Strike hard, strike sure - Operation Musketeer : British military planning during the Suez Crisis, 1956
Jouko, Petteri (2007)
Jouko, Petteri
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos
Yleinen historia
Väitöskirja (monografia)
National Defence University
2007
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103035816
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103035816
Tiivistelmä
Väitöskirja käsittelee Ison-Britannian sotilaallista valmistautumista ja toimintaa Suezin kriisin aikana. Väitöskirjan ensisijaisena päämääränä on selvittää ne sotilaalliset tekijät, jotka vaikuttivat marraskuussa 1956 toteutetun sotilasoperaation rakenteeseen.
Suezin kriisi sijoittui ajankohtaan, jolloin Ison-Britannian asevoimat olivat voimakkaassa muutostilassa. Keskeinen osa asevoimien resursseista sitoutui itsenäisen ydinpelotteen luomiseen. Samanaikaisesti asevoimat valmistautuivat tavanomaisin asein käytävään rajoitettuun sotaan (Limited War) muun muassa Lähi-Idässä, joka taloudellisista syistä oli elintärkeä alue Britannialle. Britannian kyky toimia sotilaallisesti Lähi-Idässä oli rajoitettu. Alueelle sijoitettujen joukkojen ryhmitysmuutokset olivat kesken ja Brittein saarille muodostettava strateginen reservi (strategic reserve) ei ollut toimintakykyinen. Tämän johdosta Britannialla ei ollut sotilaallista kykyä reagoida nopeasti Suezin kanavan kansallistamiseen.
Ensimmäinen elokuussa 1956 laadittu operatiivinen konseptio perustui olemassa olevaan valmiussuunnitelmaan. Sen lähtökohtana oli ranskalais-brittiläisten joukkojen toteuttama maihinnousu-maahanlaskuoperaatio Port Saidin alueelle. Tämä suunnitelma hylättiin pian, koska operaatiota johtamaan nimettyjen puolustushaarakomentajien (Task Force Commanders) arvion mukaan Aleksandria oli parempi maihinnousualue kuin Port Said. Heidän näkemyksensä perustui voimassa olevaan, toisen maailmansodan kokemuksiin perustuvaan maihinnousudoktriiniin, jonka mukaan maihinnousun sillanpään oli oltava nopeasti laajennettavissa edellytysten luomiseksi maaoperaatiolle.
Suunnitelma muuttui seuraavan kerran jo syyskuun alussa. Uuden suunnitelman lähtökohdaksi valittiin ilmavoimien strategiset pommitukset, joiden kohteena olisi Egyptin talous. Toiminta-ajatus perustui siihen, että Egyptin öljyntuotannon ja öljyvarastojen tuhoaminen sekä rautatieyhteyksien lamauttaminen kääntäisi kansan hallintoaan vastaan. Ilmapommituksia seuraisi maihinnousu Port Saidin alueelle. Lähtökohtana oli siis hyökkäys egyptiläisten tahtoa vastaan. Konseptio ilmavoimien käyttämisestä vastustajan tahtoa vastaan ei ollut uusi vaan sekin perustui toisen maailmansodan ristiriitaisiin kokemuksiin. Toiminta-ajatus, joka perustui sodan voittamiseen ilmavoimilla, herätti vastustusta lähes kaikissa suunnitteluportaissa. Kritiikki kohdistui toiminta-ajatuksen epävarmuuteen: miten olisi ennustettavissa, että egyptiläisten taistelutahto romahtaisi? Ongelmaa vaikeutti se, että Britannian tiedustelupalveluilla ei ollut yhtenäistä kuvaa egyptiläisten vastarintatahdosta.
Ilmavoimien strategisia pommituksia ei toteutettu niiden alkuperäisessä laajuudessa. Britannian ylin poliittinen johto arvioi Egyptin talouden tuhoamisen poliittisesti liian arkaluontoiseksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi perinteinen maihinnousuoperaatio. Se toteutettiin onnistuneesti.
Suezin kriisi sijoittui ajankohtaan, jolloin Ison-Britannian asevoimat olivat voimakkaassa muutostilassa. Keskeinen osa asevoimien resursseista sitoutui itsenäisen ydinpelotteen luomiseen. Samanaikaisesti asevoimat valmistautuivat tavanomaisin asein käytävään rajoitettuun sotaan (Limited War) muun muassa Lähi-Idässä, joka taloudellisista syistä oli elintärkeä alue Britannialle. Britannian kyky toimia sotilaallisesti Lähi-Idässä oli rajoitettu. Alueelle sijoitettujen joukkojen ryhmitysmuutokset olivat kesken ja Brittein saarille muodostettava strateginen reservi (strategic reserve) ei ollut toimintakykyinen. Tämän johdosta Britannialla ei ollut sotilaallista kykyä reagoida nopeasti Suezin kanavan kansallistamiseen.
Ensimmäinen elokuussa 1956 laadittu operatiivinen konseptio perustui olemassa olevaan valmiussuunnitelmaan. Sen lähtökohtana oli ranskalais-brittiläisten joukkojen toteuttama maihinnousu-maahanlaskuoperaatio Port Saidin alueelle. Tämä suunnitelma hylättiin pian, koska operaatiota johtamaan nimettyjen puolustushaarakomentajien (Task Force Commanders) arvion mukaan Aleksandria oli parempi maihinnousualue kuin Port Said. Heidän näkemyksensä perustui voimassa olevaan, toisen maailmansodan kokemuksiin perustuvaan maihinnousudoktriiniin, jonka mukaan maihinnousun sillanpään oli oltava nopeasti laajennettavissa edellytysten luomiseksi maaoperaatiolle.
Suunnitelma muuttui seuraavan kerran jo syyskuun alussa. Uuden suunnitelman lähtökohdaksi valittiin ilmavoimien strategiset pommitukset, joiden kohteena olisi Egyptin talous. Toiminta-ajatus perustui siihen, että Egyptin öljyntuotannon ja öljyvarastojen tuhoaminen sekä rautatieyhteyksien lamauttaminen kääntäisi kansan hallintoaan vastaan. Ilmapommituksia seuraisi maihinnousu Port Saidin alueelle. Lähtökohtana oli siis hyökkäys egyptiläisten tahtoa vastaan. Konseptio ilmavoimien käyttämisestä vastustajan tahtoa vastaan ei ollut uusi vaan sekin perustui toisen maailmansodan ristiriitaisiin kokemuksiin. Toiminta-ajatus, joka perustui sodan voittamiseen ilmavoimilla, herätti vastustusta lähes kaikissa suunnitteluportaissa. Kritiikki kohdistui toiminta-ajatuksen epävarmuuteen: miten olisi ennustettavissa, että egyptiläisten taistelutahto romahtaisi? Ongelmaa vaikeutti se, että Britannian tiedustelupalveluilla ei ollut yhtenäistä kuvaa egyptiläisten vastarintatahdosta.
Ilmavoimien strategisia pommituksia ei toteutettu niiden alkuperäisessä laajuudessa. Britannian ylin poliittinen johto arvioi Egyptin talouden tuhoamisen poliittisesti liian arkaluontoiseksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi perinteinen maihinnousuoperaatio. Se toteutettiin onnistuneesti.
Kokoelmat
- Julkaisut [499]