Siirry sisältöön
kuvitus, jossa potilas makaa vuoteella, ympärillä hoitajia
Juttutyyppi  Blogi

Palliatiivisen hoidon koulutus kehittyy Suomessa

Palliatiivisen hoidon opetus on ollut käytännöiltään kirjavaa Suomessa. Opetusta kehitetään nyt yhdenmukaiseksi ja monialaiseksi. Yksi menetelmistä on työpajateatteri, jonka avulla opiskelijat harjoittelevat kuolevan ja hänen läheistensä kohtaamista.

Palliatiivisen hoidon opetusta kehitetään Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa EduPal-hankkeessa. Hankkeessa laaditaan suosituksia sairaanhoitajien ja lääkärien perusopetukseen, luodaan palliatiivisen hoidon syventäviä opintoja ja rakennetaan uusia koulutuspolkuja jo työssä oleville ammattilaisille.

Diak on osallistunut palliatiivisen hoidon koulutuksen kehittämiseen järjestämällä työelämätyöpajoja yhteistyössä Metropolian ja Laurean kanssa. Työpajoihin osallistui lukuisa joukko palliatiivisen ja saattohoidon työelämäasiantuntijoita sekä erityisryhmien edustajia kolmannelta sektorilta. Työpajoissa pohdittiin, mitä osaamista hoitajilta ja lääkäreiltä tarvitaan, kun hoidetaan palliatiivisen vaiheen potilaita ja heidän perheitään.

Syksyn 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana EduPal-hankkeen ensimmäisen työvaiheen yhteydessä Diakissa kerättiin valmistuvilta sairaanhoitaja- ja sairaanhoitaja-diakonissaopiskelijoilta näkemyksiä tämän hetken koulutuksesta ja sen kehittämisestä. Kyselyt toteutettiin Helsingin, Oulun ja Pieksämäen kampuksilla.

Opetus yhdenmukaistuu

Diak oli edelläkävijä, kun se otti opetussuunnitelmaansa vuonna 2015 palliatiivisen hoitotyön ja saattohoitotyön opintojakson (3 op). Opintojaksoa on toteutettu tiiviissä yhteistyössä työelämän ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Tällä on pyritty kehittämään opiskelijoiden osaamista ja ammatillista kasvua. Läsnäolo, keskustelu ja reflektiivinen ote ovat kurssilla vahvassa roolissa.

Palliatiivisen hoitotyön ja saattohoitotyön koulutusta kehitetään aktiivisesti nyt koko Suomessa.

Palliatiivisen hoitotyön ja saattohoitotyön koulutusta kehitetään aktiivisesti nyt koko Suomessa. Terveysalan opiskelijoiden opetus on tähän asti ollut kirjavaa sen suhteen, mitä tuleville sairaanhoitajille ja lääkäreille opetetaan kuolevan potilaan ja hänen perheensä hoidosta.

Turun ammattikorkeakoulu ja Metropolia aloittavat pilottina syksyllä 2019 YAMK-tutkinnon Kliininen asiantuntijuus, palliatiivisen hoitotyön asiantuntija. Diak on ollut kehittämässä opintoja vastaamalla viiden pisteen opintojaksosta, jossa opetetaan palliatiivisen hoidon vuorovaikutustilanteiden käsittelyä. Keväällä 2020 alkavat ensimmäiset palliatiivisen hoidon syventävät opinnot ja erikoistumiskoulutus. Diak on toteuttamassa molempia opintokokonaisuuksia yhtenä ammattikorkeakouluna.

Työpajateatterissa opitaan kohtaamaan

Diakin palliatiivisen ja saattohoidon opetuksessa kehitetään monialaista simulaatiota yhteistyössä terveys-, kirkon ja sosiaalialojen kanssa. Simulaatiossa hyödynnetään menetelmänä työpajateatteria: opiskelijat katsovat ensin aiheesta käsikirjoitetun lyhyen näytelmän, jota lähdetään yhdessä muuttamaan ja rakentamaan opiskelijoiden valitsemaan suuntaan.

Näytelmässä kohdataan perhe, jossa noin 40-vuotias äiti on kuolemassa. Äidin kuolema herättää perheenjäsenissä erilaisia tunteita. Työpajassa pohditaan ja harjoitellaan perheen kohtaamista, läsnäoloa ja tuen antamista saattohoidon ja kuoleman maisemassa.

Syksyllä 2019 simulaatio on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä Diakin muiden kampusten kanssa hyödyntämällä etäyhteyttä.  Tulevaisuudessa työpajaan halutaan yhdistää mahdollisesti myös muita sidosryhmiä, joiden tukea tarvitaan hoidettaessa kuolevan potilaan perhettä monialaisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201903199241