Divisioonasta prikaatiin : vuoden 1952 perusyhtymäuudistus ja siihen johtaneet syyt
Palm, Miro (2016)
Palm, Miro
Sotataidon laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Sotatieteiden maisterikurssi 5
2016
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016090623571
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016090623571
Tiivistelmä
Jatkosodan jälkeen toteutetusta puolustusvoimien uudelleenorganisoinnista ja vuoden 1952 perusyhtymäuudistuksesta ei ole aikaisemmin tehty kovinkaan kattavia tutkimustöitä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on asiakirja- ja kirjallisuuslähteitä käyttämällä selvittää, miksi maavoimien perusyhtymänä talvi- ja jatkosodassa toimineesta divisioonakokoonpanosta luovuttiin vuoden 1952 perusyhtymäuudistuksessa ja miksi tilalle valittiin huomattavasti divisioonaa kevyempi prikaatikokoonpano. Tutkimusmenetelmänä on käytetty perinteistä historiantutkimusta. Tutkimuksen jäsentely
perustuu ajalliseen ja temaattiseen järjestykseen. Tutkimuksen primaarilähteinä on käytetty pääasiassa aiempaa aihetta käsittelevää tutkimusta ja arkistomateriaalia, joka on muodostunut kootuista sotakokemuksista, aikalaistutkimuksista, keskustelutilaisuuksien pöytäkirjoista ja eri toimikuntien laatimista muistioista. Divisioonan asemaa maavoimien perusyhtymänä ei käytännössä kyseenalaistettu ennen jatkosotaa. Aikalaisessa taktillisessa ajattelussa prikaatia pidettiin lähinnä jalkaväkirykmenttiin verrattavana joukkona, jonka ei uskottu kykenevän suoriutumaan itsenäisistä operaatioista. Jatkosodasta saadut sotakokemukset kuitenkin osoittivat, että kevyt ja joustava prikaatikokoonpano oli varsin onnistunut organisaatio, joka kykeni suoriutumaan itsenäisistä operaatioista divisioonien tavoin. Sodan päätyttyä Suomen sotilaspoliittinen asema muuttui rankkojen rauhanehtojen ja tiukkojen rajoitusten takia radikaalisti. Puolustusvoimat oli uudelleenorganisoitava vastaamaan vallitsevaa tilannetta ja muuttunutta uhkakuvaa. Uudelleen organisointia varten perustettiin kaksi keskeistä toimikuntaa, joiden tehtävänä oli suunnitella rauhan ja sodan ajan puolustusvoimien uusi kokoonpano. Muuttuneen tilanteen takia myös maavoimien perusyhtymänä toimineen divisioonan asema asetettiin vaakalaudalle, koska raskaana ja jäykkänä organisaationa se ei enää vastannut tulevan puolustusratkaisun tarpeita. Sodista ja ulkomailta saadut kokemukset osoittivat, että liikkuvalla ja joustavalla prikaatipohjaisella kenttäarmeijalla kyettiin paremmin vastaamaan muuttuneeseen uhkakuvaan ja torjumaan myös mahdolliset vihollisen suorittamat maihinnousut ja maahanlaskut. Prikaatin asema vahvistui entisestään vuonna 1948, jolloin keskeytyksissä ollut operatiivinen suunnittelu käynnistettiin ja pohjaksi valittiin prikaateista koostuva kenttäarmeija. Kyseinen valinta käynnisti myös pääasiallisen prikaatikokoonpanon kehittämisen, josta vastasi pääesikunnan perustama määrävahvuustoimikunta. Periaatepäätös prikaatin muuttamisesta maavoimien perusyhtymäksi tehtiin lopulta vuonna 1949. Prikaatin muuttaminen maavoimien perusyhtymäksi oli lopulta pitkän kehitystyön ja vaikean poliittisen tilanteen johdosta syntynyt kompromissi, josta syntynyt keskustelu jatkui kiivaana upseeriston keskuudessa vielä vuoden 1952 perusyhtymäuudistuksen jälkeenkin.
perustuu ajalliseen ja temaattiseen järjestykseen. Tutkimuksen primaarilähteinä on käytetty pääasiassa aiempaa aihetta käsittelevää tutkimusta ja arkistomateriaalia, joka on muodostunut kootuista sotakokemuksista, aikalaistutkimuksista, keskustelutilaisuuksien pöytäkirjoista ja eri toimikuntien laatimista muistioista. Divisioonan asemaa maavoimien perusyhtymänä ei käytännössä kyseenalaistettu ennen jatkosotaa. Aikalaisessa taktillisessa ajattelussa prikaatia pidettiin lähinnä jalkaväkirykmenttiin verrattavana joukkona, jonka ei uskottu kykenevän suoriutumaan itsenäisistä operaatioista. Jatkosodasta saadut sotakokemukset kuitenkin osoittivat, että kevyt ja joustava prikaatikokoonpano oli varsin onnistunut organisaatio, joka kykeni suoriutumaan itsenäisistä operaatioista divisioonien tavoin. Sodan päätyttyä Suomen sotilaspoliittinen asema muuttui rankkojen rauhanehtojen ja tiukkojen rajoitusten takia radikaalisti. Puolustusvoimat oli uudelleenorganisoitava vastaamaan vallitsevaa tilannetta ja muuttunutta uhkakuvaa. Uudelleen organisointia varten perustettiin kaksi keskeistä toimikuntaa, joiden tehtävänä oli suunnitella rauhan ja sodan ajan puolustusvoimien uusi kokoonpano. Muuttuneen tilanteen takia myös maavoimien perusyhtymänä toimineen divisioonan asema asetettiin vaakalaudalle, koska raskaana ja jäykkänä organisaationa se ei enää vastannut tulevan puolustusratkaisun tarpeita. Sodista ja ulkomailta saadut kokemukset osoittivat, että liikkuvalla ja joustavalla prikaatipohjaisella kenttäarmeijalla kyettiin paremmin vastaamaan muuttuneeseen uhkakuvaan ja torjumaan myös mahdolliset vihollisen suorittamat maihinnousut ja maahanlaskut. Prikaatin asema vahvistui entisestään vuonna 1948, jolloin keskeytyksissä ollut operatiivinen suunnittelu käynnistettiin ja pohjaksi valittiin prikaateista koostuva kenttäarmeija. Kyseinen valinta käynnisti myös pääasiallisen prikaatikokoonpanon kehittämisen, josta vastasi pääesikunnan perustama määrävahvuustoimikunta. Periaatepäätös prikaatin muuttamisesta maavoimien perusyhtymäksi tehtiin lopulta vuonna 1949. Prikaatin muuttaminen maavoimien perusyhtymäksi oli lopulta pitkän kehitystyön ja vaikean poliittisen tilanteen johdosta syntynyt kompromissi, josta syntynyt keskustelu jatkui kiivaana upseeriston keskuudessa vielä vuoden 1952 perusyhtymäuudistuksen jälkeenkin.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]