Siirry sisältöön
kuvitus, jossa palikoista muodostetut hoitajahahmot erilaisten reittien alkupäässä.
Juttutyyppi  Blogi

Ammatillinen kasvu työelämäyhteistyössä – yhden pysähdyksen taktiikka?

Terveydenhoitajaopiskelija kasvaa ammatillisesti eniten harjoittelujaksoilla ja yhteistyössä työelämän kanssa. Miten omaa työelämäkokemusta kannattaa kartuttaa?

Harjoitteluissa ja projekteissa pääsee liittämään teoriassa oppimaansa käytäntöön, soveltamaan kirjoista ja oppitunneilta saatua tietoa sekä työskentelemään vastuullisissa tehtävissä ammattilaisen roolissa.

Onko parempi pyrkiä tutustumaan moniin erilaisiin työtehtäviin ja organisaatioihin vai noudattaa yhden pysähdyksen taktiikkaa ja tehdä useampi harjoittelu samassa paikassa? Onko ammattilaiseksi kasvanut työskenneltyään viisi tai kymmenen vuotta samassa yksikössä vai hankittuaan työkokemusta laaja-alaisesti eri työtehtävissä?

Monipuolisuutta tehtäviin

Tekemällä harjoittelujaksot eri yksiköissä on mahdollista oppia laaja-alaisesti erilaisia terveydenhoitajan tehtäviä, kokeilla miltä mikäkin työrooli tuntuu ja löytää ehkä oma paikkansa kokemusten kautta. Lisäksi työllistymismahdollisuuksien ja verkostoitumisen kannalta harjoittelut voi olla järkevää jakaa eri yksiköihin. Tällöin ehtii tutustua eri ihmisiin ja näyttää osaamistaan useammille.

Tekemällä harjoittelujaksot eri yksiköissä on mahdollista oppia laaja-alaisesti erilaisia terveydenhoitajan tehtäviä.

Eri yksiköissä pääsee myös näkemään erilaisia toimintakulttuureita, työympäristöjä ja toimintaratkaisuja. Työelämään siirtymisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei välttämättä ole yhtä helposti saavutettavissa, joten opiskeluaikana tätä voi olla hyvä hyödyntää.

Vaihtelu virkistää

Omissa opiskeluaikaisissa harjoitteluissani ja myöhemmin myös työelämässä olen pyrkinyt saamaan työkokemusta erilaisista tehtävistä ja organisaatioista. Työpaikkaakin olen vaihtanut yleensä 2–4 vuoden välein.

Joskus oma työ on alkanut tuntua liian tutulta ja uudet työtehtävät pelottavilta. Se on ollut merkki muutoksen tarpeesta. Kun epäilys siitä, etten enää pystyisi oppimaan uutta, on kasvanut, olen alkanut selailla työpaikkailmoituksia.

Samanaikaisesti taustalla on ollut pelko: ”Mitä jos en pystykään olemaan ammattilainen uudessa tehtävässä”. Vai onko pelko kuitenkin pohjimmiltaan ollutkin se, että mitä jos en tässä nykyisessä työssäni kehity raudanlujaksi ammattilaiseksi kaikista näistä työvuosista huolimatta? Onko viisaampaa vaihtaa tehtävää ennen kuin muut huomaavat, että en useamman vuoden työskentelyn jälkeen vieläkään ole ”valmis”?

Osaaminen syventyy yhdessä paikassa

Yhden pysähdyksen taktiikka ei ole täysin mahdollinen terveydenhoitajan opinnoissa, koska harjoittelujaksojen sisällöt poikkeavat niin paljon toisistaan. Ja hyvä näin.

Käytännössä on kuitenkin mahdollista suorittaa useampi harjoittelu samassa tai samantapaisessa paikassa. Yhteen tai muutamaan harjoittelupaikkaan keskittymällä osaamistaan juuri kyseiseltä alalta pääsee syventämään harjoitteluajan pidentyessä. Myös molemminpuolinen luottamus ohjaajan kanssa ehtii rakentua ja on mahdollista päästä vastuullisiinkin tehtäviin, kun ohjaaja jo tietää seuraavaan harjoitteluun tullessa opiskelijan tason.

Yhteen tai muutamaan harjoittelupaikkaan keskittymällä osaamistaan juuri kyseiseltä alalta pääsee syventämään harjoitteluajan pidentyessä.

Lisäksi tuttu harjoittelun ohjaaja tuntee jo opiskelijan osaamisen ja osaamisen aukot. Näin hän osaa ohjata opiskelijaa harjoittelemaan juuri niitä taitoja, joita häneltä vielä puuttuu. Samat säännöt pätevät myös työelämässä: mitä pidempään samassa työpaikassa viihtyy, sitä enemmän yleensä saa vastuuta ja luottamusta.

Ammatillinen kasvu jatkuu harjoittelun jälkeen

Nykyisissä terveystieteiden maisterin opinnoissani ja ennen tulevaisuudessa häämöttävää terveysalan opettajan työtä päätin pysytellä yhdessä ja samassa harjoittelupaikassa eli Diakissa. Lisäksi tein kaikki harjoittelujeni osat terveydenhoitajaryhmän kanssa ja samojen ohjaajien ohjauksessa.

Nyt harjoittelujen päättyessä olen tyytyväinen ratkaisuuni, jonka kautta pääsin tutustumaan yhden organisaation toimintaan ja yhden alan opintoihin syvällisesti. Omiin opintoihini kuuluvat harjoittelut olivat sen verran lyhyitä, että jakamalla ne useampaan organisaatioon olisin ehkä saanut vain pintaraapaisun jokaisen toiminnasta.

Harjoittelun suorittamisessa eri organisaatioissa tai vain yhdessä on siis molemmissa puolensa.

Ihanneratkaisu olisi riittävän pitkät ja riittävän monet harjoittelujaksot.

Loppujen lopuksi kyse on opiskelijan valinnasta eli siitä, arvostaako enemmän laaja-alaisuutta vai syvyyttä. Ihanneratkaisu varmasti olisi sekä hoitotyön opiskelijan että yliopisto-opiskelijan kannalta riittävän pitkät ja riittävän monet harjoittelujaksot. Tällöin opiskelija ehtii nähdä useita eri paikkoja mutta olla yhdessä paikassa myös riittävän pitkään oppiakseen työn syvällisesti.

Milloin sitten terveydenhoitaja on työssään ”valmis”, ammattilainen, joka osaa ja tietää kaiken? Väittäisin, ettei koskaan. Työ on niin monipuolista ja syvällistä, että siinä on mahdollista oppia joka viikko uutta, olipa työtä tehnyt kuinka monta vuotta tahansa.

Lohdullista onkin, ettei ammatillinen kasvu lopu terveydenhoitajaksi valmistumiseen, vaan vasta siitä mielenkiintoinen, haastava ja palkitseva matka alkaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018111347994