Köyhyyskulttuuria hyvinvointivaltiossa? : Tutkimus toimeentulotukiasiakkaista ruokajonossa
Lintunen, Lotta (2018-09-12)
Köyhyyskulttuuria hyvinvointivaltiossa? : Tutkimus toimeentulotukiasiakkaista ruokajonossa
Lintunen, Lotta
(12.09.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018092036210
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018092036210
Tiivistelmä
Tämä tutkimus kuvaa köyhyyskulttuuria ja sen piirteitä, sekä niiden ilmenemistä suomalaisten
toimeentulotukiasiakkaiden keskuudessa objektiivisesti. Tutkimus perustuu
vuonna 2014 Turun toimeentulotukiasiakkailta haastatteluin kerättyyn määrälliseen aineistoon,
joka mahdollistaa toimeentulotukiasiakkaiden tarkastelun empiirisesti poikkileikkaushetkellä.
Suomessa perusturvan ja toimeentulotuen taso on riittämätön ja toimeentulotukiasiakkuutta
pidetään yhtenä köyhyyden mittarina. Tutkituista toimeentulotukiasiakkaista
hieman yli puolet on joskus turvautunut ruoka-apuun, jota kansainvälisesti pidetään
osana matalan sosiaaliturvan maiden köyhäinhuoltoa. Rikkaammissa länsimaissa ruokaavusta
on kutenkin tullut ilmenemismuoto hyvinvointivaltiolliselle köyhyydelle ja huono-
osaisuudelle.
Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka on ollut mukana EU:n ruokapankki-ohjelmassa ja
ruoka-avusta leipäjonoineen on tullut huono-osaisimpien suomalaisten arkipäivää. Ruoka-
apu ei sovi pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideologiaan. Ruokajonon merkitys sosiaalisena
tapahtumana ja yhteisen elämäntavan jakaminen tietyssä historiallisessa kontekstissa
indikoivat köyhyyskulttuuria.
Köyhyyskulttuuri (Lewis 1961) on elämäntapa, joka syntyy selviytymiskeinona köyhyydessä
elämiseen. Sen piirteitä ovat köyhyyden pysyvyys, lähipiirin ja asuinalueen
muodostuminen muista köyhistä, köyhyyden ja muiden ongelmien ylisukupolvisuus
(lapsuuskokemukset), negatiiviset köyhyyskokemukset, toimeentulon vaikeus, työtilanne
ja jatkuva avuntarve. Kyse on siis elämäntavan ilmentymisessä ja siinä, miten köyhimmän
väestönosan toiminta, arvot, uskomukset ja asenteet eroavat muun väestön
elämäntavasta.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Suomessa ainakin keskisuurissa
kaupungeissa toimeentulotukiasiakkaiden keskuudessa on löydettävissä köyhyyskulttuuriin
viittaavia piirteitä. Köyhyys ei johdu ensisijaisesti köyhien laiskuudesta ja saamattomuudesta,
vaan erinäiset epäonniset sattumat ja yhteiskunnalliset järjestelmät ajavat
ihmisiä köyhyyteen, josta ulospääsy on hankalaa rakenteellisten tekijöiden takia.
Pitkittyessään toimeentulovaikeudet johtavat yhä moniulotteisempiin, kasautuneisiin
ongelmiin, heikentävät luottamusta instituutioihin ja kasvattavat riskiä siirtyä köyhyyskulttuurin
piiriin.
Ratkaisuna viimesijaisen turvan tasoa tulisi korottaa ja näin helpottaa köyhyydestä
ulospääsyä, ettei köyhimmästä yhteiskuntamme osasta muodostu uutta köyhyyskulttuurin
piirissä elävää alaluokkaa, joka lopulta hyväksyy tilanteensa eikä enää aktiivisesti
pyri pois köyhyydestä.
toimeentulotukiasiakkaiden keskuudessa objektiivisesti. Tutkimus perustuu
vuonna 2014 Turun toimeentulotukiasiakkailta haastatteluin kerättyyn määrälliseen aineistoon,
joka mahdollistaa toimeentulotukiasiakkaiden tarkastelun empiirisesti poikkileikkaushetkellä.
Suomessa perusturvan ja toimeentulotuen taso on riittämätön ja toimeentulotukiasiakkuutta
pidetään yhtenä köyhyyden mittarina. Tutkituista toimeentulotukiasiakkaista
hieman yli puolet on joskus turvautunut ruoka-apuun, jota kansainvälisesti pidetään
osana matalan sosiaaliturvan maiden köyhäinhuoltoa. Rikkaammissa länsimaissa ruokaavusta
on kutenkin tullut ilmenemismuoto hyvinvointivaltiolliselle köyhyydelle ja huono-
osaisuudelle.
Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka on ollut mukana EU:n ruokapankki-ohjelmassa ja
ruoka-avusta leipäjonoineen on tullut huono-osaisimpien suomalaisten arkipäivää. Ruoka-
apu ei sovi pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideologiaan. Ruokajonon merkitys sosiaalisena
tapahtumana ja yhteisen elämäntavan jakaminen tietyssä historiallisessa kontekstissa
indikoivat köyhyyskulttuuria.
Köyhyyskulttuuri (Lewis 1961) on elämäntapa, joka syntyy selviytymiskeinona köyhyydessä
elämiseen. Sen piirteitä ovat köyhyyden pysyvyys, lähipiirin ja asuinalueen
muodostuminen muista köyhistä, köyhyyden ja muiden ongelmien ylisukupolvisuus
(lapsuuskokemukset), negatiiviset köyhyyskokemukset, toimeentulon vaikeus, työtilanne
ja jatkuva avuntarve. Kyse on siis elämäntavan ilmentymisessä ja siinä, miten köyhimmän
väestönosan toiminta, arvot, uskomukset ja asenteet eroavat muun väestön
elämäntavasta.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Suomessa ainakin keskisuurissa
kaupungeissa toimeentulotukiasiakkaiden keskuudessa on löydettävissä köyhyyskulttuuriin
viittaavia piirteitä. Köyhyys ei johdu ensisijaisesti köyhien laiskuudesta ja saamattomuudesta,
vaan erinäiset epäonniset sattumat ja yhteiskunnalliset järjestelmät ajavat
ihmisiä köyhyyteen, josta ulospääsy on hankalaa rakenteellisten tekijöiden takia.
Pitkittyessään toimeentulovaikeudet johtavat yhä moniulotteisempiin, kasautuneisiin
ongelmiin, heikentävät luottamusta instituutioihin ja kasvattavat riskiä siirtyä köyhyyskulttuurin
piiriin.
Ratkaisuna viimesijaisen turvan tasoa tulisi korottaa ja näin helpottaa köyhyydestä
ulospääsyä, ettei köyhimmästä yhteiskuntamme osasta muodostu uutta köyhyyskulttuurin
piirissä elävää alaluokkaa, joka lopulta hyväksyy tilanteensa eikä enää aktiivisesti
pyri pois köyhyydestä.