Perusyhtymän epäsuoran tulivoiman kehittyminen jatkosodan päättymisestä alueelliseen puolustukseen
Tykkyläinen, Tomi (2016)
Tykkyläinen, Tomi
Sotataidon laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Sotatieteiden maisterikurssi 5
2016
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016090623599
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016090623599
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään jalkaväkiprikaatin epäsuoran tulivoiman suorituskyvyn kehittymistä tutkimalla epäsuoran tulivoiman osatekijöitä ja tarkastelemalla organisaatioiden sekä kaluston muutoksia 1950-luvulta 1970-luvulle. Tutkielma on kuvaileva, päättelyyn perustuva tutkimus, jossa on käytetty lähteinä pääasiassa kirjallisuutta ja arkistomateriaalia. Arkistomateriaalista suurin osa on Pääesikunnan Tykistö- ja Jalkaväkiosastojen arkistoista koottua.
Talvi- ja jatkosodan aikana oli käytössä prikaateja, mutta prikaati korvasi divisioonan perusyhtymänä vasta 50-luvulla. 70-luvulla prikaati ehti kolmanteen evoluutioonsa, jolloin myös sen sisältämät tykistö- ja kranaatinheitinjoukot muuttivat muotoansa enemmän tai vähemmän. 50-luvulla huomattiin että valtakunnan kenttätykistö ei ole siinä tilassa kuin sen tulisi olla. Tykkikalusto oli tarpeettoman monimuotoinen, mikä aiheutti hankaluuksia niin taktisen käytön, koulutuksen kuin ylläpidonkin kannalta. Asiaa ei helpottanut myöskään se seikka, että vanhimmat mallit olivat 1800-luvulta. 60- luvulle tultaessa mallistoa ryhdyttiin karsimaan rankasti. Suuri osa vanhasta tykkikalustosta hylättiin, modernisoitiin osa malleista vastaamaan paremmin sen hetkisiä tarpeita ja myös jonkun verran uutta kalustoa hankittiin sekä ylijohdolle että yhtymätasolle. Hankintojen lisäksi perustettiin raskastulityöelin pohtimaan tulevaisuuden vaatimuksia muun muassa kantaman, tulivoiman ja käytettävyyden osalta.
Organisaatiomuutosten ja varsinkin kalustohankintojen ja kaluston modernisoinnin ansiosta prikaatin epäsuora tulivoima kasvoi jatkuvasti 70-luvulle tultaessa. Raskastulityöelimen tarkoituksella koviksi asetettuja tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu, vaikka parannusta tapahtuikin huomattavasti lähtökohtaan nähden.
Talvi- ja jatkosodan aikana oli käytössä prikaateja, mutta prikaati korvasi divisioonan perusyhtymänä vasta 50-luvulla. 70-luvulla prikaati ehti kolmanteen evoluutioonsa, jolloin myös sen sisältämät tykistö- ja kranaatinheitinjoukot muuttivat muotoansa enemmän tai vähemmän. 50-luvulla huomattiin että valtakunnan kenttätykistö ei ole siinä tilassa kuin sen tulisi olla. Tykkikalusto oli tarpeettoman monimuotoinen, mikä aiheutti hankaluuksia niin taktisen käytön, koulutuksen kuin ylläpidonkin kannalta. Asiaa ei helpottanut myöskään se seikka, että vanhimmat mallit olivat 1800-luvulta. 60- luvulle tultaessa mallistoa ryhdyttiin karsimaan rankasti. Suuri osa vanhasta tykkikalustosta hylättiin, modernisoitiin osa malleista vastaamaan paremmin sen hetkisiä tarpeita ja myös jonkun verran uutta kalustoa hankittiin sekä ylijohdolle että yhtymätasolle. Hankintojen lisäksi perustettiin raskastulityöelin pohtimaan tulevaisuuden vaatimuksia muun muassa kantaman, tulivoiman ja käytettävyyden osalta.
Organisaatiomuutosten ja varsinkin kalustohankintojen ja kaluston modernisoinnin ansiosta prikaatin epäsuora tulivoima kasvoi jatkuvasti 70-luvulle tultaessa. Raskastulityöelimen tarkoituksella koviksi asetettuja tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu, vaikka parannusta tapahtuikin huomattavasti lähtökohtaan nähden.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]