Vanhemmat ja opettajat lasten tunnetilojen tunnistajina
Törmälehto, Erna (2021)
Törmälehto, Erna
Tampere University
2021
Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-12-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2174-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2174-1
Tiivistelmä
Lasten hyvinvoinnin kannalta on olennaista tietää, millaisena lapset näkevät oman tilanteensa. Yksilö määrittelee yleensä tilannettaan sen mukaan, miltä hänestä tuntuu. Jokainen ihminen on oman tunne-elämänsä paras asiantuntija, niin lapsikin. Lapsella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Jotta lapsen kokemus olisi saavutettavissa, tulee lasten tilanteet tunnistaa myös lapsen oman tunnekokemuksen ulkopuolella niin hyvin- kuin pahoinvoinninkin osalta. Tunnustussuhdeteoria perustelee jokaisen yksilön tarvetta tulla ympäristössään tunnistetuksi ja tunnustetuksi.
Yleensä vanhemmat ja opettajat ovat niitä aikuisia, jotka viettävät eniten aikaa lasten kanssa. Siksi voidaan olettaa, että he tietävät lasten tilanteesta aikuisista parhaiten. Tietäessämme, mitä tunnetiloja lasten kanssa eniten aikaa viettävät aikuiset tunnistavat, ymmärryksemme lasten tunnetilojen tunnistamisesta lisääntyy. Lasten tunnetilojen tunnistamisesta on hyötyä lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. Jos lasten hätä jää tunnistamatta, lapset voivat jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja, jos lasten myönteisyys jää tunnustamatta, lapset voivat jäädä ilman kannustusta.
Tutkimukseni tarkastelee, mitä lasten tunnetiloja vanhemmat ja opettajat tunnistavat ja mitkä tunnetilat jäävät vuorostaan tunnistamatta. Tunnetila määrittyy kokonaisvaltaisesti lapsen arjen toimintaan vaikuttavaksi ja lapsen käyttäytymisessä ilmeneväksi ilmiöksi. Aineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella, jonka täytti 989 11–12-vuotiasta viidennen ja kuudennen luokan oppilasta, heidän 780 vanhempaansa ja 50 opettajaansa. Ikäluokka-aineisto edustaa erityisesti keskisuomalaisia kaupunkilaisia ja maaseudun lapsia sekä myös yleisemmin suomalaisia varhaisnuoria. Lapset, vanhemmat ja opettajat täyttivät samansisältöisen Vahvuudet ja vaikeudet kyselyn (SDQ), jossa on sekä tunteita että käyttäytymistä koskevia väittämiä. Oletan, että tunnetilat vaikuttavat käyttäytymisen taustalla, ja siksi tulkitsen myös käyttäytymistä koskevat väittämät tunnetilojen kuvauksiksi. Vertaan vanhempien ja opettajien tekemiä lasten käyttäytymisen ja tunteiden arvioita lasten tekemiin arviointeihin. Toteutan vertailun hyödyntäen tilastollisia testejä ja monimuuttujamenetelmiä.
Tutkimuksen tulos osoittaa, että vanhemmilta ja opettajilta jää lasten tunnetiloja tunnistamatta. Vanhemmat ja opettajat eivät tunnistaneet lasten rauhatonta ja ahdistavaa oloa. Ahdistava olo ei näkynyt lasten käyttäytymisessä, vaan se ilmeni sisäisenä, vaikeasti tunnistettavana tunnetilana. Lasten sisäisten tunnetilojen tunnistaminen edellyttää aikuisten ja lasten välistä avointa vuorovaikutussuhdetta. Jos lapset eivät rohkaistu kertomaan tunteistaan, jää lasten paha olo aikuisilta tunnistamatta.
Rauhattomuus näyttäytyi sekä sisäisenä rauhattomuutena että rauhattomana käyttäytymisenä. Vanhemmat tunnistivat melko hyvin lasten myötätuntoisuutta ja hyvin lasten ulkopuolisuuden kokemusta, mutta opettajilla oli riski alitunnistaa lasten myötätuntoisuutta. Lasten ulkopuolisuuden kokemus jäi opettajilta vain niukasti tunnistamatta. Samoin kuin rauhattomuus niin myös myötätuntoisuus ilmeni sekä sisäänpäin kääntyneenä tunteena että ulospäin näkyvänä myönteisenä käyttäytymisenä toisia kohtaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten ei pidä liikaa turvautua lasta lähinnä olevien aikuisten välittämään tietoon. Etenkin lapsen tunnetilaan liittyvä tieto on rajallista.
Tutkimuksen tulokset kannustavat niin vanhempia kuin opettajia ja muita aikuisia, jotka työskentelevät lasten parissa, kiinnittämään huomiota hyvän vuorovaikutussuhteen rakentamiseen lasten kanssa. Kun aikuiset välittävät, kunnioittavat ja arvostavat lapsia, lapset rohkaistuvat kertomaan sisäisestä rauhattomuudestaan ja ahdistavasta olostaan sekä ilmaisevat herkemmin sisäänpäin kääntynyttä myötätuntoisuuttaan.
Vastaavasti kuin aiemmissa tutkimuksissa myös tämän tutkimuksen lapsista suurin osa voi hyvin. Siitä huolimatta on hyvä muistaa, että lapset tarvitsevat myös myönteistä palautetta aina silloin, kun se on aiheellista.
Yleensä vanhemmat ja opettajat ovat niitä aikuisia, jotka viettävät eniten aikaa lasten kanssa. Siksi voidaan olettaa, että he tietävät lasten tilanteesta aikuisista parhaiten. Tietäessämme, mitä tunnetiloja lasten kanssa eniten aikaa viettävät aikuiset tunnistavat, ymmärryksemme lasten tunnetilojen tunnistamisesta lisääntyy. Lasten tunnetilojen tunnistamisesta on hyötyä lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. Jos lasten hätä jää tunnistamatta, lapset voivat jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja, jos lasten myönteisyys jää tunnustamatta, lapset voivat jäädä ilman kannustusta.
Tutkimukseni tarkastelee, mitä lasten tunnetiloja vanhemmat ja opettajat tunnistavat ja mitkä tunnetilat jäävät vuorostaan tunnistamatta. Tunnetila määrittyy kokonaisvaltaisesti lapsen arjen toimintaan vaikuttavaksi ja lapsen käyttäytymisessä ilmeneväksi ilmiöksi. Aineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella, jonka täytti 989 11–12-vuotiasta viidennen ja kuudennen luokan oppilasta, heidän 780 vanhempaansa ja 50 opettajaansa. Ikäluokka-aineisto edustaa erityisesti keskisuomalaisia kaupunkilaisia ja maaseudun lapsia sekä myös yleisemmin suomalaisia varhaisnuoria. Lapset, vanhemmat ja opettajat täyttivät samansisältöisen Vahvuudet ja vaikeudet kyselyn (SDQ), jossa on sekä tunteita että käyttäytymistä koskevia väittämiä. Oletan, että tunnetilat vaikuttavat käyttäytymisen taustalla, ja siksi tulkitsen myös käyttäytymistä koskevat väittämät tunnetilojen kuvauksiksi. Vertaan vanhempien ja opettajien tekemiä lasten käyttäytymisen ja tunteiden arvioita lasten tekemiin arviointeihin. Toteutan vertailun hyödyntäen tilastollisia testejä ja monimuuttujamenetelmiä.
Tutkimuksen tulos osoittaa, että vanhemmilta ja opettajilta jää lasten tunnetiloja tunnistamatta. Vanhemmat ja opettajat eivät tunnistaneet lasten rauhatonta ja ahdistavaa oloa. Ahdistava olo ei näkynyt lasten käyttäytymisessä, vaan se ilmeni sisäisenä, vaikeasti tunnistettavana tunnetilana. Lasten sisäisten tunnetilojen tunnistaminen edellyttää aikuisten ja lasten välistä avointa vuorovaikutussuhdetta. Jos lapset eivät rohkaistu kertomaan tunteistaan, jää lasten paha olo aikuisilta tunnistamatta.
Rauhattomuus näyttäytyi sekä sisäisenä rauhattomuutena että rauhattomana käyttäytymisenä. Vanhemmat tunnistivat melko hyvin lasten myötätuntoisuutta ja hyvin lasten ulkopuolisuuden kokemusta, mutta opettajilla oli riski alitunnistaa lasten myötätuntoisuutta. Lasten ulkopuolisuuden kokemus jäi opettajilta vain niukasti tunnistamatta. Samoin kuin rauhattomuus niin myös myötätuntoisuus ilmeni sekä sisäänpäin kääntyneenä tunteena että ulospäin näkyvänä myönteisenä käyttäytymisenä toisia kohtaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten ei pidä liikaa turvautua lasta lähinnä olevien aikuisten välittämään tietoon. Etenkin lapsen tunnetilaan liittyvä tieto on rajallista.
Tutkimuksen tulokset kannustavat niin vanhempia kuin opettajia ja muita aikuisia, jotka työskentelevät lasten parissa, kiinnittämään huomiota hyvän vuorovaikutussuhteen rakentamiseen lasten kanssa. Kun aikuiset välittävät, kunnioittavat ja arvostavat lapsia, lapset rohkaistuvat kertomaan sisäisestä rauhattomuudestaan ja ahdistavasta olostaan sekä ilmaisevat herkemmin sisäänpäin kääntynyttä myötätuntoisuuttaan.
Vastaavasti kuin aiemmissa tutkimuksissa myös tämän tutkimuksen lapsista suurin osa voi hyvin. Siitä huolimatta on hyvä muistaa, että lapset tarvitsevat myös myönteistä palautetta aina silloin, kun se on aiheellista.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]