Rasitusvammaopas : Yläraajan rasitussairaudet ja yläraajoihin kohdistuvan kuormituksen arviointi
Ketola, Ritva; Viikari-Juntura, Eira; Malmivaara, Antti; Karppinen, Jari (2003)
Ketola, Ritva
Viikari-Juntura, Eira
Malmivaara, Antti
Karppinen, Jari
Työterveyslaitos Sosiaali- ja terveysministeriö
2003
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:9789522619594
https://urn.fi/URN:ISBN:9789522619594
Tiivistelmä
Suomessa noin kolmannes kaikista ammattitaudeista on yläraajojen rasitusvammoja. Rasitusvammojen korvaamista ammattitautina on perusteltu sillä, että kyseessä on sairausryhmä, joka voidaan ehkäistä, kunhan sille altistavat tekijät tunnistetaan sekä sen ehkäisemiselle luodaan edellytykset ja motivaatio. Ehkäisy kannattaa yleensä myös taloudellisesti. Työolojen parantaminen voi tosin maksaa yhden rasitusvamman kustannusten verran, mutta korjauksella saatetaan estää usean sairauden syntyminen. Varsinaisten ammattitautina korvattavien rasitusvammojen lisäksi erityisesti toistotyöntekijöillä esiintyy usein myös muita yläraajan rasitussairauksia. Hyvä työpaikan ergonomia ja oikein muotoillut työkalut, työn uudelleen järjestäminen ja suunnittelu sekä työkierto ovat keskeisiä keinoja kaikkien rasitussairauksien ehkäisyssä.
Rasitussairaudet ovat meillä yleisiä muun muassa elintarvikealalla, muussa teollisessa työssä ja rakennusalalla. Työterveyslaitos tutki vuosina 1982–94 suuren lihanjalostustehtaan työntekijöiden yläraajan rasitussairauksia. Ensin selvitettiin ranteen alueen jännetupentulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen vallitsevuutta ja ilmaantuvuutta. Yläraajaa kuormittavissa tehtävissä, rasitussairauksia esiintyi huomattavasti enemmän kuin kevyissä töissä (23). Seuraavaksi selvitettiin työntekijöihin kohdistettujen toimenpiteiden vaikutuksia terveyteen. Pelkästään työntekijöiden opastuksella ja kuntoutuksella ei kuitenkaan pystytty tuntuvasti vähentämään rasitussairauksia (16). Vuosina 1989–92 uuden, lihanjalostukseen erikoistuneen tuotantolaitoksen rakentamisen yhteydessä toteutettiin työympäristön suunnitteluhanke, jossa työympäristöön ja työpisteiden ergonomiaan tehtiin muutoksia (17). Työntekijöiden opastukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja tehtaassa käynnistettiin työkykyä ylläpitävä toiminta. Tänä aikana rasitussairaudet vähenivät merkittävästi.
Yläraajojen kuormitusta selvitettäessä nojataan usein aikaisempaan kokemukseen ja tehdään silmämääräisiä havaintoja sairaudelle altistavaksi epäillystä työstä. Altistumisen selvittäminen jää monasti liian karkealle tasolle ja työliikkeiden kuvaus täysin puutteelliseksi. Kuormitusarviot eivät näin ole keskenään vertailukelpoisia työtehtävien tai eri työpaikkojen välillä. Toisinaan kuormitusarvio on tehty kohdeammatista vallitsevan yleisen käsityksen mukaan. Pelkkään ammattinimikkeeseen perustuvat kuormitusarviot eivät kuitenkaan riitä, koska kuormitus ammatin sisällä saattaa vaihdella jopa enemmän kuin eri ammattien välillä.
Vuonna 1993 Työterveyslaitos käynnisti Työsuojelurahaston tuella hankkeen Rasitusvammaoppaan tekemiseksi. Hankkeessa kehitettiin yläraajoihin kohdistuvan kuormituksen arviointimenetelmä, joka on tarkoitettu lähinnä teollisuustyöhön ja työterveyshuollon käyttöön. Menetelmä on todettu toistettavuudeltaan ja oikeellisuudeltaan hyväksi (18). Rasitusvammaopasta on käytetty vuodesta 1996 lähtien opetusmateriaalina ja oppaan sisältämän arviointimenetelmän käyttöä on opetettu työterveyshoitajien, työfysioterapeuttien ja työterveyslääkäreiden työterveyshuollon kursseilla. Arviointimenetelmää käyttäen voidaan tehdä yksittäiselle työntekijälle altistumisselvitys, jota voidaan hyödyntää ehkäistäessä yläraajavaivojen syntymistä sekä muutettaessa työtiloja ja työliikkeitä työntekijälle paremmin sopiviksi. Kuormituksen täsmällinen kuvaus on tarpeen erityisesti rasitussairaustapauksissa ja epäiltäessä ammattitautia.
Rasitussairaudet ovat meillä yleisiä muun muassa elintarvikealalla, muussa teollisessa työssä ja rakennusalalla. Työterveyslaitos tutki vuosina 1982–94 suuren lihanjalostustehtaan työntekijöiden yläraajan rasitussairauksia. Ensin selvitettiin ranteen alueen jännetupentulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen vallitsevuutta ja ilmaantuvuutta. Yläraajaa kuormittavissa tehtävissä, rasitussairauksia esiintyi huomattavasti enemmän kuin kevyissä töissä (23). Seuraavaksi selvitettiin työntekijöihin kohdistettujen toimenpiteiden vaikutuksia terveyteen. Pelkästään työntekijöiden opastuksella ja kuntoutuksella ei kuitenkaan pystytty tuntuvasti vähentämään rasitussairauksia (16). Vuosina 1989–92 uuden, lihanjalostukseen erikoistuneen tuotantolaitoksen rakentamisen yhteydessä toteutettiin työympäristön suunnitteluhanke, jossa työympäristöön ja työpisteiden ergonomiaan tehtiin muutoksia (17). Työntekijöiden opastukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja tehtaassa käynnistettiin työkykyä ylläpitävä toiminta. Tänä aikana rasitussairaudet vähenivät merkittävästi.
Yläraajojen kuormitusta selvitettäessä nojataan usein aikaisempaan kokemukseen ja tehdään silmämääräisiä havaintoja sairaudelle altistavaksi epäillystä työstä. Altistumisen selvittäminen jää monasti liian karkealle tasolle ja työliikkeiden kuvaus täysin puutteelliseksi. Kuormitusarviot eivät näin ole keskenään vertailukelpoisia työtehtävien tai eri työpaikkojen välillä. Toisinaan kuormitusarvio on tehty kohdeammatista vallitsevan yleisen käsityksen mukaan. Pelkkään ammattinimikkeeseen perustuvat kuormitusarviot eivät kuitenkaan riitä, koska kuormitus ammatin sisällä saattaa vaihdella jopa enemmän kuin eri ammattien välillä.
Vuonna 1993 Työterveyslaitos käynnisti Työsuojelurahaston tuella hankkeen Rasitusvammaoppaan tekemiseksi. Hankkeessa kehitettiin yläraajoihin kohdistuvan kuormituksen arviointimenetelmä, joka on tarkoitettu lähinnä teollisuustyöhön ja työterveyshuollon käyttöön. Menetelmä on todettu toistettavuudeltaan ja oikeellisuudeltaan hyväksi (18). Rasitusvammaopasta on käytetty vuodesta 1996 lähtien opetusmateriaalina ja oppaan sisältämän arviointimenetelmän käyttöä on opetettu työterveyshoitajien, työfysioterapeuttien ja työterveyslääkäreiden työterveyshuollon kursseilla. Arviointimenetelmää käyttäen voidaan tehdä yksittäiselle työntekijälle altistumisselvitys, jota voidaan hyödyntää ehkäistäessä yläraajavaivojen syntymistä sekä muutettaessa työtiloja ja työliikkeitä työntekijälle paremmin sopiviksi. Kuormituksen täsmällinen kuvaus on tarpeen erityisesti rasitussairaustapauksissa ja epäiltäessä ammattitautia.
Kokoelmat
- Kirjat [550]