Siirry sisältöön
kuvitus jossa henkilö nukkumassa.
Juttutyyppi  Blogi

Aivopesu – unen uusi ulottuvuus

Ärsyttää, keskittymisvaikeuksia, jatkuva nälän tunne ja avaimet hukassa. Tuliko siivottua huonosti viime yönä? Blogi esittelee käsitteelle ”aivopesu” aivan uuden ulottuvuuden.

”Uni on tulikuuma tutkimusaihe”, kirjoitti Helsingin Sanomat pääjutussaan 5.3.2018. Unen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille on vihdoin alettu ymmärtää riittävästi. Unihäiriöitä voidaan tunnistaa selkeämmin, kun unitutkimus on mennyt eteenpäin. Myös häiriöiden hoidossa on edistytty.

Uusin unitutkimuksen havainto kytkeytyy aivojen puhtaanapitoon. Aivoissa ei ole samanlaista lymfa- eli nestekiertoa kuin ihmisen muissa kudoksissa. Sen sijaan aivoissa toimii glymfakierto. Kun kierto toimii moitteettomasti, aivoista poistuu unen aikana haitallisia kuona-aineita. Aivot puhdistuvat siis hyvin nukutun yön aikana.

Uniterveys ehkäisee muistisairauksia

Hyvin nukuttu yö antaa energiaa, vähentää ärtyneisyyttä, auttaa selviytymään stressistä ja parantaa vastustuskykyä. Uni vahvistaa myös muistijälkiä ja raivaa tilaa uuden oppimiselle. Aivot käsittelevät päivällä saatua tietoa, ja asiat siirtyvät lyhytaikaisesta muistista pitkäaikaiseen muistiin.

Uni vahvistaa muistijälkiä ja raivaa tilaa uuden oppimiselle.

Oulun yliopisto on saanut mittavan apurahan aivorappeumasairauksien diagnostisten kuvantamisen jatkokehittämiseen. Menetelmä kuvantaa erityisesti glymfaattisessa järjestelmässä tapahtuvia muutoksia. Aivon kuonakertymiä poistamalla on eläinmalleissa jo pystytty parantamaan muistin häiriöitä.

Uniterveyttä hoitamalla on mahdollista ennaltaehkäistä muistisairauksien puhkeamista.

Unen määrä ja laatu saattaa vaikuttaa Alzheimerin taudin puhkeamiseen. Alzheimeria sairastavilla on havaittu amyloidikertymiä jo useita vuosia ennen taudin puhkeamista. Viemärijärjestelmän toiminnan tehostaminen voi siis olla avain muistisairauksien ehkäisyssä.

Terveydenhoitajalta tukea uniongelmiin

Miksi viemärijärjestelmä sitten tukkeutuu? Nipistetäänkö unesta, kun mistään muusta ei enää ole varaa tinkiä ylimitoitettujen suorituspaineiden keskellä?

Terveydenhoitajien tulisi rohkaista ihmisiä pitämään uniterveyttä tärkeänä osana hyvinvointia. Tarvittaisiin myös lisää tarinoita siitä, miten jokapäiväinen elämä muuttuu, kun kalenterista on raivattu tilaa myös nukkumiselle.

Terveydenhoitajien tulisi rohkaista ihmisiä pitämään uniterveyttä tärkeänä osana hyvinvointia.

Vastaanotolla voi yhdessä asiakkaan kanssa miettiä, minkälaiset olosuhteet ovat ihanteelliset riittävän unen saamiseen juuri hänelle, ja miten muutos on konkreettisesti toteutettavissa.

Terveydenhoitoalan ammattilaisten kannattaa hyödyntää alan uusimpia tutkimustuloksia, sillä uniongelmat heijastuvat vahvasti jokapäiväiseen elämään.

Pysyvä osoitehttp://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018111347995