien jakautumisessa joko narraatioon tai dialogiin, joista vain jälkimmäisessä evidentiaaliset merkitykset ovat relevantteja. Narraatiossa taas aktivoituvat tempusten diskurssia järjestävät kompositionaaliset sekä temporaaliset ja aspektotemporaaliset merkitykset. I ja II tyyppien työnjaossa muodon valintaan taas vaikuttavat useat ei-spatiaaliset ja tekstilingvistiset seikat, joita ovat (1) temporaalinen etäisyys, (2) aspektotemporaalisuus, (3) modaalisuus, (4) evidentiaalisuus, (5) vuorovaikutuspragmatiikka sekä (6) kompositionaalisuus. Mikään seikka yksinään ei riitä selittämään tempusvalintaa, vaan kyseessä on keskinäisriippuvuuksien ja tunnusmerkkisyyksien verkosto, jossa on erilaisia yhdistelymahdollisuuksia. Lisäksi yksinkertaiset tempukset ja liittomuodot käyttäytyvät evidentiaalisuuden suhteen osin eri tavalla. Informaatiolähteellä on siis oma paikkansa marissa, mutta se on yleisesti pienempi kuin aiemmin on esitetty. Viimeisenä totean, että marin ja tšuvassin aikamuotojen evidentiaalisuuden suurin yhtäläisyys liittyy järjestelmien modaalisuuteen ja kognitiivis-pragmaattisiin luonteisiin, kun taas temporaalisuuden ja aspektin suhteet evidentiaalisuuteen vaativat lisäselvityksiä. Tšuvassin kuvausten havaittuja puutteita voi nähdäkseni osin ratkoa marissa toimiviksi osoittautuneilla tutkimuskysymyksillä.