Glargin- ja detemirinsuliinin hoidollinen ja taloudellinen arvo tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen hoidossa NPH-insuliiniin verrattuna
Oravilahti, Tuomas; Kastarinen, Helena; Enlund, Hannes; Jyrkkä, Johanna; Kiviniemi, Vesa; Kokki, Esa (2013)
Oravilahti, Tuomas
Kastarinen, Helena
Enlund, Hannes
Jyrkkä, Johanna
Kiviniemi, Vesa
Kokki, Esa
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
2013
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5624-29-8
Fimea kehittää, arvioi ja informoi : 2/2013
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5624-29-8
Fimea kehittää, arvioi ja informoi : 2/2013
Kuvaus
Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniksi
Tiivistelmä
Diabetes jaetaan kahteen päämuotoon, tyypin 1 ja tyypin
2 diabetekseen. Näitä muotoja ei kuitenkaan voida täysin
yksiselitteisesti määritellä erillisiksi sairauksiksi. Tyypin
1 diabeetikoilla insuliinihoito on korvaavaa hoitoa, kun
tyypin 2 diabeteksessa insuliinihoitoa käytetään elintapamuutosten
ja tablettilääkityksen rinnalla. Suomessa arvioidaan
olevan hoidossa olevia diabeetikoita noin 300 000,
ja näistä noin kuudesosa sairastaa tyypin 1 diabetesta.
Lisäksi diagnosoimattomia tyypin 2 diabeetikoita on arvioitu
olevan yli 100 000.
Tässä Fimean pilottiarvioinnissa arvioidaan pitkävaikutteisten
insuliinianalogien (glargin- ja detemirinsuliini,
jatkossa insuliinianalogi) hoidollista ja taloudellista arvoa
NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja tyypin 2 diabetespotilailla.
NPH-insuliinit otettiin käyttöön jo 50 vuotta sitten.
Insuliinianalogit ovat tulleet markkinoille 2000-luvun alussa.
Insuliinianalogien ja NPH-insuliinien vaikutusmekanismi
on samanlainen. Glargin- ja detemirinsuliini ovat kirkkaita
liuoksia, jotka eivät vaadi sekoittamista. Sen sijaan NPHinsuliinit
on sekoitettava huolellisesti. Insuliinianalogien
vaikutushuippu on loivempi ja vaikutusaika pidempi kuin
NPH-insuliineilla, joten insuliinianalogeilla saadaan tasaisempi
ja pitkäkestoisempi vaikutus kuin NPH-insuliineilla.
Glargininsuliinia pistetään kerran ja detemirinsuliinia kerran
tai kahdesti päivässä. NPH-insuliinilla hoidettaessa
päivittäisten insuliinipistosten määrä vaihtelee yhdestä
kolmeen, joskus jopa suurempaan määrään.
Arvioinnin tutkimusnäyttö on peräisin 26 satunnaistetusta
kliinisestä kokeesta. Suurimmassa osassa tutkimuksista
sokerihemoglobiini (HbA1c) tai sen muutos oli ensisijainen
tulosmuuttuja. Erot insuliinianalogien ja NPH-insuliinin
välillä niiden vaikutuksessa HbA1c-arvoon ovat yleisesti
ottaen pieniä, ja näyttö on hankalasti tulkittavaa. Tutkimusnäytön
perusteella ei voitu arvioida, onko insuliinianalogien
ja NPH-insuliinin välillä eroa vaikutuksissa kokonaiskuolleisuuteen
tai diabeteksen pitkäaikaiskomplikaatioihin.
Elämänlaatua tai hoitotyytyväisyyttä oli tarkasteltu
yhteensä kahdeksassa arvioinnin alkuperäistutkimuksessa.
Tyypin 2 diabeetikoilla eroja elämänlaadussa ja
hoitotyytyväisyydessä ei havaittu, ja tyypin 1 diabeteksen
osalta tulokset eivät olleet yhdenmukaisia. Merkittäviä
keskinäisiä eroavaisuuksia insuliinianalogien välillä ei
havaittu.
Tutkimusnäytön perusteella on viitteitä siitä, että insuliinianalogeilla
hoidetuilla potilailla esiintyisi harvemmin
yöllisiä hypoglykemioita kuin NPH-insuliinilla hoidetuilla.
Vakavien hypoglykemioiden ja kaikkien hypoglykemioiden
osalta tulosten tulkinta ei ole yksiselitteistä. Insuliinianalogeilla
ei havaittu keskinäisiä eroja.
Ulkomaisten julkishallinnollisten toimijoiden tekemien selvitysten
perusteella pitkävaikutteiset insuliinianalogit eivät
ole kustannusvaikuttavia hoitoja NPH-insuliinihoitoon
verrattuina tyypin 1 tai tyypin 2 diabeteksen hoidossa.
Kustannusvaikuttavuus vaikuttaa kuitenkin paremmalta
tyypin 1 kuin tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Nämä
tulokset ovat samansuuntaisia kuin tässä arvioinnissa
koottu terveysvaikutuksiin liittyvä tutkimusnäyttö. Edellisistä
poiketen tutkimuksissa, joihin liittyy sidonnaisuuksia
myyntiluvan haltijaan, päädyttiin pitämään arvioitua insuliinianalogia
kustannusvaikuttavana sen hoitovaihtoehtoihin
verrattuna sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa.
Haastattelututkimuksen perusteella insuliinihoidon
tärkeimpiä seikkoja potilaan näkökulmasta ovat hyvä
hoitotasapaino, diabeteksen liitännäissairauksien väheneminen,
vähäiset haittavaikutukset ja korvausjärjestelmän
mahdollistama edullinen hinta potilaalle. Lisäksi mahdollisuus
yksilölliseen insuliinihoidon suunnitteluun ja toteutukseen
on potilaalle tärkeä.
Arvioinnin kannalta käytettävissä ollut tutkimusnäyttö on
riittämätöntä selvittämään insuliinianalogien todellista hoidollista
vaikutusta NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja 2
diabeteksessa. Käytettävissä ollut näyttö oli lyhytkestoista
diabeteksen pitkäaikaiseen luonteeseen nähden. Näyttö
keskittyi pääosin välillisiin lopputulosmuuttujiin kuten
pitkäaikaisverensokeriin eikä potilaiden ennusteeseen,
diabeteksen liitännäissairauksien ilmaantuvuuteen tai
elämänlaatuun. Lisäksi tutkimusnäytön sovellettavuuteen
suomalaiseen potilasaineistoon liittyy lukuisia epävarmuustekijöitä.
2 diabetekseen. Näitä muotoja ei kuitenkaan voida täysin
yksiselitteisesti määritellä erillisiksi sairauksiksi. Tyypin
1 diabeetikoilla insuliinihoito on korvaavaa hoitoa, kun
tyypin 2 diabeteksessa insuliinihoitoa käytetään elintapamuutosten
ja tablettilääkityksen rinnalla. Suomessa arvioidaan
olevan hoidossa olevia diabeetikoita noin 300 000,
ja näistä noin kuudesosa sairastaa tyypin 1 diabetesta.
Lisäksi diagnosoimattomia tyypin 2 diabeetikoita on arvioitu
olevan yli 100 000.
Tässä Fimean pilottiarvioinnissa arvioidaan pitkävaikutteisten
insuliinianalogien (glargin- ja detemirinsuliini,
jatkossa insuliinianalogi) hoidollista ja taloudellista arvoa
NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja tyypin 2 diabetespotilailla.
NPH-insuliinit otettiin käyttöön jo 50 vuotta sitten.
Insuliinianalogit ovat tulleet markkinoille 2000-luvun alussa.
Insuliinianalogien ja NPH-insuliinien vaikutusmekanismi
on samanlainen. Glargin- ja detemirinsuliini ovat kirkkaita
liuoksia, jotka eivät vaadi sekoittamista. Sen sijaan NPHinsuliinit
on sekoitettava huolellisesti. Insuliinianalogien
vaikutushuippu on loivempi ja vaikutusaika pidempi kuin
NPH-insuliineilla, joten insuliinianalogeilla saadaan tasaisempi
ja pitkäkestoisempi vaikutus kuin NPH-insuliineilla.
Glargininsuliinia pistetään kerran ja detemirinsuliinia kerran
tai kahdesti päivässä. NPH-insuliinilla hoidettaessa
päivittäisten insuliinipistosten määrä vaihtelee yhdestä
kolmeen, joskus jopa suurempaan määrään.
Arvioinnin tutkimusnäyttö on peräisin 26 satunnaistetusta
kliinisestä kokeesta. Suurimmassa osassa tutkimuksista
sokerihemoglobiini (HbA1c) tai sen muutos oli ensisijainen
tulosmuuttuja. Erot insuliinianalogien ja NPH-insuliinin
välillä niiden vaikutuksessa HbA1c-arvoon ovat yleisesti
ottaen pieniä, ja näyttö on hankalasti tulkittavaa. Tutkimusnäytön
perusteella ei voitu arvioida, onko insuliinianalogien
ja NPH-insuliinin välillä eroa vaikutuksissa kokonaiskuolleisuuteen
tai diabeteksen pitkäaikaiskomplikaatioihin.
Elämänlaatua tai hoitotyytyväisyyttä oli tarkasteltu
yhteensä kahdeksassa arvioinnin alkuperäistutkimuksessa.
Tyypin 2 diabeetikoilla eroja elämänlaadussa ja
hoitotyytyväisyydessä ei havaittu, ja tyypin 1 diabeteksen
osalta tulokset eivät olleet yhdenmukaisia. Merkittäviä
keskinäisiä eroavaisuuksia insuliinianalogien välillä ei
havaittu.
Tutkimusnäytön perusteella on viitteitä siitä, että insuliinianalogeilla
hoidetuilla potilailla esiintyisi harvemmin
yöllisiä hypoglykemioita kuin NPH-insuliinilla hoidetuilla.
Vakavien hypoglykemioiden ja kaikkien hypoglykemioiden
osalta tulosten tulkinta ei ole yksiselitteistä. Insuliinianalogeilla
ei havaittu keskinäisiä eroja.
Ulkomaisten julkishallinnollisten toimijoiden tekemien selvitysten
perusteella pitkävaikutteiset insuliinianalogit eivät
ole kustannusvaikuttavia hoitoja NPH-insuliinihoitoon
verrattuina tyypin 1 tai tyypin 2 diabeteksen hoidossa.
Kustannusvaikuttavuus vaikuttaa kuitenkin paremmalta
tyypin 1 kuin tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Nämä
tulokset ovat samansuuntaisia kuin tässä arvioinnissa
koottu terveysvaikutuksiin liittyvä tutkimusnäyttö. Edellisistä
poiketen tutkimuksissa, joihin liittyy sidonnaisuuksia
myyntiluvan haltijaan, päädyttiin pitämään arvioitua insuliinianalogia
kustannusvaikuttavana sen hoitovaihtoehtoihin
verrattuna sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa.
Haastattelututkimuksen perusteella insuliinihoidon
tärkeimpiä seikkoja potilaan näkökulmasta ovat hyvä
hoitotasapaino, diabeteksen liitännäissairauksien väheneminen,
vähäiset haittavaikutukset ja korvausjärjestelmän
mahdollistama edullinen hinta potilaalle. Lisäksi mahdollisuus
yksilölliseen insuliinihoidon suunnitteluun ja toteutukseen
on potilaalle tärkeä.
Arvioinnin kannalta käytettävissä ollut tutkimusnäyttö on
riittämätöntä selvittämään insuliinianalogien todellista hoidollista
vaikutusta NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja 2
diabeteksessa. Käytettävissä ollut näyttö oli lyhytkestoista
diabeteksen pitkäaikaiseen luonteeseen nähden. Näyttö
keskittyi pääosin välillisiin lopputulosmuuttujiin kuten
pitkäaikaisverensokeriin eikä potilaiden ennusteeseen,
diabeteksen liitännäissairauksien ilmaantuvuuteen tai
elämänlaatuun. Lisäksi tutkimusnäytön sovellettavuuteen
suomalaiseen potilasaineistoon liittyy lukuisia epävarmuustekijöitä.
Kokoelmat
- Kirjat [253]