Asthma and Respiratory Symptoms in Finnish Competitive Cross-Country Skiers
Mäki-Heikkilä, Rikhard (2024)
Mäki-Heikkilä, Rikhard
Tampere University
2024
Lääketieteen, biotieteiden ja biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine, Biosciences and Biomedical Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-02-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3277-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3277-8
Tiivistelmä
Maastohiihto on olympialaji, jossa hiihtäjät altistuvat harjoituksissa ja kilpailuissa vaativille olosuhteille. Kylmä ja kuiva ilma rasittavat merkittävästi heidän hengitysteitään. Tämä mahdollisesti johtaa astmaan ja siihen liittyvien oireiden korkeaan esiintyvyyteen hiihtäjillä ja se saattaa vaikuttaa suorituskykyyn. Akuutit hengitystieinfektiot ovat myös yksi yleisimmistä syistä harjoitteluista ja kilpailuista poisjäämiseen.
Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli vertailla eroja astman esiintyvyydessä, astmalääkkeiden käytössä, astman alkamisiässä ja astman hallinnassa suomalaisilla kilpahiihtäjillä verrattuna samanikäisiin verrokkeihin sekä tutkia erilaisia hengitysoireita ja pitkittynyttä yskää. Hiihtäjillä tutkittiin myös akuutin sairauden tai hengitystieinfektion vaikutusta kilpailumenestykseen sekä mahdollisia astman vaikutuksia harjoittelu- ja kilpailupäivien poissaoloihin.
Tutkimus toteutettiin postikyselynä, johon kutsuttiin 1282 ikäluokkansa suurimpaan mestaruuskilpailuun ilmoittautunutta maastohiihtäjää 2018–2019. Verrokkiryhmä (n = 1754) kutsuttiin tutkimukseen iän, sukupuolen ja kotiseudun mukaan kaltaistettuna. Vastausprosentti tutkimuksessa oli 27,4 % (n = 351) hiihtäjillä ja 19,5 % (n = 338) verrokeilla. Mediaani-ikä hiihtäjillä ja verrokeilla 16,5 vs. 17,0 vuotta (interkvartiiliväli 14,3–21,5 vs. 15–22,5) ja naisia oli hiihtäjistä 58,1 % ja verrokeista 69,5 %.
Astman esiintyvyys oli suurempi hiihtäjillä kuin verrokeilla (25,9 % vs. 9,2 %, p < 0.001) ja ensimmäisten astmaan liittyvien oireiden alkamisikä oli korkeampi hiihtäjillä kuin verrokeilla (13,0 vs. 8,0 vuotta, p < 0.001). Astmatestin (ACT) tulosten mediaani oli molemmissa ryhmissä 22,0, mutta hiihtäjillä oli useammin hyvä astman hallinta (89,0 % vs. 77,4 %, ACT ≥ 20 p). Astmaa sairastavista hiihtäjistä 82,4 % käytti säännöllisesti inhaloitavaa glukokortikoidia (ICS), ja 80,2 % käytti avaavaa lääkitystä. Astmaa sairastavista yhdistelmälääkitystä käytti säännöllisesti 47,3 % hiihtäjistä ja 22,6 % verrokeista.
Jaettuna kilpailumenestyksen mukaan hiihtäjillä astma oli yleisintä menestyneimmässä neljänneksessä (56,1 %). Hiihtäjien astma oli useammin ei- allergista (60,1 %) verrattuna verrokkeihin (38,7 %). Kilpahiihto oli suurempi riski ei-allergiselle astmalle (OR 5,05, 95 % CI 2,65–9,61) kuin allergiselle astmalle (OR 1,92, 1,08–3,42). Suuri harjoitusmäärä oli merkittävä riskitekijä ei-allergiselle astmalle hiihtäjien keskuudessa.
Hiihtäjillä oli enemmän rasituksen jälkeistä yskää kuin verrokeilla (60,6 % vs. 22,8 %) ja limannousua rasituksen aikana ja sen jälkeen. Astmaatikoilla rasitukseen liittyvät oireet olivat samanlaisia kuin verrokeilla, mutta oireiden esiintyvyys oli korkeampi astmaa sairastavilla. Pitkittynyt yli kahdeksan viikkoa kestävä yskä oli harvinaista ja sitä oli 4,8 %:lla verrokeista ja 2,0 %:lla hiihtäjistä.
Suurempi osuus astmaa sairastavista hiihtäjistä (76,9 %) kuin astmaa sairastamattomista hiihtäjistä (62,2 %) joutui jättämään kilpailun väliin hengitystieinfektion vuoksi. Yksittäisen sairausepisodin mediaanikesto oli pidempi astmaa sairastavilla hiihtäjillä (5.0 päivää, IQR 3.8–6.8 vs. 4.0 päivää, IQR 3.0–6.7, p = 0.017), mikä johti useampiin poissaolopäiviin hengitystieinfektion takia kauden aikana (mediaani 15 päivää (IQR 8–28) vs. 10 päivää (IQR 6–18), p = 0.006).
Maastohiihtäjillä astma on hyvin yleinen sairaus. Astmaa on erityisesti menestyneimmillä urheilijoilla, astma on useimmiten ei-allergista ja oirehallinta on hvvä. Hiihtäjillä on myös paljon rasitukseen liittyviä hengitysoireita ja hengitystieinfektioita, jotka johtavat harjoituksista ja kilpailuista poisjäämiseen. Näiden tulosten perusteella astman tehokas hoito ja hengitystieinfektioiden vähentäminen on tärkeää. Vaikka hiihtäjillä on paljon astmaa ja hengitysoireita, näyttää siltä, että se ei estä menestyksekästä urheilu-uraa.
Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli vertailla eroja astman esiintyvyydessä, astmalääkkeiden käytössä, astman alkamisiässä ja astman hallinnassa suomalaisilla kilpahiihtäjillä verrattuna samanikäisiin verrokkeihin sekä tutkia erilaisia hengitysoireita ja pitkittynyttä yskää. Hiihtäjillä tutkittiin myös akuutin sairauden tai hengitystieinfektion vaikutusta kilpailumenestykseen sekä mahdollisia astman vaikutuksia harjoittelu- ja kilpailupäivien poissaoloihin.
Tutkimus toteutettiin postikyselynä, johon kutsuttiin 1282 ikäluokkansa suurimpaan mestaruuskilpailuun ilmoittautunutta maastohiihtäjää 2018–2019. Verrokkiryhmä (n = 1754) kutsuttiin tutkimukseen iän, sukupuolen ja kotiseudun mukaan kaltaistettuna. Vastausprosentti tutkimuksessa oli 27,4 % (n = 351) hiihtäjillä ja 19,5 % (n = 338) verrokeilla. Mediaani-ikä hiihtäjillä ja verrokeilla 16,5 vs. 17,0 vuotta (interkvartiiliväli 14,3–21,5 vs. 15–22,5) ja naisia oli hiihtäjistä 58,1 % ja verrokeista 69,5 %.
Astman esiintyvyys oli suurempi hiihtäjillä kuin verrokeilla (25,9 % vs. 9,2 %, p < 0.001) ja ensimmäisten astmaan liittyvien oireiden alkamisikä oli korkeampi hiihtäjillä kuin verrokeilla (13,0 vs. 8,0 vuotta, p < 0.001). Astmatestin (ACT) tulosten mediaani oli molemmissa ryhmissä 22,0, mutta hiihtäjillä oli useammin hyvä astman hallinta (89,0 % vs. 77,4 %, ACT ≥ 20 p). Astmaa sairastavista hiihtäjistä 82,4 % käytti säännöllisesti inhaloitavaa glukokortikoidia (ICS), ja 80,2 % käytti avaavaa lääkitystä. Astmaa sairastavista yhdistelmälääkitystä käytti säännöllisesti 47,3 % hiihtäjistä ja 22,6 % verrokeista.
Jaettuna kilpailumenestyksen mukaan hiihtäjillä astma oli yleisintä menestyneimmässä neljänneksessä (56,1 %). Hiihtäjien astma oli useammin ei- allergista (60,1 %) verrattuna verrokkeihin (38,7 %). Kilpahiihto oli suurempi riski ei-allergiselle astmalle (OR 5,05, 95 % CI 2,65–9,61) kuin allergiselle astmalle (OR 1,92, 1,08–3,42). Suuri harjoitusmäärä oli merkittävä riskitekijä ei-allergiselle astmalle hiihtäjien keskuudessa.
Hiihtäjillä oli enemmän rasituksen jälkeistä yskää kuin verrokeilla (60,6 % vs. 22,8 %) ja limannousua rasituksen aikana ja sen jälkeen. Astmaatikoilla rasitukseen liittyvät oireet olivat samanlaisia kuin verrokeilla, mutta oireiden esiintyvyys oli korkeampi astmaa sairastavilla. Pitkittynyt yli kahdeksan viikkoa kestävä yskä oli harvinaista ja sitä oli 4,8 %:lla verrokeista ja 2,0 %:lla hiihtäjistä.
Suurempi osuus astmaa sairastavista hiihtäjistä (76,9 %) kuin astmaa sairastamattomista hiihtäjistä (62,2 %) joutui jättämään kilpailun väliin hengitystieinfektion vuoksi. Yksittäisen sairausepisodin mediaanikesto oli pidempi astmaa sairastavilla hiihtäjillä (5.0 päivää, IQR 3.8–6.8 vs. 4.0 päivää, IQR 3.0–6.7, p = 0.017), mikä johti useampiin poissaolopäiviin hengitystieinfektion takia kauden aikana (mediaani 15 päivää (IQR 8–28) vs. 10 päivää (IQR 6–18), p = 0.006).
Maastohiihtäjillä astma on hyvin yleinen sairaus. Astmaa on erityisesti menestyneimmillä urheilijoilla, astma on useimmiten ei-allergista ja oirehallinta on hvvä. Hiihtäjillä on myös paljon rasitukseen liittyviä hengitysoireita ja hengitystieinfektioita, jotka johtavat harjoituksista ja kilpailuista poisjäämiseen. Näiden tulosten perusteella astman tehokas hoito ja hengitystieinfektioiden vähentäminen on tärkeää. Vaikka hiihtäjillä on paljon astmaa ja hengitysoireita, näyttää siltä, että se ei estä menestyksekästä urheilu-uraa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]