Suomen jälkimodernin ajan patinan sieto : Vertaileva tapaustutkimus rakennusperintöjen kohtelusta
Tuomela, Jaakko (2020-02-28)
Tuomela, Jaakko
28.02.2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001131945
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001131945
Tiivistelmä
Vanhat teolliset rakennusperinnöt ovat olleet etenkin 2010-luvulla kuristusotteessa niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin Suomessa. Kyseisillä rakennuksilla on usein merkittävin määrin taloudellisesti ja aineettomasti latautuneita arvoja. Kun kohde saavuttaa negatiivisen päätepisteensä fyysisen kunnon puolesta, kuntien kaavoitusprosesseissa ratkaistaan usein sen loppuratkaisusta. Asialle pitää tällä tavoin aina jotain tehdä, koska tyhjät kiinteistöt toimivat yhdyskunnallisina rahareikinä kunnille tuhansilla euroilla. Usein kysymyksessä on ollut vanha 1900-luvun puolivälin viljasiilo- tai varasto, mylly tai tehdas, jotka ovat saaneet sekä paikallisesti että kansallisesti medianäkyvyyttä ja arvolatautuneita keskusteluita aikaiseksi. Viljasiilot- ja varastot edustavat ensisijaisesti tutkimuksessani teollisia rakennusperintöjä niiden maamerkkisymbolisuuden vuoksi eri Suomen kaupungeissa.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia kolmea tapausta vertailemalla Suomen kuntien käytäntöjä ja ajatuksia teollisten rakennusperintöjen ratkaisumalleista. Lisäksi tarkastelen onko poikkeuksellisia toimijoita ja ryhmiä, joilla olisi erityistä vaikutusta rakennusperintöjen lopputulemiin. Tarkastelussa on kolme erikokoista kaupunkia asukasluvun näkökulmasta, jotka ovat suurimmasta pienimpään Oulu, Vaasa ja Pieksämäki. Kyseisissä kaupungeissa on käyty vähintään melko intensiivisiä keskusteluja sekä viljasiiloista että muista vanhoista teollisuusperinnöistä eri uutismedioiden mukaan. Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysiä kaupunkien kaavoitustoimialan laadullisista puolistrukturoiduista ja anonyymeista asiantuntijahaastatteluista. Tutkimusstrategiana käytän vertailevaa tapaustutkimusta.
Tutkimukseni keskeisimmät käsitteet muodostuvat tutkimuksen viitekehyksistä, eli restrukturaation ja paikkamuotoilun käsitteistä. Näiden merkityksiä ja asiayhteyksiä tarkastelen teoriaosuuksissa. Mainitsemillani viitekehyksillä tutkin, että miten voitaisiin mahdollisesti luoda uudenlaisia toimintamalleja hallinnoissa, joilla voidaan tukea teollisten rakennusperintöjen uusia mahdollisuuksia. Kuntien hallintorakenteiden ja alun perin vuonna 1999 laaditun maankäyttö- ja rakennuslain joustavuutta sekä sopeutuvuutta on tällä tavoin hyödyllistä tutkia nykypäivänä.
Tutkimus vahvistaa, että postmodernin ajan muuttuvat asenteet, kuntien strategiat ja itse faktat rakennuskohteen fyysisestä kunnosta tuovat omanlaisensa haasteet teollisten ja muiden rakennusperintöjen kohteluun, vaikka osallistavia menetelmiä halutaan tuoda enenevässä määrin kaavoitukseen. Suomen haastava väestömaantiede, verkostojen ja prosessien kompleksisuus kaavoituksessa tuovat myös lisää pohdinnan aiheita. Parhaimmillaan merkittävät rakennusperinnöt voivat tukea kuntaa taloudellisesti ja toimia parempana kulttuurihistoriallisena narratiivina, riippuen alueen rakennuskannan historiasta ja paikallisyhteisöjen asenteista. Lisäksi oikeanlaisella paikkamuotoilulla tilanteeseen nähden ja tiiviimmällä viestinnällä kaavoituksessa sekä kentällä voidaan tuoda vanhempaa patinaa osaksi modernia kaupunkimaisemaa.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia kolmea tapausta vertailemalla Suomen kuntien käytäntöjä ja ajatuksia teollisten rakennusperintöjen ratkaisumalleista. Lisäksi tarkastelen onko poikkeuksellisia toimijoita ja ryhmiä, joilla olisi erityistä vaikutusta rakennusperintöjen lopputulemiin. Tarkastelussa on kolme erikokoista kaupunkia asukasluvun näkökulmasta, jotka ovat suurimmasta pienimpään Oulu, Vaasa ja Pieksämäki. Kyseisissä kaupungeissa on käyty vähintään melko intensiivisiä keskusteluja sekä viljasiiloista että muista vanhoista teollisuusperinnöistä eri uutismedioiden mukaan. Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysiä kaupunkien kaavoitustoimialan laadullisista puolistrukturoiduista ja anonyymeista asiantuntijahaastatteluista. Tutkimusstrategiana käytän vertailevaa tapaustutkimusta.
Tutkimukseni keskeisimmät käsitteet muodostuvat tutkimuksen viitekehyksistä, eli restrukturaation ja paikkamuotoilun käsitteistä. Näiden merkityksiä ja asiayhteyksiä tarkastelen teoriaosuuksissa. Mainitsemillani viitekehyksillä tutkin, että miten voitaisiin mahdollisesti luoda uudenlaisia toimintamalleja hallinnoissa, joilla voidaan tukea teollisten rakennusperintöjen uusia mahdollisuuksia. Kuntien hallintorakenteiden ja alun perin vuonna 1999 laaditun maankäyttö- ja rakennuslain joustavuutta sekä sopeutuvuutta on tällä tavoin hyödyllistä tutkia nykypäivänä.
Tutkimus vahvistaa, että postmodernin ajan muuttuvat asenteet, kuntien strategiat ja itse faktat rakennuskohteen fyysisestä kunnosta tuovat omanlaisensa haasteet teollisten ja muiden rakennusperintöjen kohteluun, vaikka osallistavia menetelmiä halutaan tuoda enenevässä määrin kaavoitukseen. Suomen haastava väestömaantiede, verkostojen ja prosessien kompleksisuus kaavoituksessa tuovat myös lisää pohdinnan aiheita. Parhaimmillaan merkittävät rakennusperinnöt voivat tukea kuntaa taloudellisesti ja toimia parempana kulttuurihistoriallisena narratiivina, riippuen alueen rakennuskannan historiasta ja paikallisyhteisöjen asenteista. Lisäksi oikeanlaisella paikkamuotoilulla tilanteeseen nähden ja tiiviimmällä viestinnällä kaavoituksessa sekä kentällä voidaan tuoda vanhempaa patinaa osaksi modernia kaupunkimaisemaa.