Tekijä on toinen : kuinka kuvallinen dialogi syntyy
Erkkilä, Jaana (2012)
Erkkilä, Jaana
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, taiteen laitos
2012
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-4489-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-4489-7
Tiivistelmä
Tekijä on toinen – kuinka kuvallinen dialogi syntyy Väitöstutkimus kohdentuu koulumaailmaan ja taidekasvatuksen mahdollisuuksiin avata uusia taiteellisen tuottamisen keinoja oppilaiden ja opettajan vuorovaikutuksen kautta. Kirjassa pohditaan oppilaiden merkitystä taiteilija-opettajan taiteellisen työn innoittajina sekä uusien näkökulmien ja lähestymistapojen syntymistä oppilaiden ja opettajan yhteisessä kuvallisen tuottamisen prosessissa.
Tutkimuksessa käsiteltävän kuvallisen tuottamisen pääasiallinen lähtökohta on Pieter Bruegel Vanhemman teos Aasi koulussa (1556). Bruegelin teos on toiminut tutkijan sekä visuaalisen ilmaisun että ajattelun punaisena lankana. Väitöskirja perustuu Bruegelin teosten pohjalta tehdyille kuvatulkinnoille vuorovaikutuksessa oppilaiden ja taiteilija-opettajan välillä, ja näiden uusien, ei-kenenkään tekemien kuvien synnyttämälle kasvatusfilosofiselle pohdinnalle.
Tässä yhteydessä kuvatulkinnan teoreettinen tausta on Marjo Räsäsen kokemuksellisen taiteentulkinnan mallissa. Räsäsen mallin pohjalta on kehitelty uusi dialogisen kuvatulkinnan lähestymistapa, jota voi tarkastella myös Bahtinin luoman teorian valossa Dostojevskin polyfonisen romaanin mallista. Polyfonisessa romaanissa ei ole yhtä tekijää, vaan joukko tekijä-ajattelijoita, teoksen subjekteja. Dialogisen kuvatulkinnan toteutuksessa teokset ja tulkinnat ottavat subjektin, tekijän osan ja lopputulosta ei voi sanoa yhden tekijän aikaansaannokseksi. Vuoropuhelu, dialogi tapahtuu siis oppilaiden ja taidehistoriallisten kuvien kesken sekä oppilaiden tuottamien kuvien ja taiteilija-tutkijan välillä.
Tässä tutkimuksessa vuorovaikutuksella tarkoitetaan nimenomaan teosten välistä keskustelua. Opettaja kuuntelee oppilaita heidän teostensa, niin kuvallisten kuin sanallistenkin kautta ja antaa oppilaille myös mahdollisuuden nähdä ja kommentoida opettajan teoksia. Tasavertaisuus nousee ajatuksesta, että oppilaiden tulkinnat pitävät sisällään teemoja, jotka olisivat jääneet taiteilija-opettajan ulottumattomiin, mikäli hän olisi toiminut vain omien havaintojensa varassa. Vuorovaikutus ja tasavertaisuus nousevat molemminpuolisesta antamisesta ja saamisesta, joiden ei tarvitse olla keskenään samankaltaisia. Opettaja antaa oppilaille ikkunoita taidemaailmaan ja välineitä omaan ilmaisuun. Oppilaat antavat opettajalle mahdollisuuden nähdä tulkittava teos uusin, toisin silmin. Loppujen lopuksi on kyse uusien näköalojen avaamisesta puolin ja toisin.
Dialogin lopputulos ei voi koskaan olla tiedossa sen alkaessa; muussa tapauksessa ei ole kyse aidosta dialogista. Erkkilä korostaa teosten välistä dialogia. Taiteen kautta ilmaistut asiat ovat aivan yhtä merkittäviä kuin ihmisen henkilönä ilmaisemat asiat. Taide voi kuitenkin puhua usein myös sellaisesta, mistä henkilö voi vain vaieta ja sen tähden taiteellinen dialogi voi synnyttää näkökulmia, joihin henkilöiden välinen vuoropuhelu ei ehkä koskaan yllä.
Tutkimuksessa käsiteltävän kuvallisen tuottamisen pääasiallinen lähtökohta on Pieter Bruegel Vanhemman teos Aasi koulussa (1556). Bruegelin teos on toiminut tutkijan sekä visuaalisen ilmaisun että ajattelun punaisena lankana. Väitöskirja perustuu Bruegelin teosten pohjalta tehdyille kuvatulkinnoille vuorovaikutuksessa oppilaiden ja taiteilija-opettajan välillä, ja näiden uusien, ei-kenenkään tekemien kuvien synnyttämälle kasvatusfilosofiselle pohdinnalle.
Tässä yhteydessä kuvatulkinnan teoreettinen tausta on Marjo Räsäsen kokemuksellisen taiteentulkinnan mallissa. Räsäsen mallin pohjalta on kehitelty uusi dialogisen kuvatulkinnan lähestymistapa, jota voi tarkastella myös Bahtinin luoman teorian valossa Dostojevskin polyfonisen romaanin mallista. Polyfonisessa romaanissa ei ole yhtä tekijää, vaan joukko tekijä-ajattelijoita, teoksen subjekteja. Dialogisen kuvatulkinnan toteutuksessa teokset ja tulkinnat ottavat subjektin, tekijän osan ja lopputulosta ei voi sanoa yhden tekijän aikaansaannokseksi. Vuoropuhelu, dialogi tapahtuu siis oppilaiden ja taidehistoriallisten kuvien kesken sekä oppilaiden tuottamien kuvien ja taiteilija-tutkijan välillä.
Tässä tutkimuksessa vuorovaikutuksella tarkoitetaan nimenomaan teosten välistä keskustelua. Opettaja kuuntelee oppilaita heidän teostensa, niin kuvallisten kuin sanallistenkin kautta ja antaa oppilaille myös mahdollisuuden nähdä ja kommentoida opettajan teoksia. Tasavertaisuus nousee ajatuksesta, että oppilaiden tulkinnat pitävät sisällään teemoja, jotka olisivat jääneet taiteilija-opettajan ulottumattomiin, mikäli hän olisi toiminut vain omien havaintojensa varassa. Vuorovaikutus ja tasavertaisuus nousevat molemminpuolisesta antamisesta ja saamisesta, joiden ei tarvitse olla keskenään samankaltaisia. Opettaja antaa oppilaille ikkunoita taidemaailmaan ja välineitä omaan ilmaisuun. Oppilaat antavat opettajalle mahdollisuuden nähdä tulkittava teos uusin, toisin silmin. Loppujen lopuksi on kyse uusien näköalojen avaamisesta puolin ja toisin.
Dialogin lopputulos ei voi koskaan olla tiedossa sen alkaessa; muussa tapauksessa ei ole kyse aidosta dialogista. Erkkilä korostaa teosten välistä dialogia. Taiteen kautta ilmaistut asiat ovat aivan yhtä merkittäviä kuin ihmisen henkilönä ilmaisemat asiat. Taide voi kuitenkin puhua usein myös sellaisesta, mistä henkilö voi vain vaieta ja sen tähden taiteellinen dialogi voi synnyttää näkökulmia, joihin henkilöiden välinen vuoropuhelu ei ehkä koskaan yllä.